Asko Sahlbergin romaani Amandan maailmat (Like 2017) vaikuttaa ajankohtaisena ja paikattomana. Tarina voisi tapahtua Suomessa, Ruotsissa tai muualla Euroopassa – maailmalla nyt ja huomenna.
Romaanin Amanda on 85-vuotias tervaskanto, joka elää eristäytynyttä elämää mökkirähjässään. Naapurissa asuva eläkeläis-leskimies-Jansson auttaa tarvittaessa, joskin jotkut osat naapurusten YYA-sopimuksesta hämmentävät. Käänteen Amandan elämään aiheuttaa pieni pakolaispoika. Ihmisenä ihmiselle oleminen pakottaa Amandan toimimaan toisin kuin koskaan ennen.
Tunnen, että Sahlberg esittää minulle kysymyksen: mihin riittää yhden Amandan inhimillisyys, jos joku muu sallii toiminnan, jossa ihmisellä ei ole koskemattomuutta eikä arvoa?
Sahlberg julistaa nyt entistä selvemmin. Syrjäytyneiden ja syrjäytettyjen heikosta asemasta ei ole epäilystä. Hieno sisarteos Irinan kuolemat on uutukaista hienovaraisempi. Sama keskeisteema kummassakin toistuu eli viattomien kohtalo, kaltoinkohtelu. Mielestäni Amanda-vanhus vertautuu hylkiölapsiin: Amandaa on kohdeltu heikkolahjaisena ja häntä on vahingoitettu suojeluksesta huolimatta.
Sahlberg taitaa waltariaanisen lavean historiapoosan – MOT: Herodes ja Pilatus. Minua hän puhuttelee etenkin Amandan maailmojen kaltaisissa tiiviissä teksteissä, joiden taiturimaisen tiheän ja ilmaisuvoimaisen sanonnan hän hallitsee niin kuin esimerkiksi romaanissa He tai Irinan kuolemat. Näin tunnelmaan ja mielentilaan liu’uttaen alkaa Amandan maailmat:
Pihalta aamuisin kaikkoavat varjot saivat Amandan ajattelemaan ihmisiä, jotka eivät tulleet koskaan tapaamaan häntä. Ehkä nuo ihmiset olivat muuttaneet muualle, ehkä he olivat kuolleet. Ehkä heitä ei ollut koskaan todellisuudessa ollut – myös varjot tuntuivat joinakin kalpeina aamuina epätodellisilta, unista unohtuneilta. Niiden imeydyttyä kasvavaan valoon ne alkoivat tuntua hävyttömän ihmisen keksimältä valheelta.
Pääsin tapaamaan Amandan mielenmaailmoita, joiden päällä leijuu utu, mutta välillä se kirkastuu paljastaen nykyisyyttä ja mennyttä. Kuluneesti voisin sanoa, että Sahlberg on pienen ihmisen humaanilla asialla, ja vaikka hetkittäin tarinassa on ennalta-arvattavuutta ja osoittelua, Amandan maailmat kannattaa ehdottomasti lukea. Sievistelemättömästä elämän rujoudesta irtoaa huikean kauniita ailahduksia ja mieltä horjuttavia hetkiä.
Romaanin loppu rutistaa sisuskalut kasaan. Siinä ympyrä ikään kuin sulkeutuu, ja minä jään miettimään niitä, joita ei kukaan muista, joista ei kukaan välitä elävinä eikä kuolleina. Kirjallisuuden monista tehtävistä mainitsen rutistamisen ja ravistamisen. Ne Sahlberg osaa.
– –
Asko Sahlberg
Amandan maailmat
Like 2017
(pienois)romaani
137 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Postaan samanaikaisesti kahden muun blogin kanssa: Kulttuuri kukoistaa ja Reader, why did I marry him?. Kihelmöi, mitä kollegat kirjoittavat.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Mitäpä kirjoitukseesi olisi lisättävää. Hieno teksti ja kirja tämä ja jotain haikean suurta siinäkin, että yhden ihmiset maailmat mahtuu 137 sivuun.
Mahtuu 137 ja silti laajenee sivujaan suuremmaksi. Voi kun tällaisia kirjoja lukisivat huhtasaaret ja muut ihmisenä olemista lokeroivat.Kiitos kimppapostauksesta ja sinulle Amandan nahkoisin solahtamisesta!
Taiturimaisen tiheä ja ilmaisuvoimainen sanonta. Rutistaminen ja ravistaminen. Amen! Tuo YYA-sopimus oli tosiaan hiukan hämmentävä 🙂 Mutta hyvin vaikutti toimivan molempien tyytyväisyydeksi. Upea kirja Sahlbergilta jälleen.
Hieno on. En pääse kirjan loppuosasta ja ihan lopusta eroon. Se on niin hieno, tulkinnanvarainen ja selkeä samaan aikaan. Kiitos kimppapostauksesta!
Luin kirjan, mutta en pitänyt siitä juuri lainkaan. Kaikki henkilöhahmot olivat jotenkin ohuita eikä tarinankuljetuskaan ollut mielestäni Sahlbergin taattua tasoa.
Luin tammikuussa Sahlbergin Häväistyt ja yhdyn takakannen sanarimpsuun:suuri, suurenmoinen, mestariteos. Ennenkuin sen romaanin henkilöistä tietää edes heidän nimiäänkään, toivoo heille kaikkea hyvää. Vaikka mies syyllistyy varkauteen, sen ”antaa anteeksi” samoin kuin muutkin rikkomukset. Siinä kirjassa henkilökuvaus, kieli, kaikki toimii ja on omintakeista.
Amandan maailmoissa toimi vain kaunis kieli.
Ymmärrän varauksellisuutesi, sillä kirjassa on osoittelevuutta. Silti minuun Amandan maailman kuvaus vetosi – ja se kieli!
Luin ensin Ompun postauksen, ja saitte kyllä kiinnostumaan Amandan maailmoista. Täytyykin käydä vielä kurkistamassa Arjan mietteet! Sahlberg ei ole minulle ennestään tuttu, mutta tämä menee oitis syksyn luettavien listalle.
Nanna, suosittelen lukuun ensin Irinan kuolemat ja sen perään tämän. Ne puhuvat keskenään. Mukava kuulla vinkkausonnistumisesta!
Hauska idea tämä kolmoisisku, olette kyllä osanneet nostaa kiinnostuksen tätä kirjaa kohtaan korkealle! Minullakin tämä kirja odottaisi vuoroaan, ja tuntuu, että se täytyy sille varsin pian antaa. Vaikka ajankohtaisuutta tekee jo välillä mieli vähän paetakin eri aikakausien kirjojen sivuille, kun sitä niin joka tuutista saa seurata jo muuallakin, tässä kirjassa tuntuu olevan sitä jotain, minkä vuoksi välillä tästäkin päivästä voisi kokeilla lukea.
Oikeassa olet, että kirjan kysymyksiä käsitellään tuutin täydeltä, mutta kaunokirjallisuudessa on aina siihen oma kulmansa. Jossain määrin agendan räikeys paistoi, mutta annoin humanismin valon sieltä loistaa vaikka suoraan silmiin. Kiitos kommentistasi ja kolmikantapostaushuomiostasi!