Asko Sahlbergin Pilatus (Like 2016) vaikuttaa Herodes-romaanin (Like 2013) rinnakkaisteokselta. Viistovaloa lankeaa kummankin kirjan päähenkilöön, sillä päittäin he ”omissa teoksissaan” kommentoivat toisiaan. Aika ja ympäristö ovat samat, ja Raamatusta tutut Johannes Kastajan ja Jeshuan kohtalot käsitellään kummassakin teoksessa. Minua viehättää se, että profeetat vilahtavat häröilevinä sivuhenkilöinä, ja silti heidän vaikutuksensa tuntuu.
Tuntuu siltä, että siirryin noin 2000 vuotta taaksepäin. Ei siis epäilystäkään, etteikö Sahlberg pureudu vakuuttavasti kuvaamaansa aikaan, poliittiseen peliin, kulttuureihin ja elintapoihin. Lähestymistavan raadollisuus yhdistyy paikoittain vinoon virneeseen. Sävytys syntyy siten, että kertoja-Pilatus katsoo asioita ajallisen etäisyyden päästä, jolloin voi asiayhdistelyin ja tulkinnoin tehdä happamahkoja johtopäätöksiä. Siten lohkeaa myös yleisiä havaintoja ihmisen osasta.
Jätät jälkeesi yhden maailman ja matkustat kohti toista. Menneisyytesi kyynelehtii selkäsi takana ja edessäsi, vielä näkymättömissä, hullu jumala nauraa.
Ajassa ihminen on aina hukassa, sillä kaikkiin suuntiin leviävässä autiomaassa ei kirkkaimpienkaan tähtien tähyäjä voi välttyä eksymiseltä.
Pidän Pilatusta etenkin taidonnäytteenä siitä, että Sahlberg hallitsee historiallisen romaanin lajin, jos joku sitä Herodeksen jälkeen epäili. Minä luin aikanaan Herodeksen hämmennyksen vallassa. Odotin koko ajan jotain koukkua, mutta ei, se oli ”vain” waltariaaninen. Niin on Pilatuskin. Sen alku käynnistyy samansorttisena kuin edeltäjänsä: hieman puiseva päähenkilö vertautuu räväkästi lausuvaan alaiseen. Jatkokin etenee aika samaan tyyliin.
Ei silti, hyvää kerrontaa Pilatus on, ja dialogeissa on usein mehukkuutta, silti lukiessani on hetkiä, jolloin laahaan lievän tylsyyden vallassa. Ajatukseni harhailee hienoon, tiiviiseen Sahlberg-romaaniin Irinan kuolemat (2015), jossa historiaan iskettiin inhimillisyyttä vuotavia haavoja. Poukkoilen myös intensiivisessä He-romaanissa (2010), ja tähäyän kaihoisasti Tammilehtoon (2004). Hienoa tuotantoa Sahlbergilla on.
Pilatus on kertojahenkilönä ajautuja, jotenkin epämääräisesti vietävissä, vaikka osaa hän purevasti puhella. Kokonaisuudessaan en saa henkilöistä oikein otetta, vaikka potentiaalin luonteikkaita sivuhenkilöitä Pilateksen puheilla pistäytyy. Mielikuvissani herkuttelen, minkälainen näkökulmamuutos tulisi, jos kertojana olisikin Claudia, Pilatuksen vaimo. Ei hän räväkkä hahmo ole, mutta viisas taustavaikuttaja, jolla on silmää ja sydäntä muutokselle. Vaikkei Pontius Pilatuksen elämäntaival sytytä minua liekkeihin, summa summarum: Pilatus on kelpo teos miehistä valtaa käsittelevien historiallisten romaanien pinoon.
– –
Asko Sahlberg
Pilatus
Like 2016
romaani
440 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 