Leena Paasion toisessa romaanissa Menetetty tyttö sivutaan mielenkiintoisesti esikoisromaanin Melkein äiti henkilöitä. Melkein äiti kertoi koskettavasti uusperhekuvioista, ja sen päähenkilö Anu perheineen on oleellinen osa uutukaisen henkilögalleriaa. Pidän siitä, että pääsen seuraamaan sivusta vanhojen tuttujen käänteitä, mutta pääkäsittely on jossain muualla.
Menetetty tyttö -romaanissa kertojana on kolmekymppinen Johanna, joka palaa Keniasta parin vuoden opettajapestin jälkeen. Hän siirtyy kuvismaikan sijaiseksi Anun rehtoroimaan kouluun. Paasio tuntee hyvin koulumaailman, joten lukija pääsee aitiopaikalle koulun yhteistilaisuuksiin, opetustuokioihin ja Johannan nimikkoluokan leirikouluun. Hauskasti uuden perusopetuksen opetussuunnitelman kokonaisuusajatteluun johdatellaan ilmiöpohjaisissa projekteissa, joissa Johanna on mukana.
Myös opettajahuonepersoonallisuuksia esitellään. Eläväisesti näkyvät tietyt kuppikunnat, myötäilijät ja vastustajat. Tulee mieleen Annika Lutherin Opettajainhuone, ja myös Petri Vartiaisen romaaneissa kuten Miehen ryhti näitä tyyppejä tapaa. Paasio kuvaa myös aitoa solidaarisuutta ja ystävystymistä työkavereiden kanssa.
Mielenkiintoista on se, että romaanissa omaan yläkouluun säilyy monilla jonkinlainen napanuora: Johanna on kyseisen koulun kasvatti, ja muutamia yläkoulusta ammattikouluun siirtyneitä ja sieltä valmistuneita kuvataan hellyttävästi. Muutama nykyteini saa romaanissa äänensä kuuluviin, ja muukin kouluarkea välittyy kuten winhailu vanhempien kanssa ja oppilashuolto, aika viitteellisesti ja ennalta arvattavasti.
Romaani kertoo yhdestä lukuvuodesta, jonka aikana Johanna saa otteen yläkoulunuorista ja hajallaan olevasta elämästään. Kenia-kokemukset ovat jättäneet häneen syvät jäljet, joita hän pikkuhiljaa parantelee. Menetetty tyttö -nimi viittaa kirjaimellisesti ja konkreettisesti afrikkalaisten uskomusten vuoksi menetettyihin tyttöihin, mutta myös kotimaan tytöille tapahtuu sellaista, että menettämistä on syytä pelätä. Tyttöyden asema eri kulttuureissa ja yhteiskuntaluokissa näkyy romaanissa tarkasti.
Kirjassa sekottuvat sanomaromaani, taiteilijaromaani ja kouluromaani. Usein se keikkuu chick litin rajapinnalla, sillä juoniainekseen kuuluu lajityypille ominainen romanssi, jossa ensin inhotaan, sitten himoitaan, ja siinä välillä kärvistellään. Romaanissa on paljon henkilöitä ja aihelmia, ja monet niistä sivuutetaan nopeasti, mistä seuraa tietynlaista pintapuolisuutta. Dialogissa hihkutaan monesti hienoa ja kaunista, eikä aina suuhun sovi kirjallinen kieli, esimerkiksi ”tuta”-verbi jää klöntiksi kurkkuuni. Muuten en valita, sillä sujuvaa kuljetus on.
Menetetty tyttö piti minua selkeästi etäämmällä verrattuna Melkein äiti –romaaniin. Tämä toinen romaani astui vakavista aiheista huolimatta askeleita kohti viihdettä, mikä ei sinänsä haittaa. Viihdyin kyllä kirjan kanssa, ja jotain varmasti kertoo se, että luin sen yhtä kyytiä alusta loppuun.
–
Leena Paasio
Menetetty tyttö
Kosmos 2017
romaani
318 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.
Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsin Book Club.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Onpa hauskaa, kuinka samanlailla kirjan koimme ja siitä toisistamme tietämättä kirjoitimme!
Kiitos linkityksestä, lisäänpä myös omaani.
Samoin ajatuksin, Kirsi! Erilaisilla kirjoilla on aikansa ja paikkansa. Menetetty tyttö käy kevyehköksi välipalaksi.
Ite olen juuri tarttunut Paasion Menetettyyn tyttöön innolla, joten uskalsin vain lukaista teidän kummankin kirjoituksen kirjasta. Uskalsin? = ettei aito oma ja lakuperäinen lukukokemus ’häiriintyisi’. 🙂
siis täällä: http://hikkaj.blogspot.fi/2017/08/koulutusta.html
Kiitos linkistä!
Juuri noin minäkin teen. Luen ja kirjoitan juttuni. Sitten vasta luen muita lukukokemuksia.
Minäkin pidän kirjoista, joissa kurkata kirjailijan aiempien teosten henkilöiden elämään, mutta joissa pääroolissa ovat kuitenkin toiset hahmot. Se on kiehtovaa.
Katja, niin on! On kuin tapaisi vanhan tutun ja pääsee vaihtamaan kuulumisia, mutta myös uusia tuttavuuksia tulee mukaan.