Sadan vuoden unet

Saduilla ammoin huvitettiin isoja ja pieniä. Tavallisuuden rajoja luvallisesti rikkoviin juttuihin upotettiin todellisia ja epätodellisia, hyviä ja pahoja, rikoksia ja rakkauksia, syntymiä ja kuolemia, selkkauksia ja selviytymisiä. Viihdytettiin ja viihdyttiin. Tiedettiin, että loikkaus mielikuvitukseen ravitsi. Energisoi se edelleen, ja siksi viime vuosina on vasiten aikuisia saatettu satuun.

Olen lähivuosina vinkannut Sari Peltoniemen ja Michael Cunninghamin aikuisten saduista. Nyt on vuoro Juri Nummelinin toimittaman kokoelman Sadan vuoden unet (Jalava 2017). Siinä 13 kotimaista spefi-kirjailijaa sepittää alaotsikon mukaan Satuja aikuisille.

Kokoelmaa voi nimittää myös fanifiktioksi. Tänä vuonna Tuntemattomasta sotilaasta poiki vaikuttava parinkymmenen novellin antologian Toinen tuntematon (WSOY), ja kotimaisesta kirjakaanonista kohosi kymmenen kertomusta kokoelmaan Jatkuu! (Gummerus).  Sadan vuoden unien prosaisteja ovat inspiroineet tutut sadut. Hölmöläisten, Aisipoksen, Grimmien ja Andersenin sadut esimerkiksi ovat kokoelman versioiden pohjana, ja on yksi tekstintekijä satuillut ihan omin päin klassikkosatuaineksia varioiden.

Huomaan terästäytyväni tunnistamaan esikuvia. Tunnen hoksaamisen iloa, kun keksin nopeasti lähtökohtasadun, ja kihelmöin uteliaisuutta, kun se on pitkään kätköksissä. Kirjan lopussa kirjoittajat paljastavat kimmokesatunsa, ja myös valinnan taustoista on mukava lukea.

Perinnesaduille ei ole vierasta railakas meno, julmuudet tai kieroudet, ja niitä vilisee myös Sadan vuoden unet -kokoelmassa. Ehkä odotin roisimpaa otetta kuin kohtasin. Tämä ei ole moite, pikemminkin pieni yllätys.

En erota varsinaista säihkettä, sillä satuilut sävyttyvät synkänpuoleisiksi. Markus Leikolan hölmöläismukaelmasta tihkuu virkistävää hirtehisyyttä. Innostun Sari Peltoniemen sadusta ”Kissan sisin olemus”. Syynä voi olla sekin, että sadun esikuva ”Saapasjalkakissa” oli kuvakirjana lapsuuteni lempikirjoja. Peltoniemen tarinan tapahtumien taipuminen taksitoimintaan torppaa totisuuden, ja sepäs minua riemastuttaa. Lisäksi Peltoniemi onnistuu sisällyttämään sepitykseen silkkaa satumaisuutta.

Kaksi modernisaatiota viehättää kovasti. Juha-Pekka Koskinen kuljettaa nykyajan perhe- ja ympäristökysymykset ”Lumikuningatar”-sadun kehikkoon, jolloin ”lumi” saa alakulttuurimerkityksiä. Pidän lopputulosta linjakkaana, myös yllätyksellisenä. Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi -henkilöt kulkevat Grimmien viitoittamalla tiellä päihdeperheestä pedofiilikellariin. Minua heilauttaa sadun takaa raottuva todellisuus neuvokkaista lapsista nykyteknologian taitajina, joiden elämään sadut tai satumaisuus eivät ulotu.

Mainitsen vielä muutaman mieltäni kaihertavann aikuissadun. Tiina Raevaaran ”Korppi” ja Anne Leinosen ”Luola” väreilevät pahaenteisesti ja salaperäisesti. Perinnesatuihin sisältyy symboliikkaa, mutta versiosatuun voi istuttaa metaforisuutta. Ainakin niin haluan lukea ja tulkita Johanna Venhon ”Sadan vuoden unet”, josta noukin säväyttäviä kiteytymiä.

On aivan makuasia, pitääkö kokoelmaa monipuolisena vai epätasaisena. Antologian luonne on sellainen, että jokaisen kirjoittajan ominaislaatu ja tyyli erottuvat. Olkoon niin, joten antaa arjen ajankuluksi aikuiselle sopia iltasatu silloin tällöin. Siksi suosittelen Sadan vuoden unia. Sen pituinen se.

– –

Sadan vuoden unet. Satuja aikuisille
Toimittanut Juri Nummelin
Kirjoittajat: Markus Harju, Artemis Kelosaari, Juha-Pekka Koskinen, Markus Leikola, Anne Leinonen, Heikki Nevala, Sari Peltoniemi, Tiina Raevaara, Marika Riikonen, Johanna Sinisalo, Vesä Sisättö, Shimo Suntila, Johanna Venho
Jalava 2017
331 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muualla mm. Usva, Kirjan vuoksi, Kirjat kertovat.