Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Erkka Mykkänen sai päivänä eräänä idean jatkaa tai varioida fanittamansa kirjailijan teosta. Hän veti hankkeeseen mukaan muita ja päätyi toimittamaan novellikokoelman Jatkuu! (Gummerus 2017). Kymmenestä kotimaisesta klassikosta kimpoaa nykykirjailijoiden omaääniset variantit.

Novellit jakaisin karkeasti neljään kastiin. Muutama juttu on suoraa jatkoa esikuvaromaanille, ei imitoiden mutta tyyliä tavoitellen (Seitsemän veljestä ja Sinuhe). Pari kirjan tekstiä pysyy alkuperäisen proosan ympäristössä ja mentaliteetissa, mutta vie tarinaa uusille urille (Kalevala ja Ylistalon tuvassa). Jokunen kertomus ottaa alkutekstin tarinasta ytimen ja muokkaa siitä modernisoinnin (Mirdja, Rautatie, Sudenmorsian ja Taikatalvi). Neljäs joukko tekstejä on sellaisia, jotka irtautuvat alkuperäisestä leikittelemään kerronnan omistajuudella (Hanna ja Rakastunut rampa).

Pidän novellien tyylien vaihtelusta ja kirjavuudesta. Siinä missä Laura Lindstedt ja Anu Kaaja hengästyttävät kokeellisuudellaan, Antti Heikkinen naurattaa terävänleppoisasti ja Juha Hurme hurmaa tekstirytmillä. Mieli tekisi monesta novellista raapaista ajatuksia, mutta keskityn nyt kolmeen.

*

Aloitan Juhani Karilan novellista ”Sudenmorsian – Halfbreed”. Aino Kallaksen intensiivisen romaanin sijoittuminen novellissa peliympäristöön viehättää. Juju on lähinnä pelaajapojan tunne-elämän lämpimässä kuvauksessa ja Sudenmorsian-romaanin teemojen tulkinnassa, joka välittyy teiniparin dialogissa. Novelli antaa aihetta miettiä nuorison kirjojen lukemista tai lukemattomuutta. Karilan tekstistä taitaa tulla ”must” äidinkielen tunneille.

– Sano yksikin kakstuhattaluvulla kirjoitettu fantasiakirja, joka on hitti itekseen? Ei semmosia vaan oo. Enkä mää tiiä, onko kirjasarjoillakaan kohta ennää mittään väliä. Tai siis, kuka muka lukkee ennää?

*

Saara Turunen on vaikuttunut Minna Canthin Hannasta. Turusen novellissa äänessä on Canthin Hanna, mutta hän tuntee samalla Turusen novellin kirjailijan. Aikaraja häviää näiden naisten väliltä: ”Hän näkee miten onnellinen minä olin, miten nuori ja hehkeä, ja miten pilalle kaikki meni syistä, joita on vaikea summata.” Hannan ja novellin kirjoittajan yksinäisyys ja sydän syrjällään olo koskettaa. Kerronta on monitasoista, tyyli tiivistä. Hanna on Hanna; Hanna on novellin kirjailijan äänitorvi niin kuin aikanaan Canthin; Hanna on novellin kirjoittajan samastumiskohde ja ponnahduslauta.

Naisten alisteinen asema Canthin aikaan, Canthin kirjoissa ja sittemmin kirjallisuuskaanonissa saa osakseen ansaittua tölmimistä. Pidän Turusen novellin eläytyvyydestä ja kiukusta.

Ja nyt kirjailija on saanut tarpeekseen. – -. Jos hän saisi päättää klassikoiden kaanonin, päättäisi hän toisella tavalla. Hän ei viittaisi elämänsä aikana enää yhteenkään sikamiehen teokseen, niihin viitataan ihan tarpeeksi joka tapauksessa.

*

Melkein tunnen piston sydämessäni siirtyessäni seuraavaan klassikkoon. Mielessäni kaikuvat Turusen novellin sanat, nämäkin: ”- – tarinani kirjoittajan talo ei olisi alituisen purku-uhan alla, vaan se olisi museoitu samalla tavalla kuin mitättömämpienkin mieskirjailijoiden mökeille on tehty.”  Eihän tuo pisto voi tarkoittaa ikisuosikkiani, kaanonin kärjessä kekkuloivaa miestä? En pidä häntä sikamiehenä enkä mitättömänä, vaikka vain miesten kehityksestä kertoi. Feministinä itseäni pidän, ja soisin entisille ja nykyisille naiskirjailijoille näkyvyyttä, silti minun puolestani paikkansa kaanonissa saa pitää myös Aleksis Kivi.

Kuinka ollakaan: Turusen novellin ajatuksiin resonoi Petri Tammisen viidestoista luku Seitsemälle veljekselle. Tamminen tavoittaa Kiven kielen ja veljesten persoonien tyylin. Novellin alku ja loppu läikähtelevät kivimäisinä luontokuvauksina, ja niiden välissä veljekset viettävät sanaillen keski-iän kesäpäivää. Eerolla on asiaa, kahteen sanaan tiivistäen: hegemoonillinen maskuliinisuus. Sen aika on ohi, ja muutakin:

Eero: Turku taikka Tukkiholma, jossakin siellä nyt leivottiin pöytäämme leipä, jossa meillä on paljon pureskeltavaa, sen myönnän. Vaan tahtoisinpa tarjota vielä paakkelssin päälle, sillä tosi on se sana ja vastaanottamisen arvoinen, että koko tämä riivatun sukupuolibinärismi on systeeminä syrjivä, sekä heteroille että sateenkaariväelle eritoten.

Novelli hyrisee huumoria – tiedä häntä, on jopa tämän ajan näkövinkkelistä anteeksipyyntö Kiven romaanin äijäily-yksipuolisuudesta. Se voi olla myös lempeän satiirinen huomio siitä, mihin veljesten olisi kyettävä päästäkseen nykykaanoniin. Joka tapauksessa veljessarjan välkyimmän johdolla seitsemän miehen voima vääntyy tasa-arvon suuntaan. Kun Kiven kehitysromaanissa veljeksistä tuli yhteiskuntakelpoisia, Tammisen novellissa heistä on tulossa nyky-yhteiskuntakelpoisia jälleen yhteisen motivoinnin ja päätöksen jälkeen.

Juhani: Juuri näin ja siitä poikki.

*

Jatkuu! -kirjan novelleita edeltää kirjailijoiden lyhyet kootut selitykset novellin pohjaksi valitusta tekstistä. Monista niistä huokuu se, että klassikot elävät tai ovat iloiseksi yllätykseksi heränneet uudelleen henkiin. Yksi kirjan tarkoitus on palauttaa novellista innostunut lukija alkutekstiin. Ainakin niin kävi minulle, sillä päivitän seuraavaksi Canthin Hannan, jonka sain suit sait sukkelaan tablettinäytölle Kansalliskirjaston nettisivuilta.

– –

Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Toimittanut Erkka Mykkänen
Gummerus 2017
novelleja
252 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.