Toinen tuntematon

Väinö Linnan romaani Tuntematon sotilas (1954) on ylittämätön suomalainen sotaromaaniklassikko. Kun paraikaa valmistaudumme kolmannen elokuvaversion ensi-iltaan, on paikallaan palata alkuperäisteokseen tai ruokkoamattomaan Sotaromaani-versioon (2000). Tärkeäksi rinnakkaislukemistoksi on juuri ilmestynyt novellikokoelma Toinen tuntematon (WSOY 2017).

Kirsi Pihan ideasta kirjoittaa Tuntemattomaan pohjautuvia naisnäkökulmaisia novelleja syttyi 22 kirjailijaa. Pihan pysäyttivät isoisänsä vaimolleen rintamalta lähettämät kirjeet, jossa eli toinen ihminen kuin Pihan tuntemassa isoisässä. Tästä kimpoaa toisten tarinoiden tärkeys. Pitäydyn siinä, en pohdi Suomi 100 -teemaa, itsenäisyysjuhlintaa sotamuisteloihin pitäytyen, leffapuffituoteperhekimaraa tai muuta aiheen oheista. On vain tämä kirja.

*

Novellikokoelman rakenne on lukijaystävällinen. Joka novellia edeltää sitaatti Linnan romaanista, jolloin lukija pääsee orientoitumaan, mikä romaanin henkilö ja minkälainen tunnelma tai tilanne on novellin lähtökohtana. Tuntemattoman sotilaan mieshenkilöistä suoraan tai mutkan kautta fokus siirtyy naisiin. Joukossa on romaanissa mainittuja kuten jokkantiita tanssahteleva Veruska, Rokan Lyyti tai Kariluodon vihkilomalla naitu vaimo. Mukana on myös Linnan kirjassa nimettyjä tai nimeämättömiä rintamalottia ja nimettömäksi jääneitä sotilaiden äitejä, vaimoja, lemmittyjä, siskoja, tyttäriä, tuttavia.

Novelleissa on kotirintaman naisia, rintamalla toimivia naisia, valloitettujen alueiden naisia tai sota-aikoja muistelevia naisia. Luonnollisesti näin moniääninen kokoelma on kirjava, hyvällä tavalla. Toinen tuntematon on tämän päivän kotimaista lyhytproosaa valottava katsaus. Vain aihe yhdistää, mutta sitä lähestytään hyvin eri tavoin, tyylein, kielimuodoin ja kerronnallisin ratkaisuin.

*

Todella moni novelli säväyttää minua. Ymmärrän hyvin, miksi esimerkiksi seksuaalisuus nousee useissa novellissa. Aikaa on kulunut sodasta, nyt nähdään ääriolojen miesten ja naisten kohtaamisten todennäköisyydet muuten kuin sensaationa tai rienaamisena. Useissa novelleissa kuvataan myös hyytäviä hetkiä, kun kotia lähestyy pappi mustan palttoon helmat lepattaen, kuolinuutista viestien.

Tavallisiin tarinoihin tuovat toisenlaisen kulman esimerkiksi novelli kotirintamalta, jossa on venäläisiä sotavankeja (Mikko Kalajoki), tai vähän käsitelty kaunokirjallisuusaihe suomalaisista sotarikoksista Karjalassa ja valloitettujen naisten kohtalo sodan jälkeen (Katja Kettu). Myös sotaoikeuden tuomitseman nuorukaisen hautajaiset järkyttävät (Tommi Kinnunen).

Tuntemattoman ikonisista hahmoista Koskela lähes sivuutetaan. Lammion kohtalo jää romaanissa auki, joten novellikokoelmassa on häneen liittyen kaksi erilaista ratkaisua. Minuun jää pitkäksi aikaa vaikuttamaan Joel Haahtelan kuvaus. Lehtokin mainitaan monesti, ja eritoten Sirpa Kähkösen Lehto-taustoitus säväyttää. JP Koskisen Lahtisen äiti kikkelikirkossa kertoo sanojaan enemmän. En voi tässä jokaista vaikuttavaa novellia pikakelata tai mainita, mutta otan vielä esille kaikkien sotapelkoisten symbolin Riitaojan: Petri Tammisen novellin eri näkökulmat kotirintamalta vievät tajuamaan yleisen ja yksityisen vaikutuksia, rintaman ja kotirintaman todellisuuden eroja. Ja nyt yli 70 vuotta sodan jälkeen näemme taas kaikki toisin taustoinemme, tietoinemme ja kokemuksinemme. Ei sitä paremmin voi sanoa kuin Hanna Weselius novellissaan:

Maailmassa tapahtuu asioita, ja heti tapahduttuaan ne muuttuvat kieleksi, kun niitä aletaan ajatella ja niistä aletaan puhua ja kirjoittaa. Sillä hetkellä kaikki hämärtyy, asiayhteydet muuttuvat ja todellisuus ja myytit alkavat sekoittua. Sota oli totta, sotilaiden vuotavat saappaat kylmässä mudassa ja verisiksi hiertyneet jalkarätit olivat totta, mutta myöhemmille sukupolville siitä kaikesta jäävät vain tapahtumille annetut merkitykset ja käsitteet – historia, tarinat ja laulut. Kuka sen kirjoittaa, kuka tarinat kertoo, kuka laulut laulaa, ja kenelle?

 

*

Toinen tuntematon saa vaikuttumaan. Se on – kuten jo totesin – kirjallisesti monipuolinen. Eduksi on, jos lukija on lukenut Tuntemattoman sotilaan, siten novellit aukenevat, saavat tulkintatukea. Lisäksi novellikokoelma on tärkeä kirja välittämään tunteita ja kokemuksia ääriolosuhteista. On tosiasia, että Suomi on sotinut, joten joka sukupolvelle kirjassa on mietittävää sodan vaikutuksista ihmisiin sodan aikana ja sen jälkeen. Yhä tänään.

Kirja on väkevä kokemus. Ainahan se on, mutta nyt myös erityisesti. Isäni kuului viimeisiin sotaan joutuneisiin ikäluokkiin. Hän puhui paljon sodasta muttei henkilökohtaisella tasolla. Luin teininä Tuntemattoman sotilaan ja se sai minut jotain käsittämään isäni kokemuksista – ja arvostamaan hänen selviämistään. En sitä voi hänelle enää kertoa, sillä veteraanin kuolemasta tulee kohta vuosi. Mutta tunnen hänet, muistan. Ja vaikka jotain jää jokaisesta tuntemattomaksi, aina voi vaalia sitä, minkä tuntee – ja tutustua lisää. Kirjallisuudenkin avulla.

– –

Toinen tuntematon
toimittaneet Johanna Catani ja Lari Mäkelä
WSOY 2017, julkaistu yhteistyössä Ellun Kanojen kanssa
22 novellia
376 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Toisen tuntemattoman marssia voi seurata esimerkiksi kirjan kotisivulla tai Facebookin Toinen tuntematon -sivulla. Kirjan novellien kirjoittajat: