Avainsana-arkisto: Aleksis Kivi

Seitsemän veljestä Suomenlinnassa

Repaleiseksi olen lukenut pokkarikappaleen Seitsemästä veljeksestä. Voi kuulostaa kuluneelta, mutta Aleksis Kiven suurteos on minulle horjumaton kotimaisen kirjallisuuden kivijalka ja kurkihirsi. Tarinoinnin, kielen ja rakenteen kekseliäisyys onnistuu  joka luku- ja silmäilykerralla yllättämään.

Seitsemän veljestä

Jalustalle asetetun kirjan näyttämöversiot aina jännittävät. Ryhmäteatterin kesänäytelmässä ei tarvitse pelätä yletöntä modernisointia, sillä uskollisesti siinä juonta seurataan ja alkukieltä ketterästi käytetään. Säästeliäät ei-kirjalliset heitot pysyvät sietorajoissa. Kiven kirjan yksi mainio piirre on tunnelmista toiseen siirtymät, ja ne säilyvät Kari Heiskasen sovituksessa, mikä osaltaan pitää draaman kaarta jäntevänä. Yli kolme tuntia on hivenen liikaa, löydän kyllä pois napsaistavia kohtauksia, mutta silti viihdyin viileän illan esityksessä mainiosti vedet silmissä nauraen ja liikutusta tuntien.

Madonluvut luettakoon ensin. Vaikka sanoin väliajalla teatteriseuralleni, että Laurin esittäjä voisi ulkonäkönsä perusteella vetää Aleksis Kiven roolin, en tarkoittanut sitä toiveeksi tähän esitykseen. Turhaan toisen näytöksen melskeen väliin oli ympätty Kiven deliriumhoitojakso mielisairaalaan. Moitin myös siitä, että monen näyttelijän huutoreplikointi kuulosti säännönmukaisesti häiritsevän epäselvältä. Välillä tanssinpelmahdukset olivat irrallisia, esimerkiksi joulunvietto Impivaarassa vaikutti oudolta, kun ylimääräinen porukka törmäsi lavalle kirmaamaan. Tällaista maltillista marisemista tämä lopulta on.

Rönsyilevästä tarinasta näyttämölle siirtyvät kirjan ikoniset kohdat, ja hyvin siirtyvät, nauhamaisesti ja joustavasti liukuen. Jokainen veljes sai luonteensa ja kehityskaarensa esille, ja kollektiivin voimallinen yhteishenki vakuutti. Fyysisyys ja toiminta pitivät esitystä liikkeessä, ja sekä suurieleisyys että pienet lihasnytkähdykset näyttelijöiden kasvoissa pysyivät balanssissa. Eturivissä sain jännittää, putoavatko kisailevat tyypit syliin, ja samalla pääsin nauttimaan mikroilmeistä.

Veljessarjan roolitus onnistui. Suosikkimieheni velisarjasta on aina ollut Lauri, eikä hahmo himmene tämän esityksen myötä, vaikka humalamölinästä oli vaikea sada selvää. Ei ole muilta pojilta pois, vaikka mainitsen vain pari veikkosta: Eero murkkuveljenä muikistelee sopivasti ja järkimies-Aapon diplomatia puree. Mutta Juhani, tuo punakkana puhiseva päällepäsmäri! En usko, että verkkokalvoiltani koskaan pakenee hetki, jona Juhani oppi lukemaan. Sen tuskan ja voitonriemun lihaksi ja vereksi muodostumista sain etuoikeutettuna todistaa.

Poikkean hieman erityispedagogisiin päätelmiin. Kielen ja kerronnan nerokkuuden lisäksi Kiven läpileikkaus kansasta  – joskin vain miesnäkökulmasta – yhden veljessarjan välityksellä lähestulkoon noudattaa prosenttijakautumaa erityisryhmistä. Joukossa on oppimisvaikeuksisia, tarkkaavuusongelmaisia, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviä puhumattakaan sosiaalisista ongelmista. Ilman erityisopettajia ja sosiaalipedagogeja seitsemän veljestä selviää syrjäytymiskierteestä siten, että he löytävät yhteisöllisesti sisäisen motivaation vaikuttaa omaan elämäänsä valinnoin ja teoin vain sitkeys ja vertaistuki apunaan. Kehitys luo uskoa uusiin yrityksiin, muutoksen mahdollisuuksiin. Jotenkin näin Aapo asian muotoilee: Onpa maailma meille niin kuin maailmalle me.

Tämä sosialisaation ja kehitysuskon sydämeen käyvä sanoma välittyy vaiheikkaasti ja sävykkäästi Ryhmäteatterin versiosta. Kaksi Kiven lempirunoa kuulen sulosointuisin äänin laulettuna. Teatteritraditiolinjaa kunnioittaen ”Timon laulu oravasta” kuuluu 1970-luvun sävelin, mutta aina itkettävä ”Tuonen lehto” päättää harmonisena perinneversiona koko esityksen. Väittäisin, että Kiven runo on ensimmäinen suomalainen taideruno, joka kuvaa äidin synnytyksenjälkeisen masennuksen tuntoja sen lisäksi, että runon synkkien tunnelmien joukossa on pohjatonta toivoa kaikesta hyvästä. Liikuttavasti loppulaulu sinetöi sovituksen sanoman.

Näytelmässä ei jääty ruotimaan veljesten loppuelämää, jota Kivi kirjassaan vielä valottaa. Sen taas jälleen kertasin nuhraantuneesta pokkaristani. Seuraavaksi odotan, miten Petri Tamminen lopun muotoilee, sillä elokuun puolivälin tienoilla ilmestyy fanifiktionovellikokoelma Jatkuu! (Gummerus 2017), jossa nykykirjailijat ovat tarttuneet kotimaisiin klassikoihin. Kivi elää muodossa ja toisessa, ja syksyllä veljekset nousevat taas Turun kaupunginteatterin lavalle.

– –
Seitsemän veljestä
Suomenlinnan kesäteatteri, Ryhmäteatteri
Sovitus ja ohjaus: Kari Heiskanen
Perustuu Aleksis Kiven romaaniin Seitsemän veljestä (1870)
Veljeksinä Santtu Karvonen (Juhani), Tommi Rantamäki (Tuomas), Eino Heiskanen (Aapo), Eero Ojala (Simeoni), Mikko Virtanen (Timo), Miro Lopperi (Lauri) ja Elias Keränen (Eero).
Lisää esityksestä: http://www.ryhmateatteri.fi/ohjelmisto

Seitsemän veljestä2

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus

Nummisuutarit Kansallisteatterissa

Näyttämökuva 1. Ylpeä isä ja appiukko pitää hääpuhetta. Ympärillä tyhjä lava rakentuu taustalla seuraintalon juhlasaliksi. Sen näyttämön taakse levähtää taustakangas, jossa mäntymetsä piirtyy pikkutarkkana maalauksena. Samainen metsälavaste on huhujen mukaan somistanut jokaista Kansallisteatterin 11 Nummisuutarit-esitystä.

Näyttämökuva 2. Esko on riehunut häähuoneessa. Suomi-symbolit – leijonatunnukset, siniristilippu – ovat heiluneet vihan vimmalla. Tila tyhjenee, ryvettynyttä tilannetta voimistaa jyrkkänä kontrastina Ankin suloisesti laulama Ne kesäyöt.

Näyttämökuva 3. Iivarin ja Sakerin ryyppyreissu huipentuu deliriumnäkyyn, jossa liu’utaan irvokkaasta kuvaelmasta toiseen. Mieliinpainuvimpia niistä ovat hieronymosboschimaiset olennot ja Hugo Simberin maalauksien pääkallopuutarhuri ja pudonnut enkeli. Kaikenmoiset kulttuurituotteet ovat näyssä globalisoituneet ja banalisoituneet.

Janne Reinikaisen ohjauksessa Aleksis Kiven Nummisuutarit on vakava. Tässä versiossa ei nauraa tyrskitä vaan ahdistutaan ihmisten ajattomasta tyhmyydestä, jota joka maailmakolkassa tavataan. Suomitaan Suomea, rahanahneutta ja hölmöjen höynäyttämistä. Sukupuolella ei ole merkitystä: kaikki ovat mukana samassa tärinässä.

Kiven kieli on aina yhtä nautittavaa, elävää ja värikästä. Se on säilynyt. Dialogia ei juuri ole, lähinnä joku esittää tai julistaa jotain, kohtaamisen ohittaen. Muutenkin dramatisointi karsii draamaa, muutamat ydinkohtaukset on tallella. Monissa kohtauksissa on tehoa, mutta jotkut ovat makuuni turhan pitkitettyjä. Esimerkiksi Eskon humalakohtaus on venytetty, mikä tosin osuvan piinaavasti jättää jäljelle tilulii-touhusta vain perisuomalaisen kännäilyn kauheudet: ryyppäämään painostamisen, uhon älyttömyyden ja väkivallan. Itse ikoninen ”tilulii” on irrotettu näytelmän alkupuolen operettimaiseen kohtaukseen.

Pidän siitä, että Nummisuutareita on reippaasti rukattu. Tyylittely on esityksen peruskeino. Miehitys/naisitus ei riemastuta eikä petä – roolitus ei esitystä erityisesti nosta tai laske. Aku Hirviniemi Eskona kuitenkin mielenkiintoisesti juuri tässä roolissa karistaa harteiltaan hupiveikon viitan. Venyttämistä moitin: sanoma ja näkemys olisivat selvinneet vähemmälläkin.

Visuaalisesti esitys on hieno: lavastus tukee ja tähdentää, puvustus myös. Ennen esitystä Bloggariklubin ansiosta sain kuulla lavastaja Kati Luukan ja puvustaja Tarja Simosen kertovan tekoprosessista. Luominen on ollut nimenomaan prosessia, yhteistyötä koko työryhmän kanssa ohjaajan ajattelua seuraten. Ihailen luomuksia, ne todella liimasivat esityksen. Värit, valot ja kaikkinainen rekvisiitta asustuksineen sekä erityisen osuvat musiikkivalinnat tekivät esityksestä draaman.

Tarja Simonen esittelee Bloggariklubissa puvustuksensa ideataulua, johon hän kokosi produktion alkuvaiheessa puvustuksen inspiraatiokuvia.

Tarja Simonen esittelee Bloggariklubissa puvustuksensa ideataulua, johon hän kokosi produktion alkuvaiheessa puvustuksen inspiraatiokuvia.

Näyttämökuva 4. Kun ihminen kokee perustavanlaatuisen pettymyksen, mikään ei ole ennallaan. Eskon elämän käännekohdassa metsä kohoaa: vaijerit nostavat puut näyttämön katosta roikkumaan latvapuoli maata kohti. Tämä ylösalaisin käännetty, huojuva ja vaihtelevasti valaistu metsä on yksi hienommista näyttämönäyistä, joita muistan nähneeni.

Esko meni metsään. Vaikutuin. Nummisuutarit-näytelmän käsiohjelma on informatiivinen: siihen on koottu tietoja esityksen ja näytelman taustoista.

Esko meni metsään. Vaikutuin. Nummisuutarit-näytelmän käsiohjelma on informatiivinen: siihen on koottu tietoja esityksen ja näytelman taustoista.


Bloggariklubilaiset saivat 27.10.2015 ennen esitystä nauttia teatterikierroksesta ja aivan uudesta perspektiivistä teatteriin.

Bloggariklubilaiset saivat 27.10.2015 ennen esitystä nauttia teatterikierroksesta ja aivan uudesta perspektiivistä teatteriin.

_ _ _
Aleksis Kivi
Nummisuutarit (1865)
Kansallisteatteri 2015
Ohjaus: Janne Reinikainen
Sovitus: Ewa Buchwald ja Janne Reinikainen
Muut tiedot – myös hieno kuvagalleria: Kansallisteatterin nettisivut.
Kiitos teatteri- ja näytelmäesittelystä sekä esityksestä Kansallisteatterin Bloggariklubille!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Draama

Klassikkohaaste 2

Kaihertaako lukematon klassikko? Kaikki ovat SEN lukeneet paitsi minä? Kalvavan sivistysaukon pääset täyttämään vertaistuen voimin. Nyt käynnistyy kirjabloggaajien klassikkohaasteen osa 2. Ensimmäinen klassikkohaaste päättyi heinäkuun lopussa, ja Ompun blogissa on sitä koonti. Tässä jatkuvajuonisen haasteen toisen osan ohjeet:


 

1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään.
2. Lue valitsemasi klassikko.
3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2016. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samaisena päivänä.
4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
5. Toista kohta neljä, useasti.


 
klassikkohaaste2
Haasteeseen ilmoittautuneita on jo liuta, mutta tammikuun loppuun asti ehtii liittyä joukkoon. Kirjaakin voi vaihtaa, jos siltä tuntuu. Myös ei-bloggaajat ovat enemmän kuin tervetulleita: lue jonkun bloggaajan valitsema kirja ja kommentoi postauksen jälkeen kirjakokemuksestasi.Tässä etukäteisilmoittautuneet:

1. Tuijata. Kulttuuripohdintoja – ehkä Romeo ja Julia (voi vielä vaihtua)
2. Yöpöydän kirjat – J.D. Sallinger: Sieppari ruispellossa
3. Täysien sivujen nautinto – Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia
4. Oksan hyllyltä – kirjaa ei vielä valittu
5. Tarukirja – Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
6. Hyönteisdokumentti – Gustave Flaubert: Rouva Bovary (?)
7. KirjaValas – Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (voi vielä vaihtua)
8. Satun luetut – Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
9. Eniten minua kiinnostaa tie – Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
10. Orfeuksen kääntöpiiri – Charles Dickens: David Copperfield (?)
11. Kujerruksia – Leo Tolstoi: Anna Karenina
12. Dysphoria – J.K.Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi
13. Reader, why did I marry him? – George Perec: Elämä – Käyttöohje.
14. Les! Lue! – Henrik Ibsen Peer Gynt
15. Kuuttaren lukupäiväkirja – Emily Brontë: Humiseva harju
16. Kirjakaapin avain – Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
17. Hyllytontun höpinöitä – F.E. Sillanpää: Silja nuorena nukkunut
18. Kirjamatkat – Charles Dickens: David Copperfield
19. Kannesta kanteen – Volter Kilpi: Alastalon salissa
20. Luetaano tämä? – Tove Jansson: Taikatalvi

HUOMAA! LISÄYS 31.1.2016: HAASTEESEEN OSALLISTUNEIDEN JUTUT ON KOONTIJUTTUNI KOMMENTEISSA.

Haaste on hauska hivauttaa näin klassikkopäivänä 10.10. Juhlistamme tänään suomenkielisen kirjallisuuden kulmakiveä, Aleksis Kiveä. Rohkaisuna tarinoiden tulkintavapauteen siteeraan vanhaa mestaria ja yhä jykevää teosta Seitsemän veljestä:

Juhani: Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa.
Timo: Vaikk`ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo.
Aapo: Timo ei käsitä kuvausta.
Juhani: Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua, niin kuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme.
Aapo: Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta.

Klassikkovirittäytymismielessä voit testata, kuka Kiven romaanin henkilöistä olet: testi.

LUKUILOA!
Seitsemän v

66 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus