Identtiset mutta erilaiset, toisin sanoen neljä poikaa, joilla oli samat vanhemmat, sama keho ja samat geenit mutta jotka kaikki elivät eri talossa eri kaupungissa omissa erilaisissa olosuhteissaan. Tällä tavoin pyöräytettynä ja noiden olosuhteiden vaikutuksesta pojat alkaisivat ajautua toisistaan yhä etäämmälle kirjan edetessä – -.
Paul Auster pursottaa romaanin 4321 (Tammi 2017) omana syntymävuonnaan 1947 syntyneestä pojasta, jolla olisi voinut olla neljä erilaista elämänkulkua. Kirjassa eletään juutalaisvanhempien kodissa 1950-luvun New Yorkin kupeessa ja syöksytään ristiriitaiseen 60-lukuun. Sakeassa synteesissä edetään 1970-luvun alkuun.
Aika nopeasti romaanin alkupuolella tiedän seuraavani mahdollisia maailmoja. Menen mukaan leikkiin, joka alkaa vitsistä isoisän sattumanvaraisesta, väärästä nimestä Ferguson. Sitten esiin marssitetaan nämä mahdolliset pojanpojat. Yksi neljästä Archibald Fergusonista johdattelee viisivuotiaana romaanin varsinaiseen tarinakaruselliin näin:
Kuvitella miten asiat voisivat olla eri lailla, vaikka hän itse olisi sama. Sama poika, mutta eri talossa, jonka takapihalla oli eri puu. Sama poika, jolla oli eri vanhemmat. Sama poika, jolla oli samat vanhemmat mutta joilla oli eri ammatti kuin nyt. – -. Kyllä, kaikki oli mahdollista, ja vaikka asiat menivät tietyllä tavalla, siitä ei seurannut, etteivätkö ne voisi mennä toisella tavalla. Kaikki voisi olla toisin.
”Maailma voisi olla sama maailma – -”
Romaani 4321 herkuttelee rinnakkaistodellisuuksilla, joiden todentuntuisiksi tekemiseksi tarvitaan kaunokirjallisuuden valta ja voima. Neljän Fergusonin tarinoita kirja kuljettaa rinnan seitsemän luvun alaluvuissa. Joidenkin tarina katkeaa, joidenkin jatkuu. Heissä on sävyeroja, mutta kaikkia yhdistää matka ”Musteen Maailmaan”: elämään kirjoista ja kirjoittamisesta. Kyllä, he ovat itse musteesta syntyneitä, sen lisäksi heidän välityksellään plarataan länsimaisen kirjallisuushistorian merkkiteokset. Kirja uskoo fiktiovaikutteisiin älyllisemotionaalisiin kokemuksiin.
Kirjaa voi kutsua kasvukertomuksiksi. Romaani kertoo sävykkäästi perhe-, seurustelu- ja ystävyyssuhteista. Se kertoo rujosti, rajusti ja runsaasti seksuaalisen identiteetin kehityksestä. Se kertoo amerikkalaisesta koulu- ja yliopistomaailmasta, urheilukulttuurista, elokuvista, taide-elämästä ja taide-elämyksistä. Siinä pohdituttaa vanhemmuus, raha ja jumala. Sen lähtökohtana on juutalaisperimä, ja se ankkuroituu tukevasti yhteiskunnallis-poliittiseen ajankuvaan. Se tunkeutuu newyorkilaiseen taideälymystöön ja hakee vaikutteita Pariisista. Sanomattakin on selvää, että 1141 sivua sisältää lukemattomia aihepiirejä.
”- – onko maailma todellinen vai pelkkä hänen mielensä luoma kuvitelma – -”
Neljän Fergusonin tarinan kertoja tietää kaiken. Hän katsoo kaukaa, ylhäältä, sisältä ja ulkoa neljää päähenkilöä ja heidän lähipiirejään. Yksi Archie saattaa olla ”se oikea”, mutta paradoksaalisesti se ei ole oleellista ja toisaalta voi olla.
Seuraava ajatukseni voi sotia romaanin simultaanista aikakäsitystä ja rakenneideaa vastaan: kirja pitäisi lukea uudelleen niin, että lukisi kullekin Fergusonille omistetut alaluvut peräkkäin. Niin rakentaisi yhtä eheää kertomusta yhdestä pojasta kerrallaan – vaikkei mitään eheää tai yhtenäistä ole elämässä eikä ihmisessä.
– – hänen sisäinen maailmansa lakkaamatta muokkasi häntä ympäröivää maailmaa samalla tavoin kuin kaikkien muistot muokkasivat sitä miten he maailman kokivat, ja vaikka yhteinen tila yhdisti kaikkia ihmisiä, jokaisen aikamatka oli erilainen, mikä merkitsi sitä, että kaikki elivät hiukan erilaisessa maailmassa kuin kaikki muut.
”Pidän tarinoista, joissa myönnetään, että ne ovat tarinoita – -”
Tarvitaanko nämä kaikki 1141 sivua? Ei, karsintavaraa on, vaikka teksti soljuu – ainakin baseball-jutut voisi ohittaa, vaikka ymmärrän pelin kuuluvan amerikkalaisuuteen. Pääsenkö Archie Fergusonien elämiin sisälle? Tavallaan, tarkan kuvaustavan vuoksi, mutta iloisesti sekoan poikien elämänkuluissa, mikä ei silti romuta tarinoinnin seuraamista. Onko Austerin lähestymistapa ainutlaatuinen? Ei, Kate Atkinson teki sen ihon alle vieden Elämä elämältä -romaanissa; Auster raapii pintaa ja saa välillä vereslihalle eli jättää jälkiä. Kirjoittaako Auster elämänsä the romaanin? Ehkäpä, ainakin välillä henkeä vetämättä luen puolen sivun mittaisia viriilejä virkkeitä, jotka herättävät mielikuvia, aistimuksia ja ajatuksia.
Pistän pitkään postaukseeni paljon sitaatteja, sillä mielestäni Austerin äänen tulee kuulua, samoin vakuuttavan työn tehneen suomentajan Ilkka Rekiaron. Tämänlaajuisen kirjan kirjoittaminen, kääntäminen ja lukeminen on melkomoinen urakka, mutta palkitsee se. Kiteytettynä 4321 pääajatus on yhden Fergusonin opettajan kirjoittamana luokkahuoneen liitutaulun nurkassa:
MAAILMAN RAUNIOITUMISTA VASTAAN ON VAIN YKSI PUOLUSTUS: LUOVA TYÖ.
– –
Paul Auster
4321
suomentanut Ilkka Rekiaro
romaani
1141 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Mummo matkalla miettii, onko kyse Austerin joutsenlaulusta; Kirjaluotsi nauttii lukemastaan, joskin hänellekin sopisi baseballin poisjättäminen…
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
En uskalla vielä lukea juttuasi, kirjalainan toivossa. Odotukset melkoiset, pakko myöntää. Ja tiiliskivet, parhautta.
Tiiliskivet – parhautta, kyllä! Tämä järkäle on aloittanut lainakierroksensa, joten palaamme asiaan.
Tuija, hyvin samoilla linjoilla olemme. Yhtään ei tunnelataus kärsinyt, vaikka välillä olinkin hukassa, että kuka pojista nyt…Vain tuo sivumäärä otti vähän päähän, sillä kyllä upena kirjailijan upealle tarinallekin voisi laittaa äärilaidat.
”Heissä on sävyeroja, mutta kaikkia yhdistää matka ”Musteen Maailmaan”: elämään kirjoista ja kirjoittamisesta. Kyllä, he ovat itse musteesta syntyneitä, sen lisäksi heidän välityksellään plarataan länsimaisen kirjallisuushistorian merkkiteokset.” Tämä on erittäin hyvä!
❤
Leena, kiitos! Sivumäärä olisi idean, tarinan ja kuvauksen haavoittumatta voinut tosiaan leikata. Mutta onhan näitä tällaisia järkäleitä nautinnollista lomilla lukea. Muista pari kesää sitten Tartin Tikli-kokemuksen, ja yhtenä joululomana Murakamin 198Q:n ja… Näitä teoksia, joita kantaa kertomisen lahja.
Hei! Sorry, mutta en ymmärrä sivumäärän leikkaamista. Se on hyvin tavallista ja toistuvaa kirjallisuuden kohdalla. Paul Auster on taiteilija, eihän maalauksestakaan haluta poistoja. Jos ei jaksa lukea, niin ei sitten. Ja baseballin morkkajat ovat tod.näk. naisia! Älkää loukkaantuko, se ei ole tarkoitukseni, ainoastaan mielipiteeni.
Juuri niin, jokaisella on mielipiteensä. Muistan yhdenkin amerikkalaisromaanin, jossa oli kiinnostavia baseball- aihelmia, eli pääasia on kuvaustavassa. Eikä hetkittäiset tiivistämistoiveet välttämättä tarkoita sitä, ettei jaksa lukea – ne ovat ajatuksia tarinan jäntevöittämisestä.
Neljä mahdollista elämää! Oikeastihan niitä meillä elävillä on vielä enemmän, riippuen isoita tai pienistä sattumuksista. Rikkaat vanhemmat – köyhät vanhemmat — oksa, auto tai pommi osuvat juuri siihen hetkeen ja paikkaan… ja kaikki muuttaa suuntansa. – Auster avaa tämän mahdollisuuksien ajattelun lohduksi meille kaikille. Fergusonin pohdiskelevia vaiheita lukiessa tulee samalla käytyä maidän kaikkien, ainakin länsimaisten ihmisten maailman kulttuurihistoriaa mukavasti läpi. Jumalan olemassaolon pohdiskelu oli melkein kuin kirjan sisään asetettu aarre.
Austerilaisittain länsimainen lähimenneisyys taideilmentymineen on hyvin kirjaan sisällytetty. Auster on armoitettu kertoja, tasoja löytyy! Kiitos Aura kommentistasi!