Mahdolliset maailmat

Oli olemassa toinen maailma, mutta se oli tämä.

Fiktio on sepitettä, ”voisi olla” -kohtaloiden luontia. Tiedän. Silti juuri lukemani englantilainen nykyproosa pistää minut ihmettelemään kuvitteellisuuden ydintä, ”olisi voinut tapahtua” -pyörrettä. Voimakkaan lukukokemuksen hengessä kirjaan aluksi luetusta romaanista irrallisen, oman tekstitestini.


I

Tyttö syntyi alkuvuoden lumimyrsky-yönä. Hätäsektio onnistui, mutta vastasyntynyt jouduttiin kiidättämään ambulanssilla parin sadan kilometrin päähän verensiirtoon toiseen, paremmin varustettuun sairaalaan. Toistakymmentä vuotta lasta kaivannut pari jäi epätietoisuuteen vauvan kohtalosta. Tyttö kuoli matkalla.

II

Tyttö syntyi alkuvuoden lumimyrsky-yönä. Hätäsektio onnistui, mutta vastasyntynyt kiidätettiin verensiirtoon toiseen kaupunkiin. Vauva toipui ja kotiutettiin. Hän kasvoi ja kehittyi vanhojen vanhempiensa ainokaisena, metsän ja peltojen välissä. Yksinäinen lapsi vaipui usein mielikuvitusmaailmaansa. Viisivuotiaana hän istui enonsa tielanan päällä, jolloin lapsen tarkkaavuus herpaantui ja jalka jäi lanan alle. Vauriota ei hoidettu kunnolla ja tyttö kuoli verenmyrkytykseen.

III

Tyttö syntyi alkuvuoden lumimyrsky-yönä. Hätäsektion jälkeen vauva kiidätettiin satojen kilometrien päähän paremmin varustettuun sairaalaan verensiirtoon. Vauva toipui, ja tytöstä kasvoi vanhojen vanhempiensa ainokaisena epävarma eläjä. Vähitellen, vääjäämättä hän rohkaistui kulkemaan omia polkujaan. Hän lähti opiskelemaan länsirannikolle, ajautui ammattiin ja perusti perheen toiseen merenrantakaupunkiin. Viisikymppisenä hän oli tienhaarassa: mennyt vaikutti joka päivään, tuleva oli yhtä tuntematon kuin ennenkin, pimeys läheni pyytämättä.


Miksi tuhlaan tilaa omaan variaatioluonnosteluun? Miksi en kerro suoraan Kate Atkinsonin romaanista Elämä elämältä (suom. Kaisa Kattelus, Schildts & Söderströms 2014)? Lähestyn romaania mutkan takaa, kerrontatapaa valitettavan kömpelösti apinoiden, sillä haluan säästää romaanin salaisuuksia mahdollisimman eheinä tuleville lukijoille. Montaa kertaa vuodessa en heittäydy näin lumoavan kirjan vietäväksi.

Elämä elämältä on yllätyksellinen, variaatioilla herkutteleva elämän vakavuudella leikittely.

Elämä elämältä on yllätyksellinen, variaatioilla herkutteleva kuvakudos.

Kirjan kerrontarakenne on kuin loivan rannikon aallokko: välillä vesi ulottuu pitkälti maa-alueelle, välillä se vain nuolee rantaviivaa, ainoastaan liike on säännöllinen. Tarina palaa tiettyihin vuosiin, välillä liukuu kymmenien vuosien päähän, palaa taas johonkin aikaisempaan, samaan uusin kääntein, useaan otteeseen. Tämä aaltoliike keinuttaa lukijaa tekstin virrassa.

Romaani kertoo brittiperheen keskimmäisestä lapsesta Ursulasta. Juonen raivaaminen veisi harhapoluille, sillä kyse on mahdollisista maailmoista, joista kirjassa esitetään erilaisia vaihtoehtoja. Ilkeästi ajatellen teos voisi olla kirjailijan käsikirjoituskokeilu, jonka jokainen versio on eksynyt painettuun kirjaan. Lopputuloksena on mukaansa tempaava elämänkulkukirjo vuosista 1910 – 1967. Välissä on kaksi maailmansotaa, paljon pimeyteen päätyvää kuolemaa, perhesuhteita, aikuiseksi kasvua, elämänkriisejä. Elämässä on raskaita tilanteita, silti on hilpeitäkin hetkiä.

Kokonaisuuden kuorruttaa kerronnan ketterä ote. Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, etenkin ajassa aaltoileva Ursula, äiti Sylvie, isä Hugh, sisar Pamela ja peribrittiläinen kiintiöeksentrikkotäti Izzie. Ohimenevissäkin rooleissa olevat henkilöt ovat luonteikkaita. Runsas romaani (595 sivua) puoltaa pituuttaan, mutta silti sanoisin, että ajatuksen kärsimättä voisi karsia kirjan saksalaisosuudet.

Soisin mahdollisimman monen kokevan Elämä elämältä haarautuvan tarinoinnin, sillä se viekoittelee järkeä ja tunnetta. Mikä miellyttävintä, kieli on tarkan kaunista ja henkilökuvaus psykologisesti terävää. Rakenteellinen kerroksellisuus on pitkälti päähenkilö-Ursulan häilyvään persoonaan liittyvää – uniin, pelkoihin ja enteisiin vaipumista. Toisaalta se on fiktion ja ihmismielen ydintä: mielikuvitus jyllää, kulkua voi muuttaa omin valinnoin, ja silti sattuma sanelee. Jäät henkiin syntymässä tai et, kuolet tapaturmassa tai et, elät elämäsi niin kauan kuin elät.

”Kaikki tietysti kuolevat jossain vaiheessa.”
”No se lienee ilmeistä”, Pamela sanoi nauraen.
”Ei, tarkoitan, että kaikki tutut ovat jonakin päivänä kuolleita, mekin olemme.”
”Ilmeistä edelleen.”
”Amor fati”, Ursula sanoi. ”Nietzsche kirjoitti siitä kaiken aikaa. Minä en tajunnut luulin että sana oli ’armovati’. Muistatko, että kävin psykiatrilla? Tohtori Kellerillä. Hän oli sydämeltään filosofi.”
”Kohtalon rakastaminen!”
”Se tarkoittaa hyväksymistä. Ota vastaan kaikki, mitä tapahtuu, yhtä lailla hyvä ja paha. Kuolemakin on kai vain yksi asia, joka pitää ottaa vastaan.”

Elämä elämältä
– –
Sain kirjan kustantajalta.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

6 responses to “Mahdolliset maailmat

  1. Arja

    Sain vihdoin minäkin luettua tämän kirjan. Kiitos lainasta!
    Kirja oli lukemisen arvoinen, ja jos sen lukisi toiseen kertaan, se aukeaisi ehkä jälleen uudella tavalla. Silti olen sitä mieltä, että kirjasta joutaisi hyvin pari sataa sivua pois, ja idea tulisi selväksi.

    Henkilöhahmot jäivät tunnetasolla etäisiksi, vaikka elämästä toiseen edettäessä hahmoihin tuli uusia näkökulmia ja osittain he myöskin olivat toisenlaisia – vai oliko sekin vain näkökulman vaihdon tuottama vaikutelma? Myöskään tapahtumien kuvaus – edes sota-aikaisten rankkojen tilanteiden – ei enimmäkseen herättänyt minussa tunteita (ja niitä ei ole mahdottoman vaikea herättää). Paljolti kirja tuntui tapahtumien pinnalliselta kuvaukselta – vai jäikö jotain huomaamatta?

    Mielenkiintoista oli vaihtaa mielipiteitä bloggarin kanssa: mielipiteet erosivat siinä, pitäisikö kirjaa lyhentää vai ei. Ja jos kirjaa olisi lyhennettävä, mistä ottaa pois? Se, mikä toisen mielestä olisi joutanut poistettavaksi, oli toisen mielestä juuri tärkeä.

    Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja siksi se pitää otteessaan. Mielikuvitus lähtee liikkeelle, aivot työstävät eri kerroksia, muisti on koetuksella. Ja myöskin: alkaa miettiä omia tarinoita. Entä jos…

    Kirjan pituus tarjoaa varsinkin tällaiselle hitaalle lukijalle mahdollisuuden pysytellä pitempäänkin muissa maailmoissa, mikä on turvallista vaihtelua arkipäivälle. Vähän jäi kirjan jälkivaikutuksena itselleni sellainen pahaenteinen ounasteleva kuulostelu: jos nyt teen tai sanon näin, mitä siitä seuraa? Tai jos jätän sanomatta…

    Kiitos lukusuosituksesta!

    • Tämä on juuri lukemisen suolaa ja pippuria: maut ja määrät sopivat eri lukijoille eri tavoin. Mahdollisia maailmoita, reinkarnaatioita, dementiaa vai mitä? Hyvä kirja tarjoaa tulkintakirjoa. Kiitos kommentista, virkistävää!

  2. Tiina K.

    Puolivälissä kirjaa… on kyllä todella vetävä ja älykäs. Tulee heti mieleen tehdä niinkuin Tuija ja leikkiä mahdollisilla maailmoilla. Kaikki on oikeasti kiinni niin pienestä – elämän alusta sen loppuun. Sen ajatteleminen yhtaikaa kiehtoo ja kammottaa. Mitä vaan voi tapahtua, koska vaan. Ahdistavan kiinnostava.

  3. Olitpa kirjoittanut hienosta kirjasta hienon bloggauksen. Sain tämän tänään luetuksi, ja kirja oli todellakin kokemisen arvoinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s