Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

Loistava ystäväni aloitti Elena Ferranten Napoli-sarjan, ja nyt on pääsy toisen osan suomennoksen kimppuun: Uuden nimen tarina (WSOY 2017). Ensimmäisen osan loppu nostaa tunnelman huippuun, ja siitä seuraava osa suoraan jatkaa. Täysillä törmätään 16-vuotiaana avioituneen Lilan avioliiton karikkoon ja Elena-kertojan kolhiutumiseen samassa mylläkässä.

Ystävättäret

Tavallaan ei mitään uutta, sillä Lila edellä mennään, ja Elena on ystävänsä kahleissa, vaikka hän pitää välillä etäisyyttä ja pystyy itsenäisiin tekoihin. Tai sittenkin: Elenan omaehtoisuus on paljolti näennäistä.

Kyllä, olisi hienoa, jos hän [Lila] alkaisi taas lukea. Palaisimme kansakouluaikaiseen asetelmaamme, jossa hän oli aina paras ja minä toiseksi paras. Opiskelulle tulisi merkitys, koska Lila osaisi antaa sille merkityksen. Pysyttelisin hänen varjossaan ja tuntisin oloni vahvaksi ja turvalliseksi. Kyllä vain. Alkaisimme kaiken alusta.

Paluuta entiseen ei ole, sillä avioituneelle italialaistytölle on raamitettu paikka ja niin on työläistaustastaan kouluttautumaan pyrkivällekin. Palaan myöhemmin jälkimmäiseen, nyt sananen Lilan virittyneestä maailmasta.

Olen kyllästyä kirjan vuolaaseen osuuteen Lila-johtoisesta rantalomasta. Vaikka ymmärrän tarkan kuvauksen kertovan teineistä, jotka haluavat telmiä mutta ovat ajautuneet aikuisten asemaan, väsyn pitkitykseen. En imeydy hulluun rakkauteen. Eivätkä ylenpalttisesti kuohuavat tunteet, normalisoitu perheväkivalta ja machonokittelu tunnu tarjoavan uutta näkökulmaa, vain ärryn asioiden tilasta.

Ystävyysdynamiikan kuvaus kiehtoo minua ensimmäisen romaaniosan tapaan. Jatkuva voimainkoettelu riipii. Äkkikäänteinen, viirusilmäinen, ylivertainen Lila alkaa vaikuttaa hahmottomalta ilmatila-ahmatilta, sen sijaan Elenasta saan entistä enemmän irti, ja vaikka hän yrittää kätkeytyä sivustaseuraajan tai korttelikronikoitsijan rooliin, hän yrittää: ”Lähden tästä liejusta niin kauas kuin mahdollista.”

Nuorena, kunnianhimoisena, pätemään pyrkivänä Elenan elämä on yhtä pinnistelyä ja todellisen minän peittelyä. Sitä on myös ystävyys, jossa hän vaappuu ilmapuntarin nuolena ja koittaa pitää tilannetta korkeapaineen puolella, vaikka sisällä myrskyää. Opiskelu Pisassa toisaalta antaa liikkumatilaa.

Kuinka helppoa onkaan kertoa itsestäni ilman Lilaa: aika hidastuu ja vuosien tärkeät tapahtumat liukuvat niin kuin matkalaukut lentokentän kuljetushihnalla; niihin voi tarttua, ottaa ylös, ja kaikki on selvää.

Luokkaretki

Ja nyt pääsen kirjan kiinnostavimpaan puoleen, yhteiskunnalliseen kerrokseen. Elena kortteleineen on kotoisin yhteiskuntaluokkien kellarista. Nyt aikuistumisen kynnyksellä Elena möyrii kellarista, mutta tuntee lähtökohtien pimeyden aina sisällään, toiseuden, toisaalta-todellisuuden.

Poissa oli mielenkiinto kehittää puhetapaani, eleitäni, pukeutumistani ja kävelytyyliäni ikään kuin olisin kilpaillut parhaasta valepuvusta, naamiosta, joka istui minulle niin hyvin, että siitä oli tullut tavallaan kasvot.

   Yhtäkkiä tajuntaani iski tuo sana: tavallaan. Olinko selviytynyt? Olin, tavallaan. Olinko repäissyt itseni Napolistani, kotikorttelista. Tavallaan. – -. Pelkäsin niitä, jotka osasivat olla sivistyneitä aidon huolettomasti, eivät vain tavallaan, kuten minä.

Zlatan sen jo sanoi: vaikka Zlatan lähtee lähiöstä, lähiö ei lähde Zlatanista. Vaihda tosielämän jalkapallotähden nimen tilalle 1960-luvulle sijoitettu fiktionainen Elena.

Elena tekee niin sanotun luokkaretken, mutta lähtökohtiaan tai kotiolojaan hän ei pääse pakoon – eikä Lilan vaikutusta. Elenan isovanhemmat eivät osanneet lukea tai kirjoittaa, vanhempia ei moinen voi vähempää kiinnostaa. Elenalle yliopistotutkinto ja kirjoittaminen ovat tavoiteltavaa ja omaa. Vai ovatko? Romaani päättyy moniselitteisesti siihen, että Elena on epävarmana esikoisromaanin kirjoittajana sosiaalisesti tyhjän päällä ja hänen romaaninsa sydän on Lilan 10-vuotiaana kirjoittama kertomus.

Kohti tv-sarjaa

Kerronnallisesti Uuden nimen tarina sisältää jäynän: se on kuin uudelleen kirjoitettu Elenan esikoisromaani astetta tosipohjaisemmin sisältäen Lilan salaisten muistiinpanovihkojen sisältöä. Se etenee kronologisesti ja huokuu sitä, miten kertoja tietää muistelijana jo kaiken – tai se on hänen tulkintansa menneistä vaiheista, tunteista ja ajatuksista. Kierrettä lisää se, että minäkertojan nimi on sama kuin kansilehden kirjailijan, mikä suuntaa ajattelemaan autobiografiaa. Ja kirjalijanimi on tämän ajan kuuluisin pseudonyymi, jonka henkilöllisyys salataan.

Uuden nimen tarina

Totesin jo, että Elenan hahmon koskettavuuden lisäksi kirja sisältää minua kismittävää ainesta. Kuvaustarkkuus välillä väsyttää, toisaalla ravistaa. Korttelin yhteisöllinen, patriarkaattinen, seksistinen, juoruileva ja väkivaltainen henki kyllä välittyy, ja nuorten aikuisten seksuaaliset viritykset voimistavat sitä. Melske lähentelee klisettä – toisin kuin esimerkiksi sekä Elenan että Lilan karmivat neitsyydenmenetykset, joiden taustoitus ja kuvaus pomppaa paperista iholle.

Ahmaisen tarinan, koska kieli on soljuvaa, etenevää ja ilmeikästä. Siitä kiitos sujuvalle suomennokselle. Ihastelen viimeisen kappaleen juoniveiviä – kuten kävi myös ensimmäisessä osassa. Kolmatta osaa saa odottaa vuoden, ja kovasti kyttään jo tulevaa tv-sarjaa, sillä toivon, että minua hiertäneet osuudet toimivat visualisoituina, kunhan roolitus osuu kohdilleen.

– –

Elena Ferrante
Uuden nimen tarina
suomentanut Helinä Kangas
Napoli-romaanisarjan toinen osa
508 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Kakkososan (englanniksi) lukeneita: Lukuisa, Omppu ja Riitta.

Advertisements

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

10 responses to “Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

  1. Voi Tuija, olen ihan yllättynyt, että en ollut tästä tulessa. No, minä sitten taisin olla sunkin puolesta. Tässä on niiiin huikea loppua ja Ferrante syventää hienosti ensimmäisen osan myötä esiinnousseita teemoja.

    Toisaalta olen tullut tulokseen, että en suomalaisena voi tätä romaanisarjaa kaikessa syvyydessään ymmärtää. Tässä on jotain niin syvän italialaista, joka meille ehkä on osin eksoottista, mutta jonka yht.kunnallinen pohjan vahvuuden sävyä en usko kaikessa loistokkuudessaan saavani tästä teossarjasta irti. Tosin ei se sinänsä haittaa, sillä nautin tästä paljon näinkin. Mietin vaan esim. koko sitä kielen ympärille kiertyvää juttua, niin se ei taida kovin hyvin kääntyä millekään kielelle. Kielen ja luokan välinen yhteys on mua mietityttänyt tässä sarjassa erityisesti.

    • Minulla on koko ajan kahtalainen olo: toisaalta nautin, toisaalta moni asia askarrutraa niin, etten liekehdi. Minä pidin myös tästä kakkososasta ekaa enemmän.

      Tuo kieliasia on tosi tärkeä, niin tärkeä, etten oikein löydä sanoja lausua, siksi yleistän sen vain romaanin yhteiskunnaliseen puoleen. Ja olen kanssasi tyystin samanmielinen siitä, että italialaisuusulottuvuus on niin syvä, ettei sitä sysisuomalainen kaikkineen tajua.

  2. riitta k

    Samoja mietin kuin Omppu. Tuo kielen, siis napoletanosta pois oppiminen ja italian kirjakieleen siirtymisen tärkeys tulee jatkuvasti esiin sarjassa. Hyvin vertasit Zlatania ja Elenaa. En enää osaa erottaa, mitä tapahtui missäkin osassa… Mutta minäkin taisin pitkästyä tuohon pitkään Ischian kuvaukseen. Tulossa on vielä paljon ravisuttavaa, joskin uuvuttavaa Ferranten tavalla kirjoittaa.

    • Kieliasiaa Elena monesti korostaa ja sitä, miten murteesta vaihdetaan yleiskieleen ja päinvastoin – ja aina silloin tyyli, tunnelma ja sävyt vaihtuvat. Jotain sinnepäin on suomessakin vaan epäilen, ettei niin merkitsevästi kuin Ferranten maailmassa.

      Riitta, kiitos ennakkotiedoista! Olen valmis seuraavaan tarkkuustarinaan. Nuo osien loppukoukut ovat taidokkaita!

  3. Ahaa, tästä on tulossa tv-sarja – hyvä tietää! En ole tätä kirjaa vielä ehtinyt lukemaan, mutta kovasti se polttelee lukulaitteessani. Pidin sarjan avausosasta, ja luinkin juttusi vain silmäillen; koetan vältellä spoilereita. Mielenkiintoista nähdä, miten tv-sarja on toteutettu. Ainakin tuosta sarjan aloituksesta jäi minulle aika voimakkaat mielikuvat pään sisälle, ja jos sarja poikkeaa kovasti niistä, taitaapi jäädä minulta katsomatta.

  4. Tuija, hienoa, että huomaat painottaa tuota luokkaretkeä!<3 Normalisoitu väkivalta riipi minua, suorastaan otti päähän, mutta en nyt antanut itseni keskittyä siihen, vaan kaikkeni annoin nuorten naisten suhteelle. Lilan rajaton uhmamieli, vaaraan asti sitä ja sitten Elenan halu ottaa etäisyyttä. Koska kirja päättyi miten päättyi, odotan kolmatta osaa kuumana!!!

    • Kiitos Leena! Se on minusta niin olennaista. Todella kiinnostaa, miten retki jatkuu, etenkin Elenan tunteet kahden maailman välissä, puristuksissa ja paineissa.

  5. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Sain juuri Napoli-sarjan toisen osan loppuun ja hyvä niin! Pidin kirjasta todella paljon ja se koukutti minua tosi pahasti kaksi päivää!
    Ihanaa, etten pilaa Vappua muilta mökkiläisiltä, kun pääsiäinen jo hurahti Pientä elämää ahmiessani.
    Leppoisaa Vappua Tui!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s