Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Maineen pauhu kulkee kirjan edellä. Kirjailijan salamyhkäisyys lisää uteliaisuutta, sillä  piilotteleva kirjailija mediapersoonapainotteisena aikana on ihme – tai käänteispsykologiaa. Niin tai näin, Elena Ferranten romaanin myötä syöksyn 1950-luvun napolilaiseen rähjäkortteliin: Loistava ystäväni (WSOY 2016).

Romaanin prologi paiskaa odottamaan suuria. Siinä ollaan nykyajassa, ja sekä kertojan että ystävän persoonista välähtää vimma, josta haluan tietää lisää. Sen jälkeen alkaa kronologinen tutustuminen varhaisvuosien kertoja-Elenaan, ihmeelliseen Lilaan ja koko korttelin sekamelskaiseen väkeen.

Loistava ystäväni

Loistava ystäväni on kehityskertomus, henkilökuva ja yhteisökuvaus. Alaluokka on rooliensa ja murteensa rajaama. Miesten ja naisten asemat ovat ahtaat, ja niitä pidetään yllä kytäten, rähisten ja pää verissä riidellen. Kaavat, joihin työläistyttöjä kasvatetaan, puistattavat. Naiseksi kasvaminen on joka ajassa ja ympäristöissä pulmallista, mutta napolilaisessa kiistailmapiirissä se on levottomuutta herättävää. Vasta 16-vuotiaita naitetaan, ja sananvaltaa on vain perheenpäillä tai varakkailla. Äijävalta ja kaksinaismoraali vavahduttavat: tavallista on pikkutytöille hävyttömyyksien huutelu ja vikittely samalla, kun kosto uhkaa oman väen ahdistelijoita.

Elena muistelee, etenkin ystäväänsä Lilaa, jonka poikkeuksellisuutta ei tekstissä hiivistellä. Lila on yksinkertaisesti ylivoimainen. Kuten kaikki kiinnostavat romaanihenkilöt Lilakin on arvoituksellinen. Ystävyyskuvauksessa on sähköä: tytöt kiertävät toisiaan kuin kissat kuumaa puuroa, keskinäinen kilpailu on latautunutta ja välittäminen on paljolti riippuvuutta (Elenan suunnalta). Elena kieppuu arvaamattoman Lilan ympärillä ilmapuntarin lukemia tulkiten, ja hänen valintansa ovat usein hieman vääristyneitä Lilan peili- tai vastakuvia.

Katsellessani häntä ikkunasta tunsin, että hänen entinen muotonsa oli särkynyt, ja mieleeni tuli kirjeen kaunis kohta haljenneesta ja käpristyneestä kuparista. Sitä kuvaa ajattelin nykyään jatkuvasti, joka kerta kun tunsin murtuman hänessä tai itsessäni. Tiesin – ehkä toivoin – ettei mikään tietty muoto pystyisi pidättelemään Lilaa, vaan ennemmin tai myöhemmin hän rikkoisi uudelleen kaiken.

Romaanissa on huikeita kertojan havaintoja ja kokemustuntemuksia. Esimerkiksi romaanin lopun häät ovat terävyyden ja tunnelman huipennus. Ei niinkään tyylistä mutta kiihkeästä ystävyyskuvauksesta tulee hieman mieleen romaani Silvia Avallonen Teräs, jossa siinäkin työväenluokan italialaistytöt uppoavat ystävyyteen ja hakevat naisistumisen reittejä. Teräksen tyttöjen tiet eroavat, vaan Elenan ja Lilan matka on vasta alussa. Ferranten Napoli-sarjaa on yhteensä neljä osaa, ensimmäinen Lapsuus ja nuoruus on alkusoitto.

Yksi kiinnostava teema kirjassa on suhtautuminen koulutukseen. Elena saa jatkaa koulunkäyntiä, siitä tulee pätemisen paikka, kisailumahdollisuus suhteessa älykkääseen Lilaan ja mahdollisuus ottaa etäisyyttä lähiöläävään. Miten Elena selviää näyttämishalunsa ja kasvavan erillisyytensä kanssa? Miten Lilan ratkaisut ratkeavat? Mitä roolia näyttelee rakkaus? Ja mitä tarkoittavat Lilan sanat (ja totta kai ”loistava ystäväni” väännetään toisin kuin on annettu ymmärtää)?

Lila katsoi ammeesta välkehtivää vettä ja sanoi:
”Tapahtui mitä tahansa, jatka sinä opiskelua.”
”Vielä kaksi vuotta: sitten minulla on tutkinto ja lopetan.”
”Ei, älä lopeta koskaan: minä annan sinulle rahaa, sinun pitää käydä koulua aina.”
Naurahdin hermostuneesti ja sanoin:
”Kiitos, mutta jossain vaiheessa koulut loppuvat.”
”Eivät sinulle: sinä olet minun loistava ystäväni, sinun pitää tulla paremmaksi kuin kaikki muut, miehet ja naiset.”

Pidän kirjasta, sen ajan- ja miljöökuvauksesta, kerrontatarkkuudesta ja kertojan luotettavuusharhasta. Lukukokemukseni on kuitenkin ristiriitainen. On kohtia, joihin tympäännyn, esimerkiksi väsyn ulkonäköpainotuksiin ymmärtäen, että teineille ne ovat tärkeitä. Jossain vaiheessa ärsyynnyn Lilan äärimmäisyysglooriaan, lähinnä tapaan, miten poikkeuksellisuutta painotetaan. No, minun käy niin kuin kaikille Lilan ympärillä: hän ei jätä kylmäksi. Ei kyllä kertojakaan, joka koittaa päästä paisteeseen ystävänsä varjosta. Ferrante taitaa koukuttamisen: Loistava ystäväni lopetetaan siten, että seuraavan osan soisin ilmestyvän heti käsiini.

– – –
Elena Ferrante
Loistava ystäväni. Lapsuus ja nuoruus
suomentanut Helinä kangas
WSOY 2016
romaani
362 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Tapani mukaan tutustuin vasta oman juttuni kirjoittamisen jälkeen muihin postauksiin. Monissa blogeissa on luettu Loistava ystävä, esimerkiksi Kirjakaapin kummitus, Kirsin Book Club,  Lukutoukka, Leena Lumi, Lumiomena, Omppu (joka myös Teräs-vertailee), Rakkaudesta kirjoihin ja Yökyöpeli.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

6 responses to “Elena Ferrante: Loistava ystäväni

  1. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Alkuun kaunokirjallinen tyyli ei tuntunut takaliepeen kirja-arvostelujen mukaiselta, mutta kerronta vei mukanaan ja italialainen, sodanjälkeinen elämänmeno alkoi kiinnostaa. Nyt on kurjaa odottaa neliosaisen romaanisarjan seuraavien osien suomennosta. Kirja on hieno kuvaus naisen asemasta, koulutuksesta, perheyhteisöistä, köyhyydestä, solidaarisuudesta. Häiden kuvaus on huikea.

    • Sykäyksittäistä, sellaista teksti on, ja ne kohottavat sykäykset jäivät voiton puolelle. En ihmettele, että tästäkin väsätään tv-sarjaa. Onhan tämä ihmissuhteiden ja tuimien tunteiden vyöryä.

  2. Tämän kirjan maailmaan oli helppoa solahtaa. Ferrante kirjoittaa lukijaystävällisesti, kuljettaa tarinaa ja saa kiintymään henkilöihinsä.

    Mietin itsekin tuota ulkonäköpainotusta, mutta se tuntuu olevan nykypäivänkin Italiassa jotain sellaista, mitä on joskus vaikea suomalaisesta näkökulmasta ymmärtää. Siksi se istuu tähän kirjaan: noin se vaan menee – tai on mennyt eteläisessä Italiassa muutama vuosikymmen sitten.

    Innolla odotan sarjan jatkoa.

    • Todellakin jatko-osat kiinnostavat! Ferranten taika taitaa olla siinä, että juoni vetää, mutta juonipainotteisuus ei ole jutun juju vaan sen lisäksi ovat oleellisia seuraamaan nappaavat henkilöt – ja koko kortteliyhteisö, jonka elämän eteneminen kiinnoostaa.

  3. Jos pitäisi valita Teräs tai tämä valitsisin Teräksen edes miettimättä asiaa enempää. Asia kuitenkin mutkistuu, koska tämä on ensimmäinen osa sarjaa ja tietyt heikkoudet (esim. laajan ihmismäärän esittely) on selitettävissä sitä kautta, että tämä teos pohjustaa tulevaa. Ei kuitenkaan sen haipin veroinen, jolla tätä on rummutettu. Jatkossa kyllä varmaan iskee kovaa ja korkealta.

    • Aivan, tämän ensimmäisen osan otin pohjustuksena, kiinnostavana ja monipuolisena sellaisena. Katsotaan miten homma etenee, kutkuttavasti Lapsuus ja nuoruus päättyy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s