Kari Hotakainen: Henkireikä

Rikostutkija, Parturikampaaja ja Suntio: nämä palveluammattien tyylitellyt edustajat kohtaavat kuoroharjoituksissa. Henkilöitä yhdistävät jaetut rikolliset ajatukset, teon idut. Tutkielman rikoksista ja tunteista sekä niiden ilmaisuista on julkaissut Kari Hotakainen romaanissa Henkireikä (Siltala 2015). Tänä vuonna olen jo nauttinut Hotakais-herkkua: keväinen Kantaja (Kirjakauppaliitto 2015) ihastutti. Kuinka käy Henkireiän?

Uutuudessa on hienoja oivalluksia. Kuorolaulun eri ääniä yhdistelevä harmoniatavoite sopii vertauskuvaksi moneen asiaan. Pitkän suhteen anatomia avautuu, ja tunteiden tulkkauksesta erottuvat yksilölliset erot. Pökköä pesään lisäävät pohdinnat siitä, missä määrin on asioihin osallinen silloin, kun tietää, kuulee ja eläytyy. Liika kuuleminen ja eläytyminen saattaa suistaa raiteilta. Niksahduksista on suomalainen rikoshistoria tehty.

Elina Warsta on kotimaisen kirjankansitaiteen kärkeä, tässä taas taidonnäyte.

Elina Warsta on kotimaisen kirjankansitaiteen kärkeä, tässä taas taidonnäyte.

En ole nähnyt Hotakaisen Martti Suosalolle kirjoittamaa monologia Palvelija. Mitä ilmeisimmin Henkireikä on jonkinsortin draaman tähteet. Useinhan ylijäämät ovat maistuvia makupaloja eilisen herkuista, jokunen suupala voi hieman jo happamalta maistua, mutta lisää sitä vain napostelee tavoitteena tympeyden peittävä seuraava suupala. Näin käy minun lukukokemukselleni.

Ihmisistä Hotakainen palastelee jopa irvikuvia, karuja totuuksia sanojen ja tekojen takaa. Ihminen näyttäytyy eri tilanteissa ja kanssaeläjille erilaisina, kuoria on kuin maatuskanukessa. Ihmisluonnon kerroksia romaanissa auotaan, silti etäinen tunnelma valtaa minut, ehkä sitä perustelee rikostutkijakertojan väsymys kanssaihmistaakkaan.

Hotakaiselle ominaiset asiayhdistelyt, sanailut ja vertaukset ihastuttavat ja paikoitellen hieman rasittavat; tässä pieni otanta yhdeltä sivulta:

Teko paistaa kuin luu, vaikka taustalla on kuu.

Miehen ei ollut tarkoitus tappaa, vaan antaa samalla mitalla takaisin. Väkivallassa ei käytetä samaa mittaa kuin leivonnassa.

– Meillä kaikilla menee joskus hermot. Vähän kuin jos avaisi ikkunan tuulisena päivänä ja ikkunalaudalta lehahtaisi paperinpala ulos. Silmänräpäyksessä.

Matalaa, korkeaa, säröilyä – samoin kuin kirjan kuorolaisten laulu, se on Henkireiän kielen ja kerronnan rytmi. Ja kirjan hengen mukaan kuorolaisten repertuaari yhdistää ylevää ja maallista, virttä ja viihdettä, josta motoksi voisi valita Robbie Williamsin biisin ”Feel”. Henkireikä, sekin on vaikka mitä, monimerkityksellistä tietysti, niin kuin yksinäisyys tai ihmisen paras ystävä.

Kai jumitun kaipaamaan Kantajan hellää huomaa ja pysyn varautuneena kalseahkon Henkireijän seurassa. Sisarteoksena – tai velipuoliverrokkina – mieleeni putkahtaa Petri Tammisen Rikosromaani (Otava 2012), joka kertoo sekin rikosselvittelijästä ja rikoksista. Tammisen välittämissä vilunkitöissä kyse on kalvavista rikoksista inhimillisyyttä vastaan; kerronta etenee vertauskuvallisesti ja ajatelmiksi kiteytyvin lausahduksin. Rikosromaanissa ja Henkireiässä jäytää enemmän tai vähemmän piiloteltu syyllisyydentunne. Hotakaisella on omat painotuksensa. Siinä se on: painotus, paino – raskas on Henkireiän pohjapoljento.

¬- – –
Kari Hotakainen
Henkireikä
Siltala 2015
romaani
200 sivua.
Ostin itselleni flunssalääkkeeksi.
Muissa kirjablogeissa mm.
Mari A, Kirjapolkuni, Morren maailma, Mummo matkalla ja Lukutoukka.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

6 responses to “Kari Hotakainen: Henkireikä

  1. ”Draaman tähteet”, hih. Oletan Feel-biisiä kirjailijan ironiaksi. Hotakainen se osaa aina tehdä tavallisesta erikoista ja erikoisesta tavallista. Itse en oikein jaksa syventyä niihin ajatelmiin pohjia myöten ja hänen huumoriinsa, mutta osaajan tunnustan.

    • Ajatelmia onkin siihen tahtiin, että on vaara, että anti vaarantuu. Arja, juuri tuo sanomasi on SE juttu. Arvostan omaäänisyyttä ja omanlaista maailmannäkemystä.

  2. Olen aloittelija Hotakaisen kanssa. Tämä on kolmas tai neljäs lukemani Hotakainen. Pidin kirjasta, se on yllättävän monisyinen tarina.

    • Hei – hyvä niin! Minua ei se niin puhutellut kuin edellisvuotinen romaani ja keväinen kylkiäiskirja. Vaan niin se pitääkin olla – joskus nappaa, joskus ei, ja toiselle maistuu.

  3. Ei parasta Hotakaista, tekstin tarkkuus on minusta kuitenkin aika kohillaan eli Hotakaisen omalla tasolla (joka minusta on ihan omaa luokkaansa ;-). Vaikuttava oli myös, just arvioin Henkireiän KBC:ssä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s