Tunnen tarinat kaksituhattaviisisataa vuotta sitten eläneistä miehistä, mutten koskaan saa tietää miten sinun käy.
Irrotan ilokseni tuon virkkeen romaanin asiayhteydestä, mutta se kuvaa hyvin Kamila Shamsien romaania Jumala joka kivessä (suom. Raimo Salminen, Gummerus 2015). Tai paras on sanoa, että se kuvaa lukukokemustani, jossa nautin historian eläväksi saattamisesta, lisäksi saan tietää henkilöistä paljon ja silti jää avoimia kysymyksiä.
Kerronta etenee eri näkökulmien sekä aika- ja tekstikerroksien avulla. Koska romaanin yhtenä säikeenä on arkeologisen aarteen etsintä Peshawarissa, siihen liittyy historiallisia tarinoita Herodotoksesta lähtien. Tapahtuma-aikoina ovat vuosista 1914, 1916 ja 1930 rajatut kuukaudet ja päivät, lisäksi joukossa on joitain kirjeitä. Yksi tarinalinja on arkeologiasta kiinnostuneen Vivian Rose Spencerin tietyt elämänvaiheet, toisena osuutena ovat brittiarmeijassa taistelleen pataanimiehen Qayyum Gulin ja hänen pikkuveljensä Najibin kokemukset. Romaanissa liikutaan taitavasti eri mantereilla, poliittisissa todellisuuksissa ja kulttuureissa.
Lontoolainen Vivian osallistuu kaivauksiin Turkissa ennen ensimmäistä maailmasotaa ja naiiviuttaan sotkeutuu sotavakoiluun peruuttamattomin seurauksin. Sotaponnisteluihin hän osallistuu sairaanhoitajana, ja siitä hän riuhtaisee itsensä irti Peshawariin, antiikin lähteissä nimettyyn Kaspatyrokseen, haaveenaan merkittävä muinaislöytö. Siellä risteytyvät pataaniveljesten ja Vivianin tiet. Loppuhuipentumana ovat tapahtumat 23.4.1930 kapinnallisten ja brittisotilaiden selkkauksessa Tarinankertojien kadulla.
Romaani on runsas. Ensinnäkin siinä voi seurata Vivianin kehitystä itselliseksi naiseksi, johon vaikuttavat ajan aatteet ja sodan vaikutus eurooppalaisten naisten liikkumatilaan. Kun Vivian matkustaa Intiaan ja Peshawariin, koulutusta saaneen länsinaisen rajat tulevat vastaan brittiyhteisössä ja suhteessa paikallisten naisten asemaan ja arvoihin.
Pataaneihin kuuluvat veljekset avaavat näkymän alkuperäiskulttuurin katsantotapoihin, ja heidän kauttaan katsotaan rumaa kuvaa kulttuuri-imperialismista ja länsimaisen arroganssin seurauksista. Kirjassa sivutaan kiinnostavasti jihadismin syntymekanismeja. Kirja tekee käsitettäväksi sen, miten idän ja lännen ymmärryskuilu yhä levenee. Romaani ei osoittele, se antaa esimerkkejä historiasta – eikä tilanne ole sitten romaanissa kuvatun vuoden 1930 jälkeen helpottunut.
Arkeologiateema tuo näytille sen, miten vuosituhansien aikana on yhden jos toisenkin hahmon, hallitsijan ja jumalan kuvia kiveen hakattu. Nykyään Pakistanina tunnetuilla alueilla talebanit rellestävät muistomerkkejä tuhoten, vaan monet muut sitä ennen ovat niitä luoneet ja vuoristojen solissa kulkeneet:
Kaikkein hienointa Peshawarissa on hänelle historian läheisyys. – -. Toisinaan aikakaudet punoutuvat toisiinsa, ja tuolla viuhuukin Baburin keihäs, lentää ohi sarvikuonosta ja haavoittaa Neakhosta, joka suistuu gandharalaisen kuvanveistäjän jalkoihin; tämä koristelee paraikaa stupaa, jonka jalustassa Atlas pitelee korkeaa Buddha-hahmoa, jonka Marco Polo piirtää puunlehdelle, jonka Skylaks on anastanut hänen kädestään ja jonka nimetön sankaritar on haudannut syvälle maahan varjellakseen sitä ryösteleviltä valkoisilta hunneilta.
Jumala joka kivessä vastaa pitkälti kirjanautinto-odotuksiini, sillä tarinassa on imua ja kuvaus vakuuttaa. Täydestä lumouksesta jää hitusen puuttumaan: henkilöt ovat kovin kiinnostavia mutta jotain määrittelemätöntä etäisyyttä tai pintakiiltoa heihin jää. Aiheen käsittelyssä on älyä ja kerroksellisuutta, ja siksi pelkään, että ahmin tekstin liian nopeasti tapahtumia ja henkilöitä selvittäen ja paljon muuta ohittaen.
Arvostan romaanin kulttuurikuvausta ja eri katsantojen rinnankuljetusta. Pidän siitä, miten rakkausaihelma ailahtaa vain taustakangastuksena. Loppuosan dramaattiset tapahtumat sommitellaan huikeasti vuorotteleviksi sattumapaloiksi, ja ne tiivistävät kuin loppukaneettina länsi- ja itäihmisten mentaliteettipiirteitä. En ole lukenut Shamsien aiempaa tuotantoa, mutta hieman tulee Elif Shafak mieleeni, ja minun mittarissani se tarkoittaa pelkkää plussaa.
—
Kamila Shamsie
Jumala joka kivessä
A God in Every Stone
suom. Raimo Salminen
Gummerus 2015
383 sivua
romaani
Sain kirjan kustantajalta.
Muissa blogeissa, esimerkiksi Kirjasähkökäyrä ja Kirjavinkit.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 