Putoavia aineksia

Ja taivaan tähdet putoavat – hieno, runollinen, dramaattinen, raamatullinen romaaninimi. Maria Peuran uutuusromaani (Teos 2014) kertoo maan matosten ponisteluista sukupolvesta, ajasta ja ympäristöstä toiseen. Kompuroinneista ja tippumisista on myös mahdollisuus nousta.

Romaanissa vuorotellen kertovat Anni-äiti ja Mirka-tytär. Nykyhetkeä eletään Helsingissä, mutta kummankin kerrontaosuuksissa mieli ja muisti poikkeavat menneissä ja mielikuvissa. Nykyhetkeä Annille on erokriisi, nettideittailu ja huoli yläkouluikäisestä tyttärestä. Mirkan nykyisyyttä on erityisluokalle siirtyminen, huumeporukoista erkaantuminen ja terapiaprosessi. Juonta en raaski raottaa, sillä loppua kohti se kiertyy jopa hieman jännäriasentoon.

Kieli ja kerrontatyyli ovat Peuran vahvuus. Kummallakin kertojalla on oma ääni, jossa mielensisäiset tunnelmat ja tapahtumakuvaukset kimpoilevat arvaamattomasti. Tapa sanoa ja ilmaista kuvaa kertojien sisäistä kaaosta. Siinä on pettymyksiä, ahdistusta ja tuskaa, mutta myös toivoa ja jopa joitain nauruun halkeilevia heittoja. Lisäksi Annin lapsuuden Naalasen seudun elävä ja iskevä murrepuhe kuuluu korvissa väkevänä.

Lappilainen lestadiolaisuus pursuaa mehevänä ja arveluttavana. Nyky-Annille Lestadius on tutkimuskohde ja tukeutumiskeino, lapsi-Annille kasvuympäristön tunnemuisto. Tekstin joukossa on myös aitoa Lars Leviä, ja lestadiolaissaarnat ja muut uskonvuodatukset ovat hurjaa vyörytystä, todellista sielunkamppailuvoimaa.

– Niinko veli Lestatius niin mie teile raukoile sanon, että tehkää tet parannus. Ottakaa vasthaan se mitä Jumala reän pääle valuttaa. Se ei ole kuravettä, vaikka sitäki met ansaisimma. Soon rohki hyä henki, soon Pyhä henki, joka taihvaasta panhaan tulehmaan. Pyhä henki soon, joka Ristuksen nimessä tähän tilhaan astuu, ko tet vain teän syämet aukasette.

Lestadiolaisuus ponnahti viime syksynä kirjallisuuskeskusteluun Pauliina Rauhalan Taivaslaulun myötä. Harmittavan vähän huomiota sai Päivi Alasalmen hieno Joenjoen laulu, jossa saamelaisuutta käsitellään kolmella aikatasolla. Yksi niistä on pyhitetty itse Lars Leville, joka herää Alasalmen tekstissä ymmärrettäväksi ja ymmärtäväksi mieheksi. Samantyyppistä Lestadius-pengontaa on Peuran tekstissä: Lestadius on eri asia kuin rajoitusten lestadiolaisuus.

Annin lapsuuden kylä-, koulu- ja kotitilanteista olisi yksin riittänyt ammennettavaa. Ne ovat romaanin kiehtovinta osuutta. Nykyhetken kriisit ja tapahtumakulut ovat osittain osoittelevia ja loppukoukerot hieman helppoja. Romaaniin on mahdutettu monen tarinan edestä tavaraa, jolloin runsaus ei mausta vaan on sotkea hyvätkin maut. Yksi pohjavirta romaanissa on erilaiset addiktiot, joissa voi olla kyse uskonhurahduksesta, parisuhteesta, päihteistä tai terapiasta tai niiden nimissä manipuloinnista. Ihminen on taimi, herkkä ja hauras, johdateltavissa hyvään ja pahaan, ja jokaisen sukupolven lapsi on vuorollaan vanhempien tuen tarpeessa. Siitäkin Ja taivaan tähdet putoavat antaa aimo annoksen purtavaa.