Anneli Kannon Veriruusut olen julistanut kirjaksi, jonka jokaisen tulisi lukea sisällissodan muisteluvuonna. Ei ihme, että siitä on innostuttu tekemään erilaisia dramatisointeja. KOM-teatterin ensi-ilta on tulossa, Tampereen työväen teatterissa esitys jo pyörii. Aloitan siis vaikuttavan kirjan näyttämönäkymien katselmuksen Tampereelta: Tytöt 1918.
Juoni on lyhykäisyydessään seuraava: pumpulitehtaan tyttöporukasta muotoutuu sisällissodan naiskaarti. Esitys elävöittää erilaisten naisten poliittisen aktivoitumisen syitä ja seurauksia. Naisnäkökulma pitää pintansa linjakkaasti koko esityksen ajan: halvat likat hakevat ihmisarvoaan. Kuvauskohteina ovat sekä yksilöt että kollektiivi. Muutama henkilö nousee joukosta. Minua koskettavat etenkin 15-vuotias Sigrid ja muutamaa vuotta vanhempi Lempi, piikatyttö Teiskosta. Minä olisin voinut olla Lempi 100 vuotta sitten.
Kun luin ennakkotietoja esityksestä, pyörittelin epäuskoisena päätäni. Miten tuosta aiheesta voi irrota musikaali? En ole musiikkiteatterin suuri ystävä, ja siksi ennakkoluuloni painoivat odotuksiani. Mutta tunnustan: esityksessä on komeita joukkokohtauksia, joissa moniääninen kuoro välittää voimantuntoa ja lukuisat soololaulajat osaavat asiansa. Musiikkityyli vaihtelee protomusikaalisävelmistä rokkiin ja räppiin. Nuorten miesten sotaan lähdön symbolisesti sanoitettu Lumi-biisi soi erityisen kauniisti, sekä menevä Kumoon-rallatus ja vauhdikas Housut-laulu jäävät mieleen. Räppi toimii työväen hengennostatushetkissä, sillä ghettojen kapinakälätys sopii noin niin kuin ideologisestikin sisältöön. Muuten pidän räppiosuuksia hieman kosiskelevina, ja osin musiikin pauhu vie tilaa draamalta.
Harvoin olen ollut näin ihastuksissani lavastuksista. Yksinkertaisen toimivin keinoin loihditaan näyttämölle tehdassali, katunäkymät, kaupunkitaistelut – kaikki tapahtumataustat. Myös valot sekä säästeliäs lavastuksen ja puvustuksen värien käyttö tehostavat näyttämökuvia ja tunnelmia. Tanssillisia elementtejä vierastan, varsinkin yhtäkkisiä pakkoliikkeenomaisia yksittäisiä kouristeluja.
Sisällissotakuvaus tietysti kertoo siitä, että sodassa menetetään henkiä. Alkupuoliskon tunnelmiin mahtuu innostusta ja rakkautta, jotta loppupuolen fyysisten ja psyykkisten tappioiden karuus korostuu. Elän mukana, tunnistan paljon Kannon romaanin sykähdyttävää sisältöä ja pitkälti pidän romaaniin liittyvistä dramaturgisista ratkaisuista. Liikutun useaan otteeseen. Kokonaisuus onnistuu, ja kolmisen tuntia vierähtää nopeasti. Silti huomaan, että saisin napsittua pituudesta puolisen tuntia pois; jokunen pitkitetty biisi saisi väistyä kuten kesähääunelmointi.
Tytöt 1918 alkaa ja loppuu hienosti. Heti alkuunsa otetaan luulot pois, sillä henkilöt esittäytyvät ja kunkin kohtalo paljastuu oitis. Myös loppu on pysäyttävä: oikeuksiaan ja tasa-arvoisuuttaan äärioloissa puolustaneiden 1918-tyttöjen joukkoon saapuu vuoden 2018 tyttöjen kuoro. Viimeistään silloin katsoja herätetään ymmärtämään hyvinvointivaltiomme kehityskaari ja toivo (lue: vaara): etteivät enää minkään vuoden tytöt (ja pojat) joutuisi puolustamaan aseilla oikeuksiaan.
– –
Tytöt 1918
Tampereen työväen teatteri 2018 (esitys 10.2.2018)
musikaali
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, käsikirjoitus perustuu Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin ja historiallisiin dokumentteihin
Musiikki Eeva Kontu
Laulujen sanat Heikki Salo
Esiintyjät ja muuta lisätietoja: http://www.ttt-teatteri.fi/ohjelmisto/tytot-1918
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kuulostaapa hyvältä. Kovasti kiinnostaisi tämä nähdä, mutta se onkin arvoitus, tuleeko Tampereelle suunnattua.
Jonna, järjestelykysymys 😉. Koska en tosiaankaan ole musikaaligenren ystävä, yllätyin positiivisesti. Pohjateksti ja aihe ovat väkeviä, ja ne säilyvät tässä versiossa. Hienoista epätasaisuutta on rooleissa ja joitain turhia naurun hakemisen paikkoja. Mutta tykkäsin ja vaikutuin.
Uskon, että tässä on kysymys todella hyvästä musikaalista. Tampereella osataan tehdä teatteria ja tässä on vielä niin hyvä pohjateksti.
Anneli, jos sinulla on mahdollisuus, teepä teatteriretki Tampereelle.