Sataa voi monenlaista, mutta multaa luulen satavan lähinnä arkulle. Sanna Karlströmin romaanin nimi Multaa sataa, Margareta (Otava 2017) taitaa viitata juuri siihen. Romaani kertoo isoäidin, äidin ja tyttären taloudesta jälkeen äidin miehen kuoleman.
Margareta on leskeytynyt puolitoista vuotta aiemmin. Mielen ja ruumiin ikävä sokeuttaa muun. Tytär Elouse on vielä lapsi mutta kasvamassa: hän kulkee yksin pihapolkuja, reittejä lammelle ja metsään. Margaretan vaativa äiti Linnea hapertuu vanhuuttaan. Ikävöivä tunnelma ummehduttaa suhteet, äiti-tytärsuhteissa ilma pilaantuu. Naisikon talo tarvitsee tuuletusta, mutta sellaiseksi ei riitä sinne ilmaantuva Erik. Jotain on kuitenkin kehittymässä, muutosmahdollisuus utuilee ilmassa.
Sanna Karlström on runoilija, ja runoilija on proosassaan tarkka sanoista. Tiheä teksti kätkee hetkiä ja tunnelmia, ei niinkään juoksutettavaa juonta tai monia tapahtumia. Aistikas kuvailu hallitsee, se pysäyttää tilanteita, purkaa havaintoja tuoksuin, kosketuksin, katseen kohtein, muodoin, värein, äänin ja mauin.
Romaani kertoo rakkaudesta, kuolemasta ja niihin liittyvästä ikävästä ja surusta. Romaanin ilmaisu samalla paljastaa ja peittää, ihan kuin muistot.
Suru on jo unohtunut, muuttunut näkymättömäksi kuin mikä tahansa pitkään seisonut sotku. Sotkun keskelle ilmestyy aika ajoin tuttu hahmo ja häviää näkyvistä jälkiään korjaamatta.
Aluksi hämäryys on karkottaa minua romaanin maailmasta. Ihmettelen tarkentumatonta aikaa ja paikkaa, henkilöiden paikantamattomia nimiä, jotka voisivat sopia minne vain länsimaista maailmaa. Ensimmäinen lukukerta tuntuu raskaalta. Ensimmäinen, todellakin. Sitten selailen kirjaa, palaan siihen uudelleen. Sukupolvien suhteet alkavat erottua entistä selvemmin: välien hierteet ja osaamattomuus lähestyä, odotukset ja vaatimukset.
Ja sitten minä näen näin. Multaa sataa, Margareta on pohjimmiltaan romaani rakkaudesta lapseen. Näen vain romaanin kursivoidut sivut. Ne kertovat etenkin isän viimeisten hetkien rakkaudesta pieneen tyttäreen. Rakkaus lapseen on rajaton, samalla rakkaus tulvii pelkoa siitä, että rakas etääntyy – luopumisen viiltävä suru siitä, ettei lapsen kasvua pääse seuraamaan. Luen romaanin kursivoidut sivut uudestaan. Ne OVAT runoa romaanin sisällä ja samalla kertomus yhdestä elämän tärkeimmästä hetkestä. Ensin luin koko kirjan, jossa kursivoidut sivut ovat kuin rajoja lukujen välillä. Luin uudestaan kursiivisivut alusta loppuun, sitten lopusta alkuun. Se on sekä loppu että alku, ja se kertoo asioista, joita on ja jotka jatkuvat, vaikkei niitä näe.
Tuulilasiin osuu pari pisaraa. Hän ajaa autolla aurinkoista hiekkatietä. Jossain on sateenkaari, mutta sitä ei tässä näe.
Taisin langeta kirjaluonnehdinnassani kryptiseksi. Luulen ymmärtäneeni jotain romaanista – siis omalla tavallani, arvaillen. Arvostan kerrontaa, sen tapaa tavoittaa asioita, joita on vaikea verbalisoida. Monet asiat liikauttavat minua, etenkin monikasvoinen suru-aihepiiri. Romaani ei kuitenkaan humauta minua hurmokseen vaikka vetää puoleensa ja haastaa. Jään tietoiseksi, tunne jää toiseksi.
– –
Sanna Karlström
Multaa sataa, Margareta
Otava 2017
(pienois)romaani
157 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kirja vieköön! on myös lukenut runoilijan ensimmäisen romaanin.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Tämä oli tosiaankin arvoituksellinen ja salaperäinen. Itsekin luin pariin kertaan, lyhyys salli sen. Eittämättä Alan rakasti yli kaiken tytärtään Eloisaa, mutta minulle jäi hämäräksi oliko hänen onnettomuutensa tahallinen vai tahaton. Minä pidin tämän haasteellisuudesta, tosin en tiedä ymmärsinkö kirjailijan tarkoittamalla tavalla.
En minäkään usko ymmärtäneeni kirjaa siten kuin on tarkoitettu. Ehkä se on osa viehätystä, ja sellaista kirjallisuus on: jokainen lukee ja ymmärtää tavallaan. On se huikeaa, miten joku saa noin 150 sivuun sakeanaan mahdollisia maailmoita, tunnelmia ja tarkoituksia. Arvoituksellista, kyllä. Saadaan arvailla!
Eilen päätin tämän kirjan ja paljon samoissa tunnelmissa kuin sinä. Nyt annan kirjan vähän levätä ja katson mitä ajatuksia pulpahtaa. Hyvin puit tämän sanoihin!
Kiitos, Marika. Kiinnostuneena odotan, mitä pulpahtaa. Kiehtovaa on, että kirjasta tosiaan putkahtelee asioita mieleen sitä sun tätä lukemisen jälkeen.