Kati Tervo: Iltalaulaja

Kultakauden suosikkitaitelijoistani on tänä vuonna ilmestynyt fiktioinnit. Keväällä julkaistiin Mila Teräksen romaani Helene Schjerfbeckistä (postaan siitä huomenna), ja nyt syyskauden kirjoissa Ellen Thesleff käväisee Kati Tervon romaanissa Iltalaulaja (Otava 2017). Thesleffistä ilmestyy lähipäivinä myös elämäkerta, jolla on vakuuttava nimi Minä maalaan kuin jumala (Teos 2017).

Tervon romaanissa iäkäs Ellen Thesleff sitkeästi matkustaa suvun kesäpaikkaan Muroleeseen. Voimat eivät ole entisellään, ja läheisen siskon poismenon ikävä sykkii taustalla. Suuri on kuitenkin taiteilijan halu näyttää, että hän pystyy entisiin kesärutiineihin.

Romaani ei ole yksin vanhan taiteilijan. Yhtä suuren sijan saa Taimi, kesäksi pestattu aputyttö. Taimin juoppo sotaveteraani-isä, Kuru-laivaturmassa traumatisoitunut äiti ja Helsinkiin muuttanut sisko saavat myös roolit tässä kesäkamarinäytelmältä vaikuttavassa tarinassa. Kamarinäytelmäksi vertaan tekstiä siksi, että tapahtumapaikka on tiiviisti rajattu, roolit selkeästi jaettu ja lavastus hallitusti hahmoteltu.

Toisaalta Taimi on tarpeellinen vastapaino, toisaalta Taimin tarina latistuu ”tavalliseksi tarinaksi”. Taiteilijan ja taiteilijuuden ihailu kylvää tytössä toiveita ja korjaa pettymyksiä, ja niin tarina tavoittelee psykologiseksi tutkielmaksi Taimista. Aineksia on kovin koskettavaan kohtaloon, mutten koskettunut, vaan luin ennalta arvattavaa.

Mutta Ellen! Ellenin ympärillä väreilee maailmannaisen avaruus, taitelijan vapaus, eletyn elämän suhteen sinuksi tulleen varmuus ja taka-alalla sykkivä tietoisuus luopumisen vääjäämättömyydestä. Niistä saan kiinni, vaikka kerronnan kannalta maalarin muistumat, toimiminen ja hetkessä eläminen muistuttavat enemmän selostusta tai impressiota kuin taiteilijalle luonteenomaista ekspressota.

Kun Ellen mielestään onnistui, sen näki kasvoista. Ilmeet sulivat ja kasvot silisivät, hän nuortui. Kun hän tavallisesti oli kiukkuisen näköinen, niin mielihyvää hän ei kätkenyt, jos aihetta oli.
Taiteilija rakastui kättensä jälkiin. Hän katseli uutta aikaansaannostaan, katse silitteli maalauksen pintaa.

Olisin mieluusti lukenut enemmän Ellenin maalaamisesta ja kokemuksista. Yksi maalaustilanne säväyttää. Siinä teksti tavoittaa hienosti taitelijan mielentilan, jossa katoaa aika; mennyt ja nykyinen sulaa aistien ja elämysten virraksi:

Ellen ei katsonut enää tyttöä. Hänen ei tarvinnut. Toisen läsnäolo riitti siihen, mitä hän tavoitteli. Valööri vaihteli, se vei hänen askeleensa poluttomaan valon ja varjon maahan. Etenikö hän metsään vai sittenkin niitylle, hyppelikö hän rannassa kiveltä toiselle, kulkiko sillan yli Tokoiseen, pitelikö haavia sillalla, kun pappa onki forelleja, lauloiko siskojen kanssa juhannusyön, tätä työtä hän teki sävyjä vaihdellen. Runojen muusa soitti panhuilua, vai oliko se lintu laulamassa rakkaimman lehmuksen, sen turmellun oksalla.

Elän joitain muitakin elämyksellisiä hetkiä Ellenin ränsistyneessä huvilassa, maalausreissuilla saareen ja ajatusten ajautumissa menneeseen. Muroleen maisemissa viivyn mieluusti, sillä Thesleffin maisemamaalaukset sieltä ovat aina tehneet minuun suuren vaikutuksen. Romaanikokonaisuuden osat eivät silti täysin loksahtele minussa paikoilleen, joten jotain jään Iltalaulajassa vaille.

– –

Kati Tervo
Iltalaulaja
Otava 2017
taiteilijaromaani
204 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa esimerkiksi: Kulttuuri kukoistaa ja Nannan kirjakimara.

Iltalaaulajan liitän taiteilijaromaanihaasteen kirjaksi.

Taitelijaromaani

 

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Taiteilijaromaani

6 responses to “Kati Tervo: Iltalaulaja

  1. Marjo Repo

    Olen samaa mieltä: jotakin jäi puuttumaan.
    Kahden kovin erilaisen maailman kohtaaminen välittyi jonkin verran, samoin Taimin rajalliset mahdollisuudet irtautua ympyröistään.
    Kuvaus on kaunista, maalailevaa, ja sen kautta Kati Tervo onnistuu paikoin toiveissaan antaa lukijalle (ainakin minulle) elämyksiä. Hän kertoi tästä ajatuksesta Kirja vieköön -illassa 13.9.
    Aihepiiri ja Ellen Thesleff ovat kovin kiinnostavia, mutta suurta tarinaa niistä ei irronnut. Olisipa Taimi edes vahvemmin yrittänyt irtiottoa ennalta määrätystä tai Ellenin elämä tullut vahvemmin esille!

    • Samoilla linjoilla siis olemme. Hyviä aineksia on paljon.

      Odotukseni olivat (liian) korkealla ehkä siksikin, että Muroleen maisemat kuuluvat lapsuuteeni, seutu ja Muroleen kanava ovat Teiskon pohjoispuolella Ruovedellä, ja kanavalle tehtiin lapsuusvuosinani vuosittain retkiä, ja Tarjanne-laivallakin siellä seilattiin.

  2. Tuija avaat lukemaasi aina niin hyvin, sitä täällä ihastelen. En ole vielä päättänyt, että luenko Iltalaulajan vaiko en. Se, että romaanista jää puuttumaan jotain, vie pois. Toisaalta tämän lukisi varmasti nopeasti, kuin kulttuurivälipalana.

    • Voi kiitos Katja! Juuri niin, kulttuurivälipalaksi kirja sopii mainiosti. En tarkoita mitenkään väheksyvästi, kun totean, että kirja on sopivan lyhyt. Se lisää intensiteettiä.

  3. Taimissa on tavallisuutta, mutta minä koin osuuden juuri kuten mainitset: vastapainona. Sellaisena toimii mainiosti Ellenin rinnalla, molemmat jopa fiktion tapaan kärjistettyinä. Jotenkin myös julmana: hurja halu, kiinnostus ja intohimo, ei ehkä taitokaan riitä siihen, mitä Ellenin kaltainen taiteilija voi saavuttaa. Erot korostuvat monin tavoin!

    • Tämä juuri on lukemisen mainioita puolia: samoja aineksia voi tulkita ja tykästyä toisin. Minä jäin Taimin osuudessa vain pintaan ja siksi kuvaus tuntui odotetulta, sinä pääsit syvemmälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s