Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä 

Pasi Ilmari Jääskeläinen ruopii kissanhiekat silmilleni uutuudessaan Väärän kissan päivä (Atena 2017). Tarkennan: yhdenpäivänromaanista sinkoilee tunnelmia, juonenkäänteitä ja käsittelytapoja niin, että silmät on sumentua. Se, mitä näen, on kiinnostavaa.

Kissa vie nyt kieleni, enkä paljasta kirjasta paljoakaan. Romaanissa kertoo kissankokoinen ympäristösuunnittelija Kaarna Marrasvirran kaupungin karnevaalipäivänä, jolloin Kaarnalla on puistonavauspuhe ja vaimolla on tutkimuksensa julkistamispäivä. Onnistuneen päivänalun vaimon ja tyttären kanssa keskeyttää puhelu Kirsikkapuistosta, jossa muistisairas, Kaarnan ammoin maailmankuulu psykoterapeuttiäiti vetelee viimeisiään. Ja siitä käynnistyy vaiheikas matka menneeseen, nykyisyyteen ja tulevaan.

Silloin aika riisuutui edessäni ja paljasti itsensä minulle: näin, että menneisyyden perspektiivi on litteä ja että ne kuukausina ja vuosina mitattavat etäisyydet, joiden perusteella mielemme järjestelee muistikuvat, ovat pelkkä illuusio.

En ehdi kissaa sanoa, kun mieleeni vyöryy valtoimenaan ajatuksia, joita Väärän kissan päivä herättää muistista ja muistoista. Mikä ihminen on itselleen ja muille, kun hän ei enää muista? Mitä ihminen muistaa, kun hän muistaa: omia tulkintojaan, todella tapahtunutta vai muiden syöttämiä vaihtoetototuuksia? Miten paljon toisista on tarpeen tietää tai muistaa? Miten voi lähentyä loitonneita? Nämä kirjan keskeiset teemat koen itselleni tärkeiksi ja teemojen käsittely fantasiaverhottunakin vaikuttaa. Siksi suosittelen humpsahtamista Jääskeläisen kaivamaan kaninkoloon – ups – virittelemään kissankehtoon.

Kissa vieköön, miten Jääskeläinen leikkii allegorioilla ja nimillä. On lapsuusmielikuva ystävästä nimeltä Oberon, keijujen kuninkaana tuttu; vaimon nimi on Minerva, viisaaksi tiedetty; äiti-Alicen nimi tunnetaan ihme- ja peilimaasta. Ja niin edelleen. Pitääkö vielä avata Marrasvirta tai Kirsikkapuisto? Tai murakamilaiset pakkomielteet (tässä pisamat, Murakamilla korvanlehdet) ja kissat? Tai kaikki muut kirjan kissamaisuudet, jotka ovat saaneet alkunsa sanalaskusta: ”Kulje vaikka virsta vaaraa, mut älä katso kissaa väärää.” Ihan kuin Jääskeläinen irrottaisi kaikki esteet ja antaisi vain mennä. Aiemman tuotannon hallitut spefi-maailmat (postauksiani tässä ja tässä) väistyvät karnevalismin tieltä.

En voi sanoa viettäneeni löysiä kissan päiviä Jääskeläisen kirjan seurassa, sillä kyllä lukiessa pitää skarppina pysyä. Spefi-faneille kirja on ehdoton. Samoin lukijoille, jotka pitävät arvoituksellisen unenomaisista romaaneista, jossa on kuitenkin realismin päiväpuoli. Myönnän osaltani, että kirjan alkupuolella närkästyin ”ja sitten heräsin” -tyyppisissä kohdissa, ja joissain kohti työlästyin, kun kertojan päivä vain venyi ja samat mokat toistuivat, mutta helpotuksekseni ne saavat selityksensä kirjan loppusivuilla. Yhden perusarvoituksen keksin aika alussa, ja DDR-kytköksiä pidän tarpeettomina, mutta riittää kirjassa kylliksi mieltä kiehtovia selvittämättömyyksiä.

Fabulointi pitää pitkään pääni pyörällä. Taisin sittenkin liikaa katsoa kirjan kissoja silmiin, varoituksista huolimatta… Tai sitten on syytä lopettaa ja tehdä se Väärän kissan päivää siteeraten:

Anteeksi, olen väsynyt. Ajatukseni harhaa, sanat järjestyvät suussani kummallisilla tavoilla ja tarina suistuu raiteiltaan. Kissoilla tunnetusti on sellainen vaikutus ihmisiin eikä niistä siksi pitäisikään puhua.

Väärän kissan päivä

– –

Pasi Ilmari Jääskeläinen
Väärän kissan päivä
Atena 2017
spefi-romaani
342 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muualla: maagisuus lumosi Leena Lumen.

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, spefi

10 responses to “Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä 

  1. Tuijata, unenomaisuus kirjoissa on minulle the valttikortti! Sellainen oli esimerkiksi Barnesin Kuin jokin päättyisi. Pasi Ilmari on tunnettu varmaan fantasiakirjialija, mutta tämä on minulle magiaa, maagista realismia kuten Laura Esquelin Pöytiin ja vuoteisiin, leffana loista, loistava Suklaata ihollani! En ole omillani fantasiassa, Tämä oli suoraan kuin elämästäni, vaikka en ole Alice enkä herra Kaarna…edes. Se jokin muu tässä. Se kätketty Jääsekläinen, kuoleman ja romantiikan salainen viestintuoja!

    • Leena, omassa postauksessasi viittasit hienosti Edelleen Aliceen! Muistisairaiden tyttärenä aihe nävertää syvältä, ja pidän tavasta, jolla kirjassa aihetta käsitellään. Tässä pitää olla nyt niin kieli keskellä suuta, ettei paljasta juonesta mitään, mutta kyllä hoitomuodot minua syvästi mietityttävät. Mahdollisuus tavata sairauteen kadonnut jälleen löytyneenä…

      • Olet ehkä nähnyt myös leffan Still Alice, se oli vaikuttava! Seuraan likelät ystäväni selviytymistä muistisairaan äitinsä kanssa ja se on aika lohdutonta. Jääskeläisen kirjassa oli se valo, joka taas johtui siitä sanasta, jota en voi tähän laittaa, muuten se olisi spoilaus.

        Minua tämä ksoketti äiti-poika -suhteen osalta isosti.

        Onpa sinulla hieno kuva: Pasi Ilmari takuulla arvostaa:)

      • Leena, kiitos kuvakiitoksista! Still Alice on tuttu, samoin vaikuttava elokuva Iris, leffa dementoituvasta kirjailijasta Iris Murdochista. Kyllä muistisairauden murennus läheltä seuraten on rankkaa, jopa toivotonta.

  2. riitta k

    Muistisairaus on kaamea uhka ikääntyvälle, ahdistavaa etenkin läheisille. Ensimmäinen anoppini sairasti Alzheimeria kaikkine kuvioineen. Tuossa Greben dekkarissakin profiloija Hannen pohdinnat siitä mitä tuleman pitää, koskettivat. Keväällä luin myös esp. Albert Espinosan suomentamattoman kirjan, jossa muistisairaalla isällä oli eräänlainen ’selvä’ viikko ennen kuin hän taas tipahtaisi mustaan aukkoon.
    Spefi ei ole minun genreäni, mutta kenties… Alma on ihana ❤

    • Alma on oikea kissa Väärän kissan päivään. William Whartonin Isä-romaani ravisteli minua nuorena tyttönä rajusti, enkä silloin aavistanut, että muistisairaus koskettaisi siten omaan isääni. Viime vuonna Tiina Lehikoisen Multa-runokokoelma kuvastaa rehellisen repalaisesti muistisairauden tuntoja. Jääskeläisen lähestymistapa on reaalifantasiaa, jossa magiikan keinoin tavoitetaan muistisairaudesta eri puolia kuin mitä noissa kahdessa muussa mainitsemassani kirjassa. Juuri tässä hetkessä minulle sopii aiheen fantasiakäsittely.

      • Luin jostain, että lukeminen on paras keino torjua muistisairautta, mutta en tiedä asian todenperää.

        Otan osaa teidän molempien omaistenne muistisairauteen kaikkine siihen liittyvine asioineen.

        Jos tämä on fantasiaa, se on sitten minullekin ymmärrettävää tässä ja nyt. Ajattelin että maagistas realismia…

      • Jos lukeminen ehkäisee muistisairautta, olemme aika hyvin lääkinneet itseämme 🙂

        Nämä lajimäärittelyt ovat joskus hankalia. On maagista realismia, reaalifantasiaa ja spekulatiivista fiktiota. Ties mitä. Pääasia on se, että tekstistä vaikuttuu!

  3. Evidente que são várias as sugestões, você
    pode fazer de saúde bucal, histórias infantis, jogos e
    também brincadeiras, alfabetização, os grandes pensadores da ensino. http://preview.tinyurl.com/tccadministracaoecommerce3832

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s