Trilleristi-dekkaristeja Ruotsista sikiää, nyt on vuorossa Camille Greben sooloilun vuoro. Aiemmin hän on ollut kirjoittamassa kimppadekkareita. Sormiharjoittelut on siis suoritettu, nyt on aika omaehtoisen psykologisen jännityksen: Kun jää pettää alta (Gummerus 2017).
Romaanissa on kolme kertojaa. Peter vaikuttaa elämään pettyneeltä puurtajalta, joka tunnollisesti toteuttaa poliisityötään, mutta muuten hän ei uskalla kiintyä eikä sitoutua. Emma on nuori vaatemyyjä, joka rakastuu firman isoon pomoon. Hanne on tutkija, joka joskus on avustanut poliisia ja avustaa taas, mutta häntä piinaa etenevä, fataali sairaus.
Kertojia yhdistää eletyn elämän vaikeudet. Peter ja Hanne ovat jopa kolhineet toisiaan. Peteriä ja Emmaa painavat lapsuusaikaiset perhetragediat, ja Hannen riippakivenä roikkuu epäonnistunut avioliitto. Ai niin, onhan kirjassa myös ainakin yksi murha.
Murhatutkinta on samanlaista kuin elämä: siinä on alku, keskikohta ja loppu. Ja aivan kuin elämässä muutenkin, ne tunnistaa oikeastaan vasta jälkikäteen. Välillä tulkinta loppuu ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan, kun taas toisinaan se vaikuttaa jatkuvan ikuisuuden, kunnes se kuivuu kokoon tai siitä luovutaan.
Kun jää pettää alta -trillerissä keritään vähitellen murhatapausta ja muita mutkallisuuksia eri näkökulmista, niin edeltävistä tapahtumista kuin sitten tutkintaan liittyvistä. Pidän tässä niin kuin monessa muussakin kirjassa kertojien eri-äänisyydestä ja vuorottelusta. Peterin poikkeuksellisen ikävä persoona vaikuttaa virkistävältä, ja Hannen toimintakykyisenä säilyminen herättää sympatiani. Emman psykologinen profiili hahmottuu lapsuudesta aikuisuuteen. Paikoitellen tekstissä on keskivertojännäristä korkeammalle kohoavia kohtia, esimerkiksi Emman lapsuudenaikainen, symboliselta vaikuttava perhosenkasvatus on sellainen.
Pettymyksen ailahduksia koen sen suhteen, mikä piilee tappotyön taustalla. Voin vain ratkaisua kierrellä ja kaarrella, sillä en suin surmin halua pilata tapahtumia tulevilta lukijoilta. Sanon vain, että kirjan pääratkaisu ei ole ainutlaatuinen, eikä minua moinen ole koskaan saanut hihkumaan. Mutta meitä lukijoita on monenlaisia, ja uskon kirjan ahmijansa löytävän.
Kaiken kaikkiaan Kun jää pettää alta sopii sateisten (kesä)päivien lepäilijän puuhakirjaksi. Lukija pääsee askartelemaan romaanipersoonien pään sisälle ja arvuuttelemaan minäkertojien luotettavuutta, sillä kirjassa on paljon psyykkisiä patoutumia ja ihmissuhdeongelmia. Ehkäpä siitä syystä myös varsinaiset tapahtumat etenevät hitaasti. Tunnelma on synkkä, mutta osoittautuu, ettei tavoitteena ole toivottomuus. Siispä päätän Peterin säväyttävään opetukseen:
Rakkaus ja kauneus ovat katoavaisia.
Paska taas on ikuista. Toisinaan syntyy lyhyitä, kirkkaita onnenhetkiä. Ja kun sellainen sattuu kohdalle, on parasta antaa sen edetä omalla painollaan.
– –
Camilla Grebe
Kun jää pettää alta
suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2017
trilleri
506 sivua.
Sain oikolukemattoman ennakkokappaleen: kirjabloggaajien yhteisisku 20.7.2017 klo 10. Tutustu muiden tempaukseen osallistuneiden trillerikokemuksiin:
Osallistun kirjalla myös naistenviikon kirjablogihaasteeseen: romaanista välittyy kasvuympäristön ja elämäntilanteen vaikutus eri-ikäisten naisten naiseuteen ja sen toteuttamiseen. Muut ihmiset ympärillä vaikuttavat paljon siihen, särkyvätkö vai eheytyvätkö unelmat – ja elämä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Pidin kirjasta kovasti, viisisataa sivua sujahti hujauksessa. Ennalta-arvattavuus ei oikeastaan haitannut, olisin toki mielelläni saanut kokea jymy-yllärin, mutta viihdyin Greben seurassa näinkin. ☺️
Samoin voin sanoa! Ja senkin vielä sanon, että henkilövetoisuus sopii minulle trillereissä oikein hyvin.
Oletteko lukeneet muita Grebejä (yhteistyössä kirjoitettuja), poikkeaako tämä niistä? Mietin tuota vahvaa henkilövetoisuutta, se ei ole ehkä ihan tyypillisin ratkaisu dekkareissa mutta tuntui virkistävältä vaihtelulta omassa lukemistossa.
En ole lukenut, mutta käsittääkseni Moskova Noir -trilogia on toiminnallisempaa jännitystä. Agentteja, terroristeja yms. Ei ole kuulostanut ihan mun jutultani.
Ohoh, kuulostaa ihan erilaiselta. Sama juttu, nämä psykologisemmat jutut kiinnostavat äksöniä enemmän.
En ole lukenut aiempia Greben kimppakirjoja. Dekkarisuosikkejani ovat Atkinson, Nesser, Mankell ja Vargas ja niissä kaikissa on lähinnä kyse ihmissuhteista, henkilökuvauksesta ja ripaus yhteiskunnasta. Tykkään!
Haa, Nesseriä ja Vargasta en ole vielä kokeillut. Lukujonoon :).
Minuun vetosi kirjassa rikkinäiset päähenkilöt, joita kaikkia oli elämä kolhinut.
Samoin minuun, joskin välillä epäilin synkkyyksiä olevan liikaa. Mutta kuvaus pysyi kasassa!
Minullekin kertojien eri-äänisyys on tarinaa kohottava tekijä. Tekee mieli verrata tv:n The Affair -sarjaan, jossa neljä eri henkilöä kertoo vuorllaan oman versionsa tapahtuneesta.
Grebe pääsi yllättämään: Olen parempi ennalta-arvaamaan muissa kuin trillereissä. Emma jäi henkilöksi, jossa olisi puimista.
❤
Parasta psykologisoinnissa oli se, että kertojat kertoivat taustoistaan. Se antoi tukirankaa lukijalle rakentaa henkilöistä kokonaiskuvaa, särmikästä sellaista.
Ensinnäkin tämä kymmenen blogin yhtäaikainen juttujen julkaiseminen oli minusta tosi hyvä markkinointi-isku. Ja suosittelen lämpimästi tätä kirjaa trilleri-/dekkarigenren ystäville. Minulle olisi sopinut tuo ihmissuhdesoppa ilman murhaa paremmin, mutta kyllä tässä koko päivä meni koukussa.
Olen samaa mieltä loppuratkaisusta kanssasi Tuija, olisin toivonut jotain muuta. Ajattele, jos olisi ollut romanttinen happy ending!
Haa, ehkä sekin, mutta tämä… olkoonkin pöyhkeää, mutta aavistin asian melko varhaisessa vaiheessa. Silti: mainiota näkökulmakoukutusta – ja bloggaajanäkökulmasta osuva yhteisisku!
Minäkään en tunnusta, että olisin tullut täysin yllätetyksi, mutta ei se haittaa! Samoin olen samaa mieltä Tuijan kanssa siitä, että syy murhiin on, no, hieman käytetty ja minusta myös helppo ratkaisu. Mutta yhtä kaikki minusta kirjassa oli lajityypin huomioon ottaen ihan virkeä ote.
Samoilla linjoilla siis Kirsin kanssa!
Olisin oikeastaan pitänyt enemmän tästä lukuromaanina, jossa paljastetaan vaatebisneksen nurja puoli pohjamutineen, mutta tästä huolimatta kirja sai minulta jakamattoman huomion ja ainakin neljä ja puoli pistettä. Puolikas lähti sitä, että muodin osio oli liian hatara.
Bisnespuoli erottui hyvin työntekijöitä kiristävänä toimintakulttuurina. En tiedä, olisiko HM tai vastaava esikuvana… aika paljon aihelmia sisältyi siihen, että murhaselvitys on kirjan pintataso.
Paluuviite: Camilla Grebe: Lemmikki | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Camilla Grebe: Horros | Tuijata. Kulttuuripohdintoja