Sinikka Nopola on kirjoittanut 65 lyhyttä juttua pakisevaan kokoelmaan Onko teillä tämmöistä? (WSOY 2017). Kokoelman tekstit on jaettu osastoihin, joissa vuorottelevat minäkertojan havainto- ja kokemuskuvaukset sekä Ansku ja Pera -dialogit. Kokonaisuus on virkistävä. Tekstilajia ei voi tarkasti rajata, ja rajattomia ovat myös aiheet. Tarkastelutapa asioihin tarjoaa kulman jos toisen, joskus myös piikin.
Onko teillä tämmöistä? -otsikko haastaa miettimään, vastaako oma kokemus kirjassa kerrottua. Se haastaa myös vastaamaan. Kysymys esitetään siinä muodossa, että ainakin hämäläisittäin riittäisi ”kyllä” tai ”ei”. Tartun silti muutamaan aihelmaan ja vastaan laveahkosti.
Meillä ei ihan sellaista ole kuin Anskulla ja Peralla. Erolla ei uhkailla, mutta kirjapariskunnan tapaan minulta mopo karkaa jutuissani käsistä, kun taas ”Perani” näkee asiat niukan yksitotisesti. Kirjapariskunnan vuorovaikutuskonfliktit silti naurattavat enemmän kuin omani.
Kirjan osastossa ”Nainen reunapaikalla” määritellään erityyppisiä ihmisiä kuten fontti-ihminen tai karaisuihminen. Tunnistan olevani tyynyihminen, muttei meillä sellaista ole, että toimisin johtotehtävissä tai saisin sankat joukot seuraamaan minua.
Meillä on sellaista, että olen viime aikoina paneutunut erityisopetusasioihin. Tarkkanäköinen juttu ”Jos olisin syntynyt 2003” kuvaa sitä, miten minäkertoja olisi saanut ADD-diagnoosin, jos olisi tämän vuosituhannen lapsi. Entisaikojen lapsena hän on aika rauhassa saanut elää harhailevin mielin. Nopola tuuppaa osuvasti tuumimaan oppimisvaikeuksien tunnistamisen ja luokittelun kääntöpuolta.
Saan ADD-lääkityksen.
Minulla on ADD-ihmisen identiteetti. ”Liu’un liian helposti omaan maailmaani”, kerron ihmisille.
Kukaan ei sano minulle: ”Mikä vika sinun omassa maailmassasi on?”
Meillä on semmoista, että kuolemaan suhtaudutaan hartaan varovaisesti. Nopolan teksteissä putkahtelee kuolemateema sieltä täältä ja aina sillä tavalla, että myötäelämiseen tai seremonioihin liittyvät käyttäytymiskaavat näyttävät nolon puolen. Tämmöiset tavallista vinkkeliä vinommat näyt näpäyttävät.
Tämmöistä siis ainakin on Sinikka Nopolan Onko teillä tämmöistä? –kirjassa. Meillä on vielä semmoista, että tämän kirjan jutuista nautitaan. Tavallisimmissakin kolumnityyppisissä teksteissä on jokin havainto, joka muistuttaa, ettei meitä tai teitä eikä ainakaan itseään kannata ottaa niin vakavasti.
– –
Sinikka Nopola
Onko teillä tämmöistä?
WSOY 2017
”essee, novelli, kolumni, proosaruno -repertuaari”
175 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kirjaa en ole lukenut, mutta olen ehkä fontti-ihminen 🙂 Ja luulen, että meilläkin on osin tämmöistä, mutta koska Nopola ja sinä olette hämäläisiä ja minä savolais-stadilainen, erojakin varmaan löytyy. Kirja on lukupinossa.
Nautinnollisia lukuhetkiä heimosta riippumatta! Uskon, että viihdyt noloushetkien raportointien ja kaikenmoisten elämänhuomioiden parissa.