Kirjan nimi jää pitkäksi aikaa kaivelemaan: Kaikki mikä sinulle kuuluu (Nemo 2017). Garth Greenwellillä varmasti on oma selityksensä nimivalinnalle (What Belongs to You), ja minä saan arvuutella omiani. Pieni elämä -romaanin kirjailija Hanya Yanagihara lievetekstissä kiteyttää Greenwellin romaanin siten kuin itse haluaisin: ”- – Kaikki mikä sinulle kuuluu etsii ja pohtii halun viekkautta, pelastuksen mahdottomuutta sekä rakkauteen usein liittyvän häpeän, syyllisyyden ja kaipuun voimaa.”
Kun nyt ytimet on muotoiltu, kuittaan kehyksen siten, että amerikkalaismies opettaa Bulgariassa, kohtaa miehen, jota himoaa mutta joka on suhteena mahdoton. Romaanin väliosa selventää kertojan perhetaustaa, mikä selittää kertojapersoonaa.
Kiinnostun siitä, miten kirja rakentuu vastakohtiin. Ensinnäkin kertojan perustaksi muodostuu ulkopuolisuuden ja halun yhdistelmä. Lisäksi hänen seksuaalisuutensa on kehittynyt pidättäytymisen ja tuhon ääripäihin. Pitkin matkaa kerronnassa tarjoillaan dikotomioita, joiden varassa kertoja elämässä rimpuilee. Ääripäät tuntuvat erottuvan räikeinä puolimaailman miehen Mitkon astuttua kertojan elämään. Kärjistetysti suhteen toisessa päässä on himo, toisessa raha – tai kaipaus ja hyväksikäyttö. Tai kun kertoja näkee junassa Mitkoa muistuttava pojan, hänelle tärkeä asia nitkahtaa puolelta toiselle:
Olin aina ajatellut, että runojen kirjoittaminen on tapa rakastaa asioita, säilyttää ne ja elää hetkiä kahteen kertaan, tai tarkemmin sanoen se on tapa elää täydemmin, antaa rikkaampi sisältö kokemuksille. Silti minusta ei kuitenkaan tuntunut nyt, kun käännyin katsomaan poikaa viimeisen kerran; koin lähinnä menettäneeni jotain.
Suhtaudun kertojan kerrontatapaan kahtalaisesti. Toisaalta siinä on pikkutarkkaa selittelyä, joka välillä jopa väsyttää. Silti pysäytyskuvissa tilanteista tai tunnelmista on kielellisesti kiehtovaa. Ja aika taidokkaasti kertoja pitää langat käsissään, kun hän poimuttaa mennyttä ja kuluvaa aikaa pitkissä tekstikappaleissa. Toisaalta kerronta solmii hienosti vastakohtaisuuksia:
Niin paljon kuin minulta jääkin täällä ymmärtämättä – puolinaisesti kuultuja lauseita ja vaillinaisesti havaittuja eleitä, merkityksiä joiden luullaan olevan kaikille selviä mutta joista minä jää osattomaksi – niin enemmän kuin missään muualla maailma tuntuu täällä toisinaan antautuvan oikopäätä hotkaistavaksi, merkitys tarjoutuu valmiina kuin lenkkimakkara.
Ankea betoni-Sofia kehystää kertomusta, jonka kaikki ulottuvuudet eivät minulle aukea. Eroottisuudesta romaani on saanut kehuja, mutten sellaisena osaa romaani lukea, ja rakkautta siinä tavallaan paetaan, pystytään ”rakastamaan jollain tavalla” – tunteet pikemmin ovat halun kaluamista. Sen sijaan psykologisoimaan se minut houkuttaa, sillä isän hylkäämä, äidinrakkauden torjuva ja ulkopuolisuutta tunteva mies hakee kotiaan ja itseään kulttuurissa, jota hänen ei tarvitse tuntea, ja suhteissa, joissa hän voi pysyä etäällä. Kaikki mikä sinulle kuuluu jää mieleeni arvaamattomana, tunnelmaltaan tumman jäytävänä.
– –
Garet Greenwell
Kaikki mikä sinulle kuuluu
What Belongs to You
Suomentanut Juhani Lindholm
Nemo 2017
216 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Tuija, oliko tää tahallinen, kun kirjoitat ”halun kaluamista” (kalun haluamista). Olen puolivälissä tämän kanssa, kun aloin lukea toista kirjaa rinnalla, joten en halua vielä sen enempiä sanoa.
Oli se tahallinen, ja just noin päin: halun kaluamista. Ja sanavalinnassani tiedostin, että helposti sen voi mieltää toisinpäin. Odottelen juttuasi, Omppu!
Tämä jäi minullekin vähän arvoitukseksi. Kun takakannessa kehutaan että on valittu kirjallisuuden historian kaikkien aikojen 12 eroottisimman kirjan joukkoon ja etukannessa Jari Tervo (!) kehuu runolliseksi rakkaustarinaksi, kiinnostus toki herää. Minulle tämä ei ollut eroottinen eikä oikein rakkaustarinakaan. Mielestäni taitavasti kirjoitettu psykologinen tutkielma häpeästä, halusta ja kaltoinkohtelun vinouttamasta sukupuoli-identiteetistä. Hienosti kirjailija on päässyt kertojan nahkoihin ja kuvaa tapahtumia huiman yksityiskohtaisella läpivalaisulla. Osittain vaikutuin, osittain jäin etäiseksi.
Kovin samanlaisissa tunnelmissa olemme tekstin jäljiltä. Ajattelen, että tarkoitus oli tallentaa vierauden tunnetta monelta kantilta ja se onnistui.
Kielellisesti kiehtovaa ja vastakohtiin perustuvaa, näin juuri. En minäkään kovin eroottiseksi romaania kokenut. Enkä tosiaankaan rakkausromaaniksi! Mutta kiinnostava kohdistus erääseen elämän ilmiöön.
Päähenkilön elänyilanteeseen ja siihen, miten siihen on päädytty kirja luotaa. Ja tosiaan nuo vastakohtaisuudet kirjailija osaa ilmaista välillä niin että ilma loppuu, bälillä ilmavasti.
Olihan tässä minusta eroottisia kohtauksia, mutta ei tätä silti voi sanoa ”eroottiseksi romaaniksi” genremääritelmään asettaen. Ulkopuolisuus oli tosiaan kertojan vahva ominaisuus, se jäi omassa tekstissä mainitsematta, vaikka lopulta määrittää paljon. Kerronnassa se jännä runollisuus syntyi lähinnä juuri pikkutarkkuudesta. Aluksi pidin kertojaa myös turhan jaarittelevana, mutta sitten huomasin niiden ajatuskulkujen olevan merkittäviä kokonaisuuden kannalta ja kerrontatapa alkoi tuntua olennaiselta.
Just tuosta jaarittelevuudesta on mieleen taltioutunut tilanteita, vaikka pimeydestä Mustanmeren rannalta tai junamatka äidin kanssa. On siinä jotain, sitä jotain.