Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat, mutta viidennessä osassa kertojaksi vaihtuu Idan sijasta parikymppinen Kirsti-tytär, siksi nimi Ruokarouvan tytär (Otava 2017). Sormet syyhyten syöksyn 1920-luvun puolivälin säpinään.

Ruokarouvan tytär2

Kansikuvasta kehkeytyy romaanissa mojova tarina.

Ida-äidin elämänvaiheita paimenesta täysihoitolan emännäksi seurasin eläytyen, ja surutyötä on nyt tehtävä, sillä tyttären päästyä ääneen kovin läheiseksi tullut äiti on melko persoonaton sivuhenkilö. Uskon, että Idalla olisi sanottavaa uudessa elämäntilanteessa taksisuharin vaimona, pienten kaksospoikien äitinä ja kahden yliopisto-opiskelijaneitosen huoltajana. Vaan se on toinen tarina, nyt on Kirstin aika.

Kirstin kertojaääni kuulostaa samantyyppisen selväpäiseltä kuin neljässä aiemmassa osassa äiti-Idan. Yhteistä on tapa tarkkailla tapahtumia ja kanssaihmisiä illuusiottomasti. Kirstin napakkuus kuultaa jopa ensirakkauden huumassa.

Ei tulevaisuutta rakennettu muutaman tanssin, parin suudelman ja vappuyön hulluttelun varaan.

Eletään vapautuneen 1920-luvun huippua, jolloin kieltolakia kierretään, tanssitaan charlestonia ja avataan ikkunoita Eurooppaan. Aiempien osien yhteiskuntakitkeryyteen ei ylletä, sillä Katrin ei kauheasti yliopisto-opiskelijana tarvitse ponnistella asemansa eteen, vaan Kirsti haaveileekin maisteriuden sijaan ateljeeompelimosta.

Joutuisasti Katrin kertomaa lukee, ja topakkaan tyttöön tietyllä tavalla tykästyn, kun asemoin Ruokarouvan tyttären silkkaan viihteeseen. Tosin turhan paljon tekstissä ladellaan vain tekemisiä, jopa jonninjoutavia yksityiskohtia tähdentäen. Vain harvoin päästään pintaa syvemmälle. Suuri menetyskin tuntuu kumman laimealta. Vaikka Katri joutuu raatamaan, hän pärjää – aina ja varmasti. Toisaalta toteava tyyli myötäilee minäkertojan suoraa luonnetta.

Iltapäivän aurinko lämmitti selkää ja niskaa, ja ihmisiä parveili kaduilla ja katukahviloissa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niinhän se aina käy. Kun jonkun ihmisen elämä päättyy tai maailma romahtaa, tuntuu käsittämättömältä mutta samalla lohdulliselta, että maapallo jatkaa silti pyörimistään eikä suistu radaltaan.

Minulle hilpeimmät hetket liittyvät Tulenkantajien liepeillä liikkumiseen. Olen heitä aikanaan tutkiskellut, joten on hykerryttävää katsella kotikutoista modernistitouhua purevan syrjästäkatsojan silmin. Kirsti ei syty omahyväisistä vouhottajista, etenkin Olavi Paavolainen todella ärsyttää häntä.

Kyllä kai Paavolainen ja ne hänen tulenkantajansa olivat lahjakkaita, mutta kovin pieniltä tuntuivat heidän puheensa ja tekonsa. Hekin kerskuivat ja keikaroivat, kadehtivat toisiaan ja leikkivät toistensa tunteilla mustasukkaisuutta lietsoen.

Kulttuurihenkilöiden nimipudottelu viedään sarjan viidennessä osassa huippuunsa. Uskottavuus ylitetään romaanin Pariisi-jaksossa, jossa Katri työskentelee kuuluisissa muotitaloissa, poseeraa Voguessa ja ajautuu keskelle yhden merkkihenkilön aviokriisiä. Varsinaiset överit vedetään siinä, miten Katrin elämä hetken viistää taiteilijaisänsä jäämistöä – Katri tosin ei tiedä alkuperäänsä, mutta sarjan aiempien osien lukija tietää. Osan ällistyttävistä sattumista avarakatseisena lukijana annan anteeksi, mutta en tätä kaikkea.

Ruokarouvan tytär

Kunnioitan Mustosen/Mannisen taustatyöskentelyä. AKS:n teatterikiertue, NVL:n juhlat, kannakselaishuvilan kuuluisat bakkanaalit, Tulenkantajien lähi- ja etäpiiri, pariisilaisompelimojen toimintatavat ja kuuluisuuksien elämäntapa tallentuvat pikkupiirteisesti. Kirstin kierto ajan kerman sisäpiirissä vaikuttaa aiempiin romaanisarjan osiin verrattuna silti liioitellulta. Siksi seuraan minäkertojan syrjästäkatsontaa välillä huvittuen, välillä kiusaantuen.

Kaikenmaailman kotkotuksiin minäkertoja suhtautuu kitkerästi, koska koketeerauksen seasta hän tunnistaa häikäilemättömyyden. Näistä synneistä hän on itse vapaa ja säilyy suoraselkäisen nuhteettomana kaiken härdellyksen keskellä. Romaani kannattaa lukea romanttisviritteisen viihteen tapaan nuoren järki-ihmisen värikkäinä käänteinä aikana, jolloin päähenkilön intohimo kärsivällisesti odottaa ulospääsyään.

Mielenkiintoista on se, että viime aikojen kirjallisuudessa on useita Mustosen romaaniin sopivia rinnakkaisia. Edefelt-sukulaisuustulkinnoista viimeisimpiä ovat Venla Hiidensalon Sinun tähtesi ja Nuotio-Soininen-dekkari Nainen parvekkeella. Ja jos Hemingwayn ensimmäinen avioliitto kiinnostaa, siitä on romaanitulkinta: Nuoruutemme Pariisi. Chanelista ilmestyi Sanna Tahvanaisen romaani Pikkumusta viime syksynä, ja ensi elokuussa tupsahtaa Asko Jaakonahon romaani Valon juhla Olavi Paavolaisesta ja Katri Valasta. Kiinnostavaa! Minut ja näemmä monet muut 1920-luku kietoo pauloihinsa. Saapa nähdä, jatkuuko Kirstin tarina – Idasta puhumattakaan.

Enni Mustonen
Ruokarouvan tytär
Syrjästäkatsojan tarinoita V
Otava 2017
496 sivua.
Kannen suunnittelu: Timo Numminen.
Luin e-kirjana Storytelin kautta. Sain kirjan myös kustantajalta.

Lue myös koosteeni sarjan aikaisemmista osista: Syrjästäkatsojan tarinoita I-IV

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

10 responses to “Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

  1. Suoraselkäisen nuhteeton päähenkilö kaiken härdellyksen keskellä – haukotus 🙂 Vähän tulee mieleen tästä kuvauksesta, ehkä tuon Paavolaisen ja Tulenkantajien takia, Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret.

    • Hurmion tyttäriä en ole lukenut. Kunnon tyttönä aika pitkään pysyvä päähenkilö varmasti noudattaa kasvatuksensa oppeja, mutta sähinää on muuten.

  2. riitta k

    En ole lukenut näitä Mustosen kirjoja, mutta jos kaipaan ’romanttisviritteistä viihdettä’, saatan tarttua 🙂 Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö nämä fiktiot tunnettujen todellisten ihmisten elämästä. Olen lukenut Pikkumustan ja Naisen parvekkeella, ok-kokemuksia. Samaan ehkä vois niputtaa myös Köngäksen loistavan Hertan.

    • Riitta, lue ihmeessä sarja! Ihastuin siihen, miten kyökin puolelta kurkitaan kulttuurieliittiä, ja etenkin siihen, että työläistytön asema ja mahdollisuudet näytetään todentuntuisesti. Päähenkilön konstailematon kerronta dokumentoi hienosti aikaa ja tapoja. Ja okei, viihdyttää.

  3. Saara

    Olin tähän osaan jotenkin pettynyt, jäi pinnalliseksi riipaisuksi joka ei koskettanut. Olisin toivonut Idan jatkavan kertojana.
    Tyhjänpäiväisten tapahtumien jälkeen kirja loppuukin jotenkin töksähtäen. Ehkä seuraava osa taas olisi parempi?!

  4. Anneli Fräntilä

    En ole vielä lukenut ruokarouvan tytärtä mutta aijon jättää varaukseni kirjastoon heti,odotan mielenkiinnolla

  5. Eila Tamminen

    Ruokarouvan tytär luettu ensimmäisenä lomakirjana, johon tartuin varsin väsyneenä, ja lukeminen pilkkoutui monenlaisen muun säädön ympärille. Toimi tässä kohtaa!
    Olen aikakautensa kuvauksesta ihastuneena lukenut sarjan kaikki kirjat. Tämä oli tosiaan aika eriparinen aiempiin verrattuna. Runsas yksityiskohtien kuvaus sinänsä viehättikin, mutta tavaraa nostettiin niin paljon esille – pinnallisesti ja isojakin teemoja – että väkisinkin odotan auki jätettyihin heittoihin jatkoa myöhemmin. Muuten jäävät turhiksi. Ehkäpä tämä kirja onkin silta äidin ja tyttären maailmojen välissä.

    • Niin tässä osassa tosiaan käy, että se on hukkua runsauteen. Ehkäpä Ida jatkaa seuraavassa osassa, jolloin 1920-luvusta tulee esille toisenlaisia näkymiä. Viihdepläjäyksenä tämä meni, sainpahan taas inspiraation selata kirjahyllyni kirjaa 1920-luvun Voguesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s