Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Kovin on rummutettu Clare Mackintoshin psykologista trilleriä Annoin sinun mennä (Gummerus 2017). Kirjailijalla on poliisitausta ja kirjan taustalla tosielämätapaus.

Kirjan kansia koristavat innostuneet sitaatit. Esimerkiksi kirjailija Jojo Moyes on sanonut: ”Annoin sinun mennä on juonenkuljetuksen mestarinäyte, ja siinä on mieletön käänne.” Olen samaa mieltä käänteestä, joka paljastuu romaanin ensimmäisen ja toisen osan vaihteessa. Olen iloisen yllätetty, vaikka raskaita asioita trillerissä selvitetään.

annoin-sinun-menna

Pieni poika jää auton alle. Siinä lähtötilanne, ei lukemista tuhoava juonipaljastus. Yliajaja on kateissa, pojan äitikin katoaa. Romaanissa seurataan  tapausta tutkivia Rayta ja Katea, myös Rayn kotitilanne kulkee mukana, mutta silti kuin käsivarren mitan päässä.

Lisäksi kirjassa tarinoi kaksi minäkertoja, etenkin pakosalla oleva Jenna; myöhemmin naista sinutellen kertova mies. Tällä tavalla lukijaa johdatellaan eri näkökulmiin ja erilaisiin juonipolkuihin.

Kerrontavaihtelevuus on virkistävää, ja olenkin puoliväliin asti aika innoissani. Joku sisäinen ääni kyllä mutisee Rayn perhe-elämäkuvausten kökköyksistä (en voi ymmärtää, miksei Ray kertaakaan keskustele teinipoikansa kanssa) ja Jennan uuden uran helpohkosta käynnistyksestä ja… Loppua kohti mutinani muuttuu äänekkäämmäksi, ja pidän monia ratkaisuja kömpelöinä. Teksti tavanomaistuu sivu sivulta.

Syyllisyyteen jähmettymistä kirja kuvaa kyllä käsitettävästi. Vasta vähitellen lukijalle raottuu, että Jennalla siihen sisältyy monenlaista syytä, myös kokonaisvaltainen kokemus muserretuksi joutumisesta.

Olin ollut typerä kuvitellessani, että pystyisin pakenemaan menneisyyttä. Vaikka juoksisin kuinka kovaa tai kauas tahansa, en pääse milloinkaan sitä pakoon.

Trilleriksi Annoin sinun mennä on sarjaa ”ihan kiva”, mutten erityisesti intoudu, sillä en pääse kenenkään henkilön nahkoihin. Ystävystymiset, romanssit, romanssien välttämiset ja sen sellaiset siunaantuvat jotenkin kepoisesti. Eikä minulle riitä jännärihuipennukseksi se, että pahis on yksinomaan paha, sairas narsisti. Tietysti uskon, että tuhoavan nujertavia pahiksia maailmassa on – tässä kirjassa yksi prototyyppi – ja että romaanissa joku onneton, tai itse asiassa useampi, on joutunut sellaisen kakkiaisen kynsiin, mutta kirjan loppupuolen yksioikoistus vie kirjalliselta kokemukselta tehoja.

– –

Clare Macintosh
Annoin sinun mennä
suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2017
418 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.

Kirsin Book Clubissa tykättiin, niin teki  Lukutoukkakin ja Leena Lumi ja monet muut. Hyvin on Mackintoshilla lukijoita.

Advertisements

8 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

8 responses to “Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

  1. riitta k

    Lukemattomana nököttää edelleen saatu ennakkokappale. Ei ole ollut dekkareilla eikä trillereillä nyt ollenkaan imua. Odottakoon sopivaa hetkeä.

    • Minullakin nöksöttää aika pino ennakkokappaletrillereitä lukematta. Ei ole nyt niiden aika. Olen kyllä psykologisen jännityksen kaveri, mutta välillä otan etäisyyttä.

  2. Minullakin tuossa ennakkokappale odottaa lukuvuoroaan. Hieman olen ollut ymmärtävinäni jo muualtakin, ettei tämä ehkä kaikkia lupauksia lunasta. Saapa nähdä, tuleeko lukuun vai ei.

  3. Minulle tämä oli vahva kirja, vaikka samaan aikaan kiinnostaisikin tietää myös myyntiluvut, sillä epäilen, että tämä kirja myy. Se että myy ei useinkaan korrreloi mielessäni kirjan vahvuuteen, mutta tässä oli jotain niin kipeää…Tunnen nuoren naisen, joka oli narstin uhri. En tajunnut mitään, mutta mikä pahinta, uhri itse ei tajua omaa tilaansa. Piti tulla tutun ja alan ihmisen ennen kuin tajusimme, että uhrilla oli puhejnnut vaikea psoriasis ja hiukset olivat tippumassa, upeat hiukset…Ystäväni vei hänet kauas, noutamaan koiranpentua, ja pitkän ajomatkan aikana se kaikki purkautui. Ammattilainen voi saada uhrin avautumaan. Kirjan nainen ei mielestäni myöskään tajunnut tilaansa, vaikka pystyikin tekemään sitä uutta ihanaa työtään, joka oli kirjan ilmaa, jonka avulla lukijakin selvisi. Se, että onko narsisti täysin ja vain paha, on vaikea kysymys, mutta kauheaa jälkeä he tekevät ja heidän tunnistamisensa ei ole helppoa, sillä usein he ovat ihan huipukka ja menestyjiä. Osaavat myös esittää. No, jos tämän kirjan mies ei ollut narsisti, sitten hän oli vain hyvin väkivaltainen ja pelottava aviomies, ei kovin kiva skenaarioa sekään eli koettu on! Tässä kirjassa on jotain samaa kuin Moriartyn kirjoissa eli suhteellisen helpolla kielellä kerrotaan rankoista asioista: Ehkä se menee paremmin läpi näin, useampiin. Ei paha minusta! En tajua miksi, mutta kirjan kansi vei minua jo jonkin aikaa ennen kuin tiesin tämän suomennoksesta mitään eli kiva kun saimme alkuperäisen kannen.

    • Leena, juuri noin varmasti alistamisen mekanismit toimivat, että uhri tehdään kyvyttömäksi ratkaisuihin. Se tuli kirjassakin esille. Ja pääsi uhri kuitenkin eroon painajaisesta, vaan ei helposti.

  4. ritvamirjamisuhonen@gmail.com

    Jokin tässä kirjassa mättää ja pahasti, vaikka se koukutti lukemaan yöunia uhmaten. Teki mieli vain selata pikalukutekniikalla kirja loppuun, että saisi selville, miten se päättyy.
    Mielestäni kirjaa olisi pitänyt toimittaa, nyt se oli väliin vähän pitkästyttävä ja tylsä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s