Historiallisen romaanin ystävälle aikamoinen täky on romaani, joka on valittu 2014 Isossa-Britanniassa vuoden parhaimmaksi kirjaksi. Jessie Burtonin esikoisromaanissa Nukkekaappi (Otava 2016) kerrotaan muutamasta kuukaudesta Amsterdamissa vuodenvaihteessa 1686-87.
Varoitan, lukijani, arviointini voi olla vääristynyt. Asetan kirjalle kohtuuttomat odotukset, sillä ihailen flaamilaista 1600-luvun taidetta. Ymmärrän kirkkaasti, ettei tällä romaanilla voi olla paljoakaan tekemistä maalausten kanssa, en silti pääse yli vermeeriläisestä tunnelmavirityksestäni, eikä sitä tietenkään voi mikään muu tavoittaa kuin itseoikeutetusti Johannes Veremeerin siveltimenjälki tai mielikuva Fabritiuksen tuhoutuneista teoksista tai minua mielettömästi kiehtovat vanhat maalaukset jäätyneistä kanavista.
Nukkekaapissa on kyllä joitain hienoja kuvajaisia pitsimäiseksi kiteytyvästä jäästä kanavan reunassa tai laatukuvia porvariskodin kamareista. Voin hyvin uskoa miljöön muistuttavan aitoa alankomaalaista kauppiaskaupunkia satoja vuosia sitten. Juoni vetää, ja nielaisin muutaman tarinakoukun, jolloin annoin tekstin kiskoa joutuisasti.
Romaanissa sorkitaan toisiinsa sotkeutuvasti kaupantekoa, rakkauksia, kostoa, pettymyksiä ja toivoa. Kaikki ovet ovat avoinna kiehtoviin henkilö- ja tarinatasoihin, kun nuori Nella naitetaan varakkaalle kaupunkikauppiaalle Johannes Brandtille. Nella saa ylkältään nukkekodin, johon tuntematon alkaa lähetellä enteellisiä esineitä. Oleellista on amsterdamilaistalouden täyttyminen toisiaan tirkistelevistä ja asioita salaavista henkilöistä.
Hän [Nella] ei ole nainut miestä vaan kokonaisen maailman. Hopeaseppiä, käly, omalaatuisia tuttavia, talo jossa hän on eksyksissä ja toinen, pienempi talo, joka pelottaa häntä. Näennäisesti kaikkea on paljon, mutta Nellasta tuntuu kuin häneltä otettaisiin jotakin pois.
Tunnelmaan tavoitellaan arvoituksellisuutta ja henkilöihin arvaamattomuutta. Välistä se tuntuu liialliselta, ja henkilöiden syventäminen jää sen jalkoihin. Minun on vaikea uskoa 18-vuotiaan Nellan terhentymistä lyhyessä ajassa siten kuin se romaanissa kuvataan. Lisäksi pidän epäuskottavana keskeismotiivina tököttävän nukketalon miniatyyrejä väsäävää salaperäisyyshahmoa. Brandtin perheen salaisuudet vaikuttavat nekin valitettavan laskelmoiduilta. Eikä teksti kauttaaltaan vakuuta, turhan usein siinä haksahdetaan kliseisiin tyyliin ”elämä lyö kättä kuoleman kanssa”.
Miksi sitten lukea Nukkekaappi? Pidän kaikista mutinoistani huolimatta amsterdamilaisuusilmiöiden kerronnasta. Sokerina pohjalla kiinnostaa kuvaus naisten mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä. Romaani kuorii sitä kerros kerrokselta, ja vaikka jotkut näkemykset vaikuttavat moderneilta, sopinevat ne myös tavoiteltuun ajankuvaan. Kirjan naiset, etunenässä Nella, tekevät myönnytyksiä mutta myös itsenäisiä päätöksiä, eivät vain vaimona, sisarena tai piikana. Näkemys ei ole yksioikoinen, sillä jollain tie vallankäyttöön vie naimakaupan kautta, toiselle siitä kieltäytymällä. Plussapisteitä kertyy myös siitä, että rakkauskäsitys joustaa moneen suuntaan, esimerkiksi täydeksi voi kehittyä täyttymyksettäkin. Loppuratkaisu miellyttää minua kovin: elämä voi aina alkaa ja jatkua, ihan erilaisena kuin olisi voinut luulla.
– –
Jessie Burton
Nukkekaappi
The Miniaturist
suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2017
381 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen, kirja ilmestyy 19.1.2017.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Minulla on tämä vielä hieman kesken, mutta nyökyttelen tekstillesi. Todellinen lukusukkula (Kirjainten virran Hannan oivallinen termi), mutta osin aika ärsyttävä, hetkittäin tyhmäkin. Silti tämän parissa viihtyy. Mieli kuitenkin kaipaa jotain haastavampaa ja parempaa.
Ihanaa, että sanot sen juuri noin suoraan: välillä tyhmä! Lukusukkulakin on mainio määre. Mukavaa ajanvietettä, sanoisin – siis kaikesta huolimatta. (Voi että kun pääsisi pian jonkun Vermeerin taulun eteen fiilistelemään!)
Tåmä Burton oli minulle mieleen. Tämä ei ollut ollenkaan paha lukuromaani, sillä nautin todella lukemastani.
Hauska kuulla! Minulle myös lukuromaanit maittavat, ja Nukkekaapissa oli vetäviä puolia ja sitten niitäkin puolia, jotka näversivät.
Paluuviite: Nukkekaappi - Kirjaluotsi - Ajatuksia mieltä avartavista kirjoista ja tarinoista.
Minäkin juuri bloggasin kirjasta. Odotukset oli korkealla, sillä luin viime vuonna Burtonin uudemman romaanin The Muse, josta pidin kovasti. Nukkekaappi oli ahmittava ja tunnelmaltaan hieno, mutta ei yltänyt ihan seuraajansa tasolle. Toisaalta hienoa nähdä, että kirjailijan ote on kehittynyt. Suosittelen tutustumaan tuohon uudempaan, josko sekin suomennettaisiin pian.
Käynpä heti lukemassa juttusi! Kiva kuulla, että taso nousee, eli Musea odotellen.
Onpa sinulla upea kuva ja niin osuva tähän teokseen<3
Minä pidin. Olen historiallinen sielu ja oli vaihteeksi niin virkistävää aikamatkustaa 1600 -luvun Amsterdamiin.
Olet oikeassa: Nellan olisi uskonut romahtavan, ei noin terhakoituvan, mutta hyvä näin! Nukkekaapista pidin, sillä sehän on maagista realismia, jossa miniatyyrit heijastavat tulevaisuuden.
❤
Oiva teos siis historialliselle ytimellesi. Minua taisi mainitsemani vermeeriäinen ylimitoitettu odotushorisontti huimata ja heittäydyin osittain kriittiseksi. Mutta viihdyin kuitenkin.