Petri Tamminen haastatteli yli viittäsataa ihmistä, ja sen pohjalta hän kirjoitti episodikoosteen Suomen historia (Otava 2017). Kirjassa on lyhyitä, ihmisenkokoisia juttuja vuodesta 1917 viime vuoteen. Ihan joka vuodelta ei väläyksiä löydy, se ei ole oleellista vaan yksittäiset muistelmat ja niistä syntyvä kokonaiskuva. Voi ajatella, että kirjaan liittyy laskelmointia 100-vuotisen itsenäisyyden vuoksi, mutta niin tai näin: juuri tällaisen ”juhlakirjan” haluan lukea.
Kirjan nimeäminen ja tyyli noudattaa tuttua, erittäin hyväksi havaittua Tammisen tapaa: ytimekäs tilannetoteamus riittää. Vähät sanat tallentavat tapahtuman, ja niiden takana kylmää, kuohuaa, kohottaa, kutistaa – vaikka mitä.
Poimin muutaman esimerkin tekstikohdista, joissa nauroin ääneen:
Kun suomalaisnainen ikävöi rajan taa palannutta venäläisrakastettuaan (1917): ” – – Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt kovin paljon.”
Kun isä viedään sotaan, äiti toteaa (1941): ”No parraan miehen ne nyt vei, kun ei kotona ruppee ies kanoja tappamma.”
Kun EU-kansalainen innostuu viinistä ja viinipäiväkirjasta, lähes joka viinistä todetaan vain (1994): ”Yllättävän hyvä valkkari.”
Siis nauroin ääneen – ja välittömästi hävetti. Nauru muljahtaa samantien suruksi. Yhtäkkiä ilo ja itku vaikuttavat yhdessä, ja koko elämän nolous kääntyy siedettäväksi – nautittavaksi sellaisenaan. Tämä on juuri sitä, mikä Tammisen tyylissä vetoaa minuun.
Suomen historia todistaa, että Suomen historia muodostuu yksityisistä muistorepaleista. Niissä on tavallisten kansalaisten pinnalta merkityksettömien hetkien todellinen merkityksellisyys. Niihin nivoutuu paljon sitä, mikä on oleellista: koko elämää kannatellut tai painanut tilanne, tunne, pelko tai toive. Mikromaailmoista syntyy suomalaisten kokemuskosmos.
Historiankirjoitus perustuu tavallisesti sotien ja merkkimiesten tapahtumien raportointiin. Tammisen oikeassa Suomen historiassa ei erotella ikää, rotua eikä sukupuolta, ei korosteta kansakunnan kohtalonvuosia, eikä hurmoshenkistellä isänmaallisesti. Nyt pysähdytään pellonpientareille, odotustiloihin, kaduille, keittiöihin, kamareihin ja kuppiloihin. Kyllä Tammisenkin tallentamassa historiassa soditaan ja siinä tuntuu valtaapitäjien vaikutus mutta yksilötilanteina. Esimerkiksi Mannerheim ohi kävellessään sanoo kieltään näyttävälle tytölle: ”Sinun kieli paikka on sinun suussa.”; tai Kekkonen sivakoi Seurasaaressa konttoristin ohi päässään konttoristin kutoma pipo; tai Virenin voittojuoksua kiinnostavampaa on kotikatsomossa toipuvan isoisän reaktiot.
Tammisen kirjallisiksi kiillottamat yksityiskokemukset ovat siinä mielessä epätasaisia, että jotkut pätkät tuntuvat täyteaineelta. Hyväksyn sen: ei historiassa ole vain kohokohtia, vaan kokonaisuuteen mahtuu sekä etäännytettävää että läheistä. Sykähdyttävästi Suomen historia vie kansalaiskokemusten verenkiertoon, jossa mennyt kulkee ihmisessä siinä kuin huominenkin. Tämä kirja kuulukoon kaikkien juhlavuosilukemistoon.
Ihmisiä tulee ja menee, tarjoilija käy pyyhkimässä pöydät, astiat kilisee, elämä jatkuu.
– –
Petri Tamminen
Suomen historia
Otava 2016
(muistelmaepisodi)romaani
151 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tarjoan lisäksi Petri Tammisen proosasta: Muistelmat, Rikosromaani ja Meriromaani.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Tästä oli pieni juttu HS:ssa ja jossain toisessa lehdessä, ja nyt on tämä sinun ansiokas kirjoituksesi.
Pidän kovasti Tammisen tyylistä. Olen lukenut häneltä Muistelmia, hänen oman historiansa, joka on kirjoitettu samalla pieni on suurta -tyylillä.
Marjatta, Muistelmat riemastutti silloin ilmestyttyään ja myöhemminkin, hilpeän röyhkeää ”muistella” kolmikymppisenä. Ja oikeassa olet, sama twisti on tässä. Pienet lohkaisut ovat merkityksellisiä. Lukuiloa sinulle!
Kiinnostavasti taas kirjoitit. Nämä juhlavuosikirjat eivät lähtökohtaisesti saa minua hihkumaan innosta, mutta tässä voisi olla sitä jotakin. Mielenkiintoista kuulla Tammisen omia mietteitä ensi keskiviikkona Savoyssa.
Kiito sinulle! Kirja vieköön! -ilta tulee tosiaan sopivasti kirjan ilmestymisen perään. Ehkä silloin kuulemme, mistä idea kirjaan on tullut ja onko täsmätavoitteena ollut ”juhlavuosikirja”. Oli tai ei, tyyli pitää ja tykästyttää. Kirjassa on niin hienoja kurkistusaukkoja ihmisiin.
Olen parhaillaan lukemassa tätä ja vaikka en olisi ennakkoon uskonut, uppoan tämän tarinoihin ja tuumailuihin, muistoihin ja yksityiskohtiin. Tamminen on ollut minulle Enon opetuksia lukuun ottamatta vieras. Nyt mietin, että miksi ihmeessä.
Katja, nyt kun putki on avattu, lue ihmeessä Meriromaani. Tai jos olet sen lukenut, anna toinen mahdollisuus. Se on niin hieno! Siinä on miehen meriselityksiä ja melkomoista allegoriaa elämänkulusta ja elämän merkityksestä.
Ihana arvio, Tuija, kiitos!! Tämä ihanuus on lukulistalla… ei kun ostoslistalla! Vedin Kirjailijan kanssa -lukupiirin vuosi sitten, kun Tamminen oli vieraanamme ja pyysi meiltä kaikilta juuri näitä tarinoita satavuotis-Suomesta. Raotti siis kirjaprokkistaan tuolloin ja pyysi anekdootteja eri historian teemoista. Yritin kovin kaivella perhepiiristä herkkuja kerrottavaksi, mutta ikävä kyllä omat muistoni kerrotuista tarinoista esim. sodan jälkeen ovat kovin aukkoisia, eikä muistiini voi näin ollen luottaa. Edesmenneiltä vanhemmiltanikaan kun en voinut tukea saada. Harmi; tähän kirjaan olisi ollut niin cool ”osallistua”, semminkin kun Tamminen nyt on aika hieno miekkonen Vääksystä! 😀
No on jo coolia, että olet osallistunut, vaikkei tarinasi ole kirjassa! Mielenkiintoinen prosessi tämän kirjan kehittyminen on ollut, ja voi vain arvata, miten työlästä on ollut valikoida kirjaan tulleet jutut. Kokonaisuus on suodattunut Tammis-siivilän läpi kirjailijalle tyypilliseen tyyliin. On se hieno!
Aloitin tämän tänään ja taidan lukea ensi yönä loppuun. Onhan tämä taas yhtä lukemisen juhlaa. Itkettää ja naurattaa. ❤
Eikö! Ei voi kuin ihailla kirjailijan taitoa ilmaista isoja asioita, käänteentekeviä tilanteita ja järisyttäviä tunteita niin, että ne välittyvät suuritta sanoitta. On kun saisi lahjan: saan oivaltaa, olla osallinen.
Paluuviite: Suomen historia - Kirjaluotsi - Ajatuksia mieltä avartavista kirjoista ja tarinoista.
Aloin kirjoittaa, mistä muisteloista pidin eniten. Maakuntamatkat, Jääkiekon maailmanmestaruus, Koulukiusaaminen, Ruotsi, Lama, Laskeuma, Mieto häviää – ja huomasin listauksen turhaksi. Pidän kirjasta tavattoman paljon.
Kooltaan pieni, kaikilta muilta osin, suuri kirja.
Niin se on. Ja joitain suosikkeja jos juttuni lisäksi mainitsisin, se olisi tilanne hämäläistorpassa, jossa venäläiselle sotavangille luovutetaan majapaikaksi kamari, jonne sitten sodasta lomalle tuleva oma poikakin majoitetaan. Siinä on kaikki. Elämä on.
Paluuviite: Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Kolme kompaktien kertomusten kirjaa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Petri Tamminen: Se sano | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Petri Tamminen: Urheilijaelämäkerta | Tuijata. Kulttuuripohdintoja