Joskus 1990-luvulla näin Jane Campionin ohjaaman elokuvan Enkelin kosketus. Yllättävän paljon siitä on eläviä mielikuvia, välähdyksiä: kömpelö, suuritukkainen nainen seisoo jyrkänteellä tuulen pörröttäen punaista pehkoa; hän on peloissaan kylmänsinertävässä sairaalasalissa; hän on sekavan oloinen perheenjäsenten kiistellessä. Päähäni putkahtaneet takaumat sekoittuvat juuri lukemaani Riitta Jalosen romaaniin Kirkkaus (Otava 2016).
Jalonen inspiroitui Uuteen Seelantiin suuntautuneen matkansa jälkeen suomentamattomasta kirjailijasta, Janet Framesta. Hänen kohtalonsa on kiehtonut siis aikanaan Campionia, nyt Jalosta. Elämäkerrallinen romaani hamuaa Janetin maailmaan, jota värittää kirjallinen lahjakkuus ja erityinen psyykkinen herkkyys. Väärän diagnoosin vuoksi Janet viettää tärkeät nuoruusvuotensa mielisairaalassa, mutta sitkeyden ja muutaman ymmärtäjän avulla hän ponnistaa kirjailijaksi. Tasapainottomuuden takana tykyttävät lapsuusperheen ristiriidat ja kuolintapaukset.
– Kannan sisimmissäni tervettä ihmistä. Sitä ei kukaan voi tuhota.
Tuo sitaatti sisältää kaiken sen sinnikkyyden, joka Janetissa piilee. Romaani on todella ujuttautunut minäkertojan ihon alle, se keikkuu mielen päällä ja sen sokkeloissa. Upeimmillaan romaani on kuvatessaan Janetin vertauskuvin kulkevaa kieltä. Puhe ei Janetilta aina luonnu, mutta: ”Puhun parhaiten vertauskuvilla.” Romaanissa kuvataan sanojen järjestäytymistä omalakisesti.
– Sanat syntyvät vedessä, sanon. – – Toiset sanat lipuvat hiljalleen veden pinnalla puista pudonneiden syksyn lehtien seassa, toiset syöksyvät esille vedenalaisten pyörteiden ja virtausten mukana. Kipu syntyy, kun ne puhkaisevat kalvon, joka on pitänyt niitä varjossa ja yrittänyt estää niiden nousun pinnalle.
Janetin kirjoitustila vaihtelee. On jaksoja, jolloin virtaus tukkeutuu:
Hirtän lauseet toisiinsa kiinni, ne eivät pääse pois paperilta koska ovat umpisolmulla sidotut. Kun olen valmis, katson aikaansaamaani sotkua. En tahdo palata näihin sanoihin enää koskaan.
Minun on aluksi hitusen vaikeuksia päästä kerronnan tahtiin. Kun saan juonen päästä kiinni, teksti tempaa ja aikatasojen limittyvä ailahtelu viehättää. Janetin kehityskaari oman ominaislaadun hyväksymiseen kuvastuu yhtä aikaa hauraana ja väkevänä. Janetissa elää määrätietoisuus parantua tai hakeutua hoitoon, vaikka kaikken lopettaminen houkuttaa. Se välittyy tehokkasti, samoin Janetin suhtautumistavan vaihtelu hänen eräänlaiseen ”mental traineriinsa” (John Money).
Minusta romaanin kantava teema erityisherkkyyden ja kirjailijuuden lisäksi on ohittamaton oman perheen heijastus elämän etenemiseen. Kirkkaus välittää perheenjäsenten väkevän vaikutuksen ja etenkin sen, miten edesmenneet läheiset jatkavat läsnäoloaan. Romaani vangitsee menneen, nykyisen, toden ja kuvitellun sekoittumisen ainoaksi oikeaksi todellisuudeksi.
Kirkkaus kiehtoo kielen ja kerronnan pyörteisen virtauksen vuoksi. Jos kirkkauden ymmärtää helpoksi selkeydeksi, sellaista ei romaanin ilmaisu sanatarkasti ole, ei myöskään himmeää tai hämärää, vaan se on kaunista kuvausta sisimmän selvittämisestä. Elämän mahdollisuudet kajastavat siinä – kirkkaasti.
– –
Riitta Jalonen
Kirkkaus
Tammi 2016
romaani
352 sivua.
Lainasin kirjan bloggajakaverilta.
Kirkkauden ovat lukeneet muun muassa Annika, Arja, Laura ja Susa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Panttaan Jalosen kirjaa yöpöydälläni muun kirjapinon alla. Ostan hyvin vähän kirjoja, koska en tällä lukuvauhdilla pysty niitä hankkimaan ja sekä Nurmijärven että Pieksämäen kirjastot vastaavat tarpeisiini fantastisesti.
Tämän kirjan ostin, kun ystäväni kehui sitä Finlandia-palkintoehdokkuuden arvoiseksi ja koska minulla on siteitä Uuteen-Seelantiin tyttäreni asuttua siellä yli 15 vuotta. Minäkin muistan Jane Camionin elokuvan Enkelin kosketus vuosien takaa, vaikutuin siitä syvästi.
Saamme Riitta Jalosen Kirjavan Puodin kirjapiiriin, päivä on vielä auki. Sanot, että kirja on ”kaunista kuvausta sisimmän selvittämisestä”. Ihanasti sanottu.
Ritva, kiitos sanoistasi! Kirjan koet varmaan eri levelillä, koska olet käynyt Uudessa Seelannissa. Uskon, että ympäristön mielikuvat vielä väkevöittävät kokemusta.
Tämä kiinnostaa minua niin paljon, että taidan marssia tuota pikaa kirjakauppaan. Uusi-Seelanti, ah! Kiitos vinkistä!
Elina, kiva vinkata tällaista persoonallista proosaa mielenkiintoisesta henkilöstä!
Tuija, otin tämän kirjan eilen esiin vinosta, huojuvasta pinosta, jossa on kirjoja, joite EN ole tilannut arvostelukappaleina. Sanoin R:lle, että ’tämä kirja kuiskii minulle’. Vein sen yöpöytähyllylleni eli sinne, missä odottavat luettavat. Sitten tänään siitä juttua Hesarissa eli jotain telepatiaa.
Kaikki mitä kirjasta luen, nostaa odotuksiani, sillä aihe on antoisa. Vrt. vaikka Anne Delbèen Camille Claudell Kuvanveisätjän elämä. Toivottavasti tyyli kantaa.
❤
PS. Tammi on kustantaja 🙂
Kyllä, niin on juttuni lopussa. Olin kuukauden kirjakubilla elokussa (kustantajan järjestämä). Siellä kirjailija kertoi kirjastaan ja vaikuttuneisuudestaan, kun sattumalta osti matkallaan Janet Framen elämäkerran. Sekin innosti lukemaan.
Toivon kantavaa tyyliä, ja uskon siihen! Antoisia lukuhetkiä sinulle!
Sanaton. Ehkä vuoden paras. Intuitio piti!<3
Intuitio yleensä ohjaa oikeaan! Iloitsen lumoutumisestasi!
Ihastuin Kirkkauteen. Minun oli vaikea blogata siitä, sillä se valtasi minut täysillä. Upea kirjavuosi ja kirjasyksy, vahvoja kotimaisia. Paljon jää mielenkiitoisia väliinkin.
Jalosen kirjan päähenkilö on kiehtova: haurautta ja voimaa, ja sellaistavon tekstikin. Ulla, totta pakiset, hyviä ja erittäin hyviä kotimaisia on ilmestynyt – eikä kaikista edes tiedä, niistä lukemattomista.
Tässä on tämän vuoden kirjallinen merkkitapaus. Kieli on täynnä vivahteita ja merkityksiä. Haluaisin tarttua kirjaan uudelleen heti sen luettuani, sillä löydän siitä seuraavalla lukukerralla aivan varmasti paljon uutta.
Aloin suunnitella käyntiä Janet Framen kotimuseoon Oamaruun, kun menen vuodenvaihteessa tyttäreni luo Uuteen-Seelantiin – mutta talo ei näyttänyt sisältä eikä ulkoa nettisivuilla yhtään sellaiselta kuin miksi olin sen mielikuvissani luonut. Huomasin usean kerran Jalosen kirjaa lukiessani, että olin lukevinani Janet Framen kirjoittamaa omaelämäkertaa.
Minulle kirjan ydinsanomaksi jäi: kaikki ihmiset kaipaavat kunnioittavaa kohtaamista. Hyvä kirjallisuus asettaa meidät peilin eteen
Oli lohdullista, että Framen elämässä oli ihmisiä, jotka uskoivat häneen ja ymmärsivät hänen ominaislaatunsa ja lahjakkuutensa.
Sinulla on näemmä tavallaan pyhiinvaellusmatka edessä!
No, ei nyt sentään. Minun pitää ensin lukea Framen omia tekstejä. Nyt voisin tehdä matkan Riitta Jalosen luo, mutta ei tarvitse:hän tulee 1. 10. lauantaina klo 13. 30 Klaukkalan Kirjavaan Puotiin.
Oi, hyvä ajoitus! Saas nähdä, innostuuko vaikka Jalosen kustantaja käännättämään Framea suomeksi.