1950-luvulla Kerttu työskenteli Helmin miehen Laurin sihteerinä. Helmi yhytti parin suutelemasta mutta ei paljastanut kenellekään havaintoaan. Asia muhii lähes 50 vuotta, vaikuttaa äänettömänä kaikkeen ja kaikkiin. Miten? Sitä avaa Tiina Lifländerin esikoisromaani Kolme syytä elää (Atena 2016). Lisäksi romaanissa asetetaan vaietun triangelidraaman nykyaikapeiliksi Helmin huoneiston alapuolella asuva viikonloppuisä Tomi. Kaivelenpa romaanista kolme vetoavaa asiaa.
Vaikeneminen
Romaanissa on runsaasti yksityistä sisäistä puhetta. Helmi, Kerttu ja Tomi vatvovat menneitä ja hapuilevat elämää eteenpäin. Pääosa elämän asioista ovat niitä, joita ei tohdita sanoa ääneen. Pääosa vuorovaikutuksesta on sitä, että ei saa kuulla niitä asioita, joita eniten toivoisi kuulevansa. Elämän mittaan voi päätyä siihen, ettei ole ketään, jonka kanssa vaieta.
– – hän tunsi samalla, ilman yhtään varsinaista ajatusta, että elämä on kolmiosainen, ja hän oli viimeisessä osassa ja muuta ei enää olisi. Kolmannen osan nimi oli yksinäisyys.
Vaihtoehdot
Minulle romaani kertoo siitä, että joissain rajoissa voi aina valita.
Oli vaihtoehtoja ja niitä vaihtoehtoja, jotka eivät olleet vaihtoehtoja.
Voi valita, mitä sanoo tai tekee tai ei sano tai ei tee. Voi valita, miten suhtautuu läheisiin on sitten osaton, loukattu tai jotain muuta kalvavaa. Voi valita, miten toimii menestysten jälkeen. Niiden kanssa eletään.
Volvot
Nuo vakaat ja luotettavat ajoneuvot. Helmi ajaa kyyhkynharmaata Volvoa, Kertun mies Ruotsissa on Volvo-mies, alakerran Tomi ajaa vanhaa Volvoa. Auto saa tekstin mittaan monia merkityksiä.
Merkityksellisin minulle autosymboli on osana Helmin henkilöä. Kotirouvan ajopeli on miehen nimissä mutta vaimon ajossa – harvoja asioita, joita Helmi voi ottaa elämässään omaan ohjaukseensa. Elämän ehtoossa symboliin kiteytyy opetus ja lopullisuus.
Aviopuolisoiden ei pidä pitää salaisuuksia toisiltaan, mutta älä koskaan kerro kaikkea sillä kun ei ole köyttä ei ole velvollisuutta. Kuolema on samalla tavalla yliarvostettua kuin pitkät monologit ja kunnia ja retkellä syötävä ruoka. Taivas on perävaloista punainen kuin viimeinenkin Volvo katoaa tämän maailman horisonttiin hyvästejä sanomatta.
Kolme syytä elää on pitkälti hiottua tekstiä, ja rakenne on hallittu, sillä ajat, kerrontatavat ja näkökulmat vuorottelevat lukemaan houkuttelevasti. Tosin välillä tekstin totisuus puristaa siitä eloisuutta. Tomin osuus jää turhan leijuvaksi, mutta romaanin vanhat rouvat kehittyvät mielenkiintoisesti ja mielenkiintoisiksi. Helmin ja Kertun kohtaloiden kietoutuminen kehittyy omaperäisesti, ja eletyn elämän kokemukset laajentavat perspektiiviä.
Pidän siitä, että loppua kohti intensiteetti kasvaa, joten nielen mutinani romaanin alkuosan tiivistämisen tarpeesta. Otsikko on oivaltava. Siksi tekeekin mieli kysyä, mitkä kolme asiaa minulle ja sinulle ovat syitä elää.
– –
Tiina Lifländer
Kolme syytä elää
Atena 2016
Esikoisromaani
343 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Tämä on kyllä vakuuttava esikoinen. Hallitusti kirjoitettu, tunnelataukseltaankin merkityksellinen. Olen samaa mieltä siitä, että Tomi saattaisi jäädä aika irralliseksi, mutta loppu petraa tässä suhteessa.
Mietin, että nyt on ollut erinomainen esikoisvuosi.
Katja, samaa minä olen ajatellut: varmoja romaaneja omaperäisesti kerrottuna tai yllättävin aiheenkäsittelyin. Mielenkiintoista nähdä, mitkä kymmenen HS nostaa ”kisaan”.
Ja jälleen kiinnostavalta vaikuttava esikoinen. Mistä näitä tänä vuonna riittääkin? Hienoa, kun riittää, ja erityisesti kotimaisia. Tämäkin menee lukulistalle.
Jonna, juuri niin. Ja jostain syystä naisten kirjoittamia ovat kaikki kiinnostavimmat esikoiset. Sattumaako? Juuri bloggaaja-Arjan kanssa juteltiin, että viime vuodesta on hieman vaisumpi olo kuin tästä kirjavuodesta.
Hieno ja taitavasti rakennettu tarina. Mietin, että mainitsemasi totisuus voi tulla siitä, että kirjaa on hiottu niin pitkään, vuosia, kirjailijablogista päätellen. Tietty kepeys ja vaivattomuus voi silloin hävitä? Mutta viimeistelty lopputulos on, onneksi sen vihdoin saimme. Tätä vuotta leimaavat persoonalliset esikoiset!
Näin on Arja, lukuiloa on riittänyt kiitettävästi! Osuva analyysi sinulla totisuuden syntysijoista.
Joskus aikaisemmin esikoisiin saatettiin suhtautua vähän kuin harjoitustöihin, ei otettu ihan vakavasti. Mutta nykyisin tuntuu, että juuri esikoiset on niitä ihan huippuja, kaikkein huolellisimmin hiottuja taidonnäytteitä, ei millään tavalla keskeneräisiä. Niinkuin nyt tämäkin, aivan upea romaani.
Erja, tosi osuvasti sanottu! Ihastelen sitä, että esikoisissa on uudenlaisia aiheita tai peruskasvukertomuksia kiepauttaviankuvauksia. On ilo olla lukija!