Neljissäkymmenissä ja 15-vuotishääpäivän kynnyksellä nainen voi olla tunteissaan tasapainoton siinä kuin rippikoululainen ensi ihastuksensa kanssa. Ainakin Emma on Tiina Piilolan romaanissa Taivaanmerkit (S&S 2016).
Emman apuraha on katkolla, Kalevala-aiheinen väitöskirja ei oikein lähde lentoon, ja sitten kun on lähteäkseen, on liian lennokas. Avioimiehen kanssa ei oikein juttu luista eikä peitto heilu. Mallu-tytär on rakas, mutta jää romaanissa aikalailla varjoon, kun hajamielinen Emma-äiti huimii tutkimus- ja aviohuolissaan, ennen kaikkea itsenetsintäpuuhissa. Romaanin nimi on sanatarkka: päähenkilö etsii avainta onneen monenmoisista hörhösuunnista kuten taivaankappaleiden merkeistä.
Hyvä on. Tämän vielä teen. Kirjoitan: ”Mitä jos riittäisin tällaisena? Juuri näin vajavaisena, hermoherkkänä ja neuroottisena? Ilman henkistä kasvua? Uusia kursseja? Mahan läiskettä ja hengen kohotusta? Jos vain menisin kotiin ja katsoisin telkkarista vaikka Ensitreffit alttarilla? Pelaisin lapsen kanssa vaikka Razzlea tai Maijaa? Laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit? Miksi lyödä rintaa ja tömisyttää kantapäitä kun voi vain olla?”
Vaan ei – kurssilta kurssille käy Emman tie. Lukija saa siinä sivussa esimerkkejä monenmoisista henkisen kasvun keinoista.
Chick lit -henkisesti edetään. Varsinaisista likkakirjoista poiketen ei hamuta uutta lempeä kommelluksineen vaan tempoillaan ja toimitaan tomppelisti vakiintuneessa suhteessa. Vaikeus jakaa kumppanin kanssa ajatuksia, tunteita ja aikaa aiheuttaa genreen kuuluvat väärinkäsitykset ja tunnemyrskyt. Touhottamisen taustalla on vakavia teemoja pitkän suhteen väljähtämisvaarasta sekä lapsuuskokemusten ja äitisuhteen kauaskantoisista seurauksista tunne-elämään.
Kaikkein lähemmäksi päästään luonnollisesti minäkertojaa, jonka horoskooppihurahdusta on kyllä vaikea jakaa puolison tapaan. Aika hauskasti kerronta raottaa Emman tukahduttamia tunteita. Minäkerronta on irtonaista, ja ryöpsähtelevä tyyli sopii tarinaan. Juttua tällä kertojalla riittää, oma ääni erottuu poukkoilevasti aiheesta toiseen rynnäten. Hupsun ja fiksun yhdistelmä toimii mukavasti. Mielenkiintoisesti taiteillaan vaihtoehtoterapioiden naurattavuuden ja niiden apumahdollisuuden rajapinnalla. Toisaalta näytetään älyttömyys ja silti tunnustetaan hyvänolonhetket.
En ole kovin kallellaan maahisiin, vanhojen sielujen vaellukseen tai tähtikarttojen suuntaamiin kohtaloihin. Siksi olen välillä uupua aihepiiriin. Ihan mukavaa hupaa Taivaanmerkit toisaalta tarjoaa. Kyllä aikuisen akateemisen naisen keskeneräisyys hömelöllä kuorrutuksella tuntuu liioiteltunakin mahdolliselta.
– – –
Tiina Piilola
Taivaanmerkit
S&S 2016
romaani, chick lit -henkinen
336 sivua.
Sain kirjan kustantajalta
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 