Lukukokemukseni heiluu kuin purjelaiva myrskyisellä ja karikkoisella Itämerellä. Luovin kyllä loppuun asti kotisatamaan pääsyä tähyten. Kyse on Milla Keräsen romaanista Kapteeni, joka kertoo 1700-luvusta merihenkisesti. Romaanin mittaan käydään Porvoossa, Loviisassa ja Tammisaaressa sekä kuljetaan meriä Lontoosta Intiaan, Amsterdamista Pietariin.
Johan on kauppiaan poika Porvoosta, mutta hän hinkuu merille ihailemansa enon tapaan. Johan nai enonsa ystävän ujon tyttären Gretan, mutta kunniallinen liitto ei pidä levotonta miestä maissa. Meriltä matkaan tarttuu Mikko, joka ystävystyy kummankin kanssa.
Romaani käsittelee mereen huuhtoutuvia pyrkimyksiä. Keskeistä on se, että asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät. Esimerkiksi Johan ei ole varsinaisesti tai pääasemaltaan kapteeni, vaikka sellaiseksi häntä on sanottu jo lapsena. Hitaan laskuveden tapaan tarina vie synkille petosten vesille. Osa niistä on ilmeisiä, osa lipuu tarinaan arvaamatta. Ohoi, on aika siirtyä sekoittamaan kerronnan pohjavesiä.
Romaanissa edetään kronologisesti vuodesta 1749 vuoteen 1760, mutta muodikkaasti vuosista noukitaan vain muutamia kirjauksia. Osan tapahtumista kertoo Johan, osa nähdään Gretaa sivusta seuraten ja hänen kirjeitään lukien.
Alku on varovainen, jopa niin hiivistelevä, että olen jättää kirjan kesken. Liiallista häveliäisyyttä on henkilöissä ja kerronnassa. Romaani tarvitsee arvioituksellisen Mikon, sillä ytyä Johanista ja Gretasta uupuu, vaikka koko ajan lukiessa aavistaa, että kohteliaan tyvenen alla myrskyää. Toisaalta asianmukaisesti rakastetaan, toisaalta kaivataan, toisaalta ei kohdata. Kuin yössä ohittavat laivat, ohoi.
Jännite löystyy, kun pitkittyy se, mitä romaanissa ajetaan takaa. Sivuja on siis ihan liikaa. Harmittaa, sillä tekstissä on mainioita aineksia. Gretan kehityskaaressa piilee yllätys, ja Johanin itsepetoksen pyörteessä on joitain vetäviä virtoja. Mikko kiehtoo, vaikka hahmo kätkeytyy turhan paksuun sumuun – hänet kuvataan vain muiden silmin tai ulkopuolisena, vaikka tyyppi on tilanteen tasalla ja sisällä. Yksi piirre tekstistä erottuu selkeänä: mereen ja veteen liittyvä taikausko.
Veden pinnan alla ei ollut talvellakaan kylmää, vaan lämmintä kuin heinäkuisena yönä. Kaislat rahisivat matalassa rantavedessä ja kahisivat kuin paperi toisiaan vasten. Kun tuuli yltyi, niiden humina kuulosti siltä kuin hukkuneet olisivat laulaneet. Tule minun kanssani, ne rahisivat, ui minun kerallani.
Kapteenissa on useita hienoja kuvauksia merestä ja vetehisten kutsusta tai sen torjunnasta. Tietty kohtalonomaisuus tarttuu romaanin tunnelmasta. Kansikuva ilmentää hyvin kirjakokemustani: siihen jää paljon utuista, myös jotain kirkasta.
– – –
Milla Keränen
Kapteeni
Gummerus 2016
historiallinen romaani
470 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Noukin tekstistäsi seuraavan ilmauksen: ”muodikkaasti vuosista noukitaan vain muutamia kirjauksia” – tuota muodikkuutta jäin miettimään. Onko tuo mielestäsi hyvä vai huono asia?
Tuo kerrontakeino on nykyisin tosi yleinen, ja kiinnostavinta on se, miten kirjailija saa konstin toimimaan. Kyse on aina rakenteen rakennustaidosta: teeman, henkilöiden ja kerronnan eläväksi saattamisesta. Jotain sanottavaa täytyy olla, pelkkä rakenne ei pure.
Ja kyllä: rikkonaisuus, palastelu ja näkökulman vaihto miellyttävät minua. Pidän siitä, koska se antaa parhaimmillaan ilmatilaa lukijan päätelmille ja tulkinnoille.
Käy minulle perinteinenkin kerronta. Mitä ja miten se tehdään, siinä se. Vaikka Stoner (joka onkin ”vanhaa” kirjallisuutta). Kirjailijalta taitaa nykyisin olla uhkarohkea veto, jos kirjoittaa ihan kronologisen kolmannen persoonan kertojan kirjan.
Pyydän ystävällisesti pienen lisäyksen hyvään kirjoitukseesi.
Kirjoitat, ”Esimerkiksi Johan ei ole kapteeni, vaikka sellaiseksi häntä on sanottu jo lapsena.”
Kirjan mukaan Johan purjehti myös purjelaivan päällikkönä eli kapteenina.
Kiitos kommentistasi! Oikeassa olet, että Johan on loppusuoralla päällikkönä, mutta oleellista on se, että häntä kutsutaan kapteeniksi kauan ennen sitä, ei ole sitä lähimainkaan koko kirjan mittaan eikä pääasiallisesti – ja tuo nimityksen ja todellisuuden ristiriita on iso asia Johanin ”juttua”. Nimitys on ulkoapäin asetettu ja wannabe-henkinen.
Kirjassa Kapteeni Milla keränen on onnistunut hyvin uskottavasti, asiantuntevasti ja asiaan hyvin perehtyen kuvaamaan 1700-luvun merenkulkua, merimiehiä, laivoja ja muuta mereen liittyvää tavalla, jolla lukijan on helppo elää mielikuvissaan mukana.
Minulle kirjan tapahtumat, erityisesti henkilöt Johan ja Greta tekivät syvän ja voimakkaan vaikutuksen.
Todellista ja oleellista on, että Johan oli oikea kapteeni yli puolet kirjan mittaa, ja Johanille olivat erityisen tärkeitä ne henkilöt, jotka kutsuivat häntä lapsuuden lempinimellä Kapteeni.
Hienoa kuulla, että merikuvaus on tehnyt sinuun vaikutuksen. Kapteeniuden näen hieman toisin, sillä laivaton Johan on pitkiä aikoja. Kirjallisuuden suola on juuri tämä, että tulkintoja voi tehdä samoista aineksista monin tavoin. Kirja siis vaikuttaa!
Tykkäsin kummastakin Keräsen kirjasta Sisilian ruususta, joka sijoittui 1200-luvulle ja tästä Kapteenista. Mikko oli mielenkiintoinen persoona, mutta olisin toivonut Johanista enemmän, ryhdistäytymistä tai jotain. En tykännyt lopusta.
Jotain keskeneräistä ja ”helppoa” minusta lopussa oli. Ja jotain utuista Mikossa. Kiinnostaviakin juttuja 🙂