Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää

Kotimaisen proosan kehitysromaaniketjuun hitsautuu Jarmo Ihalaisen uutukainen Mitä miehen pitää (Atena 2016). Romaani väläyttää 100 vuotta siten, että kiertokulku, elämänkokemukset ja yhteiskunnan muutos heijastuvat sukupolvien peilipinnasta. Ja kuvat jäävät lukijan mieleen välkkymään.

Romaanissa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Kelpon taival alkaa 1910-luvulla huutolaisuudella ja etenee työteliäistä miehuusvuosista 80-vuotisjuhliin. Keski-ikäisen Mikan ero-sinkku-opettaja-elämään pysähdytään lyhyeksi ajaksi 2010-luvulla.

Kelpon osuudessa on ainesta kehkeytyä kotimaiseksi duunari-Stoneriksi, sellaiseksi ytimeen pureutuvaksi elämäntarinaksi, joka ujuttautuu lukijan sydämeen. Kelpoon kilpistyy paljon sitä, mitä työväenluokan miehen on Suomessa pitänyt tehdä selviytyäkseen hengissä ja omillaan: sietää, raataa ja äänettömästi toivoa – takaiskujen moukaroimana mutta ajatukset vapaina.

Elämä alkaa joka aamu alusta. Mitään ei saa ilmaiseksi. Jokainen tiili ja jokainen päivä on muurattava paikoilleen yksi kerrallaan.

Kelpon tarina voisi kuitenkin yksinään jäädä Linna-traditiosta erottumattomaksi, joskin vakuuttavaksi proosaksi, siksi Mikan nykymaailmakuva laventaa tematiikkaa. Mikan minämuotoinen osuus tuo pintaan tunteet viikonloppuisänä, nettideittihaukkana ja tulevien polvien ammattikasvattajana. Vastaavaa kattausta ei miesnäkökulmasta nykyproosassa ole ollut. Otteessa on lievää ironiskyynistä tarkkailua mutta myös haavoittuvaisuutta. Mikan vanavedessä vilahtaa lisäksi keski-ikäistä nuorempien miespolvien nykytila. Dilemma on kuitenkin tämä:

Maailma on kiimaa, pelkoa ja häpeää. Avoimia mahdollisuuksia retkottaa edessä vaikka millä mitalla, enkä saa tartuttua mistään kiinni, ja vähitellen ovet sulkeutuvat yksi toisensa jälkeen. Kaikki menee ohi. Koko ajan sitä tietää tai ainakin vakuuttaa itselleen, että vielä on aikaa. Ja samaan aikaan tiedostaa, että aikaa ei ole koskaan riittävästi. Ei ole tarpeeksi aikaa ymmärtää, kuka haluaisi olla ja mitä haluaisi tehdä, saati että vielä ehtisi muuttua sellaiseksi kuin haluaa ja tekisi sitä mitä tahtoo.

Mitä miehen pitää kahmaisee käsittelyyn valtavasti aineksia, joten väkisinkin jotain jää nopeasti ohitetuksi. Aukkoisuus ja paikoittainen ohuus sopivat, sillä fokus on tarkkarajainen. Välillä miehenä elämisen vaateista on suoraa selittelyä, välillä siitä tihkuu tulkinnanvaraista tavaraa. Vaihtelevuus toimii. Ihalainen kirjoittaa sulavaa ja tehokasta tekstiä. Kumpaakin tarinaa sekä niiden yhtymäkohtia ja eroja noukin joutuisasti ja eläytyen. Liikutun ja vaikutun.

Mitä miehen pitää

Romaanista voisi nostaa monenlaista, mutta valitsen tähän tämän: huutolaisuuden. Ihalainen muistuttaa osuvasti, miten lähellä meitä tuo lapsia kaltoinkohdellut systeemi on. Romaani kertoo siitäkin, miten kovat kokemukset heijastuvat tuleviin polviin ja miten jokainen ympäristön vaikutuksesta johtuen ja huolimatta rakentaa ja purkaa elämäänsä. Mikan kautta näemme siivuja tämän ajan huutolaisista: huostaanottoilmoituksista ja hukassa olevasta vanhemmuudesta.

Miehellä ja miehistä on siis asiaa. Esikoisromaanissa Perheestä ja alastomana juoksemisesta (Sammakko 2012) oli paljon naisasiaa, no, ihmiskuvaa. Mitä miehen pitää ei ole äijäilyä vaan kyse on roolista, johon ei mahduta. Ollaan sitten miehiä tai naisia, ihmisiä.

Minuus liikkuu aikakausien ja paikkojen välillä ja muuttaa niiden suhteita toisiinsa. Muuttaa ihmissuhteita, työsuhteita, perhesuhteita ja asuntojen mittasuhteita. Äiti ja poika, isä ja poika. Äidit, isät ja pojat. Poikien suhde tyttöihin ja naisiin, miesten suhde naisiin, poikien suhde poikiin ja miehiin, miesten suhde miehiin. Olla yhtenä pojista, olla olematta yksi miehistä.

– – –
Jarmo Ihalainen
Mitä miehen pitää
Atena 2016
romaani
254 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Minulla on ollut etuoikeus lukea tämä romaani myös käsikirjoitusvaiheessa.

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

2 responses to “Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää

  1. Ritva Suhonen

    Entisen kollegani toinen romaani kertoo kirjoittajan olevan jo pitkällä matkallaan kirjailijaksi. Kuten Tuija, minäkin vaikutuin Kelpon huutolaistarinasta. Myös Kelpon työelämän kuvaukset olivat kautta kirjan kiehtovia ja antoivat vaikutelman siitä, että kirjoittaja itsekin osaa tehdä myös ruumiillista työtä. Romaanissa oli paljon hienoja kielikuvia ja kohtauksia. Esikoisteoksesta on kuljettu pitkä matka eteenpäin, kiitos kirjasta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s