Bea Uusma luki sattumalta noin 15 vuotta sitten vuoden 1897 epäonnisesta kuumailmapalloretkueesta. Ruotsalaiskolmikon tähtäimenä oli Pohjoisnapa, mutta muutamassa kuukaudessa miehistö kuoli jäälauttojen ympäröimällä Valkosaarella, jolta jäännökset vahingossa löydettiin yli 30 vuotta myöhemmin. Bea Uusman löytöretki kesti 2000-luvun alkupuolen, sillä tapaus mitä ilmeisemmin lumosi hänet ja hän on tehnyt kaikkensa selvittääkseen miesten kuolinsyyn. Siitä syntyi Naparetki (Like 2015).
Nelikymppinen Andrée oli vetypallomatkailijoiden johtaja, ja parikymppiset Frænkel ja Strindberg olivat miehistöä. Naparetki ei kerro löytöretkeilijöiden taustoista eikä motiiveista, ei keskinäisistä suhteista tai matkailun tavoitteista. Jo aikanaan retki ja retkueen jäännösten löytyminen kiinnosti ruotsalaisia, joten aiheesta on kirjoitettu runsaasti. Uusma dokumentoi päiväkirjamerkintöjä, lehtitietoja, asiakirjoja ja retkeilyjäämistöjä tavoitteena selvittää matkan pään syy. Ei aavistustakaan, miksi siitä tulee niin tärkeää, ei siitäkään, miksi aiheeltaan kerrassaan kaukainen tietokirja imaisee minut itseensä. Naparetken lähestymistapa vain häikäisee.
Valkosaaren ympärillä hohtaa. Kukaan ei sitä näe. Mutta se hohtaa.
Kirja kertoo yhtä paljon aiheesta kuin Uusman pakkomielteestä. Vaikka kirjassa asiat toistuvat, samaa veivataan, joukkoon annostellaan sopivasti jokin uusi havainto. Ja vaikka käänteentekevää ei löydy, pysyn mukana melkein henkeä pidätellen. Päivittelen täysin älytöntä retkivalmistelua ja jäätikkövaellusta viinilasteineen ja kirjailtune pellavaliinoineen. Ällistelen kirjoittajan tolkutonta aineistoaltistumista. Ihailen kirjan rakennetta ja visuaalisuutta.
Kirjassa koukuttaa tunne. Selittelemättä se vetäisee fiktionkaltaisesti eläytymään nuoreen rakastuneeseen Nils Strindbergiin ja hänen kihlattuunsa Annaan. Autenttiset Nilsin päiväkirjamerkinnät tekevät sen. Uusma valikoi niistä sopivat kohdat ja sijoittaa ne oivaltavasti sellaisiin kirjan paikkoihin, että ne sulattavat mahdollisen lukijajään. Kirjan alotsikko on Minun rakkaustarinani. Kyllä kirja on kertomus Uusman fanaattisesta rakkaudesta aiheeseen, mutta siinä on myös siivu Nilsin ja Annan rakkaustarinaa, joka ei pääty kuolemaan vaan sydänten pääsyyn samaan paikkaan. Satuttavia ovat Nilsin varmaankin lohtua tuoneet, toiveikkaat matkapäiväkirjakirjaukset.
”Me olemme juuri pysähtyneet tältä päivältä, kun nyt olemme raahanneet ja retuuttaneet kelkkoja 10 tuntia. Olen oikeastaan varsin väsynyt mutta minun on puhuttava muutama sana rakkaani kanssa.”
Naparetki on kaunis kirja. Sen rakennetta tukee taitto, jossa tekstin asettelu ja värit myötäilevät moniaineksisista sisältöä. Oma lukunsa on hieno kuvitus. Osa kuvista on Nils Strindbergin, joka raahasi jäätiköllä railoja väistellen yli 70-kiloista kameraa. Filmit löytyivät ja olivat kehitettävissä. Vaikuttavaa. Osa kuvista on Uusman, joka on lääkärin ammatin lisäksi toiminut kuvittajana.
Turkoosilta näyttävä jää on imenyt itseensä kaikki värit paitsi juuri turkoosia. Jään todellinen väri ei siis ole se, jonka näemme. Jää sisältää kaikki ne värit, joita emme näe.
Uusman teksti on tieteellisrunollista. Mahdoton yhdistelmä onnistuu ja kiihdyttää lukemaan. Minun oli yhdeltä istumalta ahmaistava kirja. Alkulehdillä kirjailija vakuuttaa kaiken olevan totta paitsi kaksi sepitesivua. Totuushan tunnetusti on suhteellista, ja monesti Uusmankin faktat liukuvat tulkinnoiksi ja kokemuskuvauksiksi silti uskottavuutensa säilyttäen. Kaikkiaan kiehtova Naparetki on syksyni yksi hämmästyttävimmistä lukukokemuksistani.
Jäämeri sulautuu taivaaseen. Toisen puoliskon näkökentästäni täyttää Valkosaaren itsevalaiseva jäätikkö. Sitä ei näe mustavalkoisissa valokuvissa, mutta harmaanruskean rannan takana jäätikkö kohoaa kuin valtava valkoinen seinä. Kun seisoo täällä, olemassa on ainoastaan tämä rantakaistale, 3 000 kertaa 300 metriä. Täältä ei johda tietä pois.
– – –
Bea Uusma
Naparetki. Minun rakkaustarinani
Suomentanut Petri Stenman
Like 2015
August-palkittu (2013) tietokirja
290 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muita ihastuneita: Sinisen linnan kirjasto, Kirjanurkkaus, Nannan kirjakimara ja Lukuneuvoja.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Ooh, mikä kirja! Kiitos, kun usutit lukemaan. Hämmästyttävä kaikin puolin, totta tosiaan.
Eikö! Vaikuttaa monin tavoin.
Veljeni olivat kiinnostuneita tutkimusmatkailijoista ja minäkin olen saanut heidän välityksellään pienen häivähdyksen siitä, mikä ihmisiä innostaa tutkimusmatkatarinoissa.
Uusman kaunis kirja teki minuun valtavan vaikutuksen. Kirja on ensinnäkin visuaalisesti houkuttelevan kaunis, mutta myös tarinankuljetukseltaan vaikuttava, mielenkiintoinen ja toimiva. Suuri sääli heräsi tarpeettomista ihmiselämän tärväyksistä. Oli mielenkiintoista lukea jokin aika sitten Helsingin Sanomien artikkeli retken johtajan epäonnisesta retkestä ja pelastusoperaatiosta Korppoon vesiltä muutamaa vuotta aiemmin kuin tuhoisa vetypallolento alkoi kohti Pohjoisnapaa. Pelottavan osaamaton matkanjohtaja!
Sain juuri luettua Lasse Kylänpään kauniin ja ajatuksia herättävän Linnuntien. Vaikka ei olisi ylettömän kiinnostunut linnuista, kirja toimii upeana katselukirjana.
Luin myös HS:n jutun Andréesta. Sosiaalisesti taitava herrasmies sai oikuillaan onnettomia mukaan. Oi aikoja! No, me sen jäljiltä hienoa luettavaa. On ihana yllättyä, niin kävi minulle Uusman kirjan kanssa.
Paluuviite: Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti | Tuijata. Kulttuuripohdintoja