Äiti kuolee jääkimpaleen osuessa päähän. Täti saa lottovoiton, toisenkin. Nämä eivät ole juonipaljastuksia, jotka pilaavat lukunautinnon. Selja Ahavan romaani Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus 2015) ei ole vain juonen varassa, vaan se kertoo nautittavasti elämän hallitsemattomuudesta.
Romaanin alussa ja lopussa äänessä on Saara-tyttö. Alussa hän on pieni alakoululainen, lopussa 12-vuotias. Häkellyttävän hienosti kieli ja kerronta tavoittavat kertojan ajattelutavan sekä kielenkäytön kehityksen ja muutokset. Yksi keskeisistä teemoista on se, miten aika parantaa haavat. Sitä romaani ilmentää sydämeen käyvästi. Se, miten tyttö kokee ja näkee mullistavat tilanteet, surun ja ajan, kuhisee merkityksiä. Kerronta onnistuu yhdistämään tummuuden, kirkkauden ja selittämättömän.
Oikean ihmisen ympäri voi piirtää viivan niin kuin Poirot tekee, kun lattialla makaa ruumis. Kuolema on helpompi ymmärtää, kun sillä on kyynärpää ja polvitaive ja oma paikka lattiassa. Ja kun kuollut kannetaan pois, jäljelle jää valkoinen viiva, jonka sisällä ei enää ole ketään. Vähän niin kuin lottovoitto, jonka käsittäisi helpommin, jos se olisi kasa rahaa. Mutta muistoilla ei ole ruumista.
Lapsella on oma aikuisilta kätketty ajatusmaailmansa, joka suojaa ja auttaa selviytymään. Siihen tarvitaan kaikkivoipaista Poirotia, kun lähiaikuiset särkyvät. Aikuinen voi hajota monesta syystä, myös tuplajättipotista. Voittoisasta Annu-tädistä hahmottuu romaanissa eri kulmista kuultava kaleidoskooppi. Pidän kovasti siitä, että aikuiset jäävät romaanissa epäselviksi, mutta heistä saa kuitenkin kiinnostavasti vihiä.
Annun kirjeenvaihto skotlantilaisen miehen kanssa virkistää kerrontaa ja syventää romaanin teemoja. Hamish MacKay on saanut usean kerran salamaniskun. Kirjeenvaihtokumppanuksia yhdistää epätodennäköisyys, ja kokemuksia jakaen he pyrkivät käsittämään elämäänsä.
Asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa.
Taivaalta tippuvat asiat on hyvää tekevä lukukokemus. Luotan ensi hetkistä varmaan kerrontaan, hyrisen tärkeiden asioiden omapäisestä käsittelystä ja tulen lohdutetuksi: ”Maailma jatkuu.” Kaikessa on alkuja, keskikohtia ja loppuja – ja ne voivat toistua. Synkistä asioista voi kertoa monessa valossa, valaisten.
– – –
Seija Ahava
Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus 2015
romaani
222 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Finlandia-ehdokas, eikä suotta.
Muissa blogeissa mm. Omppu, Sara ja Katja.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Mainio kuva! Pidin erityisesti luonnehdinnastasi ”aikuiset jäävät epäselviksi.”
Kuvatilanne tosiaan osui kohdilleen 🙂
Kiitos kommentista. Ja todellakin: joskus epäselvyys on paikallaan.
Minulla on ollut tämä kahdesti kirjastosta lainassa, mutta molemmilla kerroilla muut ovat ajaneet edelle, enkä ole saanut laina-aikaa jatkettua. Nyt harmittaa, kuulostaa nimittäin niin hyvältä.
Minullakin oli jokin selittämätön vastustusreaktio, varmaa tieto ankeasta aiheesta oli karkoittaa. Onneksi en uskonut etiäiseeni.
En te juonipaljastuksia, mutta poimin muutamia koskettavia kuvia: Saara piirretään seinään, äiti kertomassa satua Lumikista, täti huovuttamassa villaa, Saaran olkapään sijoiltaanmeno ja vallan hykerryttävä lääkärireissu, tyhmät lampaat, Saaran kasvu – lisääkin olisi!
Kerronta on ilmavaa ja lämmintä. Odotan kovasti kirjailijan tapaamista Klaukkalan Kirjavassa Puodissa ensi maanantain kirjapiirissä.
Kiinnostavaaa. Kerro sitten joitain makupaloja kirjailijatapaamisesta!
Ahava on dramaturgi ja hauskalla tavoin poikkitaiteellinen (teksti-installaatioita, yksi leffa, yksi tv-sarja, kolme kuunnelmaa, ennen esikoisromaanin vuoden kestänyt burn out, ennen Taivaalta tippuvien asioiden painoonmenoa jokin suuri ja kauhea oman elämän asia…).
Tämä romaani lähti liikkeelle lapsen ajattelutavasta, ääriviivoista, kehon rajoista, sattumasta, toistoista. Ahava kertoi, että olisi halunnut kirjoittaa viimeisen osion uudelleen, esim. jonkun satuhahmon kautta. Rajat/Poirot, koska perinteinen murhamysteeri on niin selkeä.
Kirjoittaa paraikaa kolmatta, hyvin henkilökohtaista romaania.
Sanoi saaneensa keväällä hienoja kritiikkejä, mutta muuten on ollut hiljaista.
Kiitos koosteesta! Poirot on mielestäni hieno oivallus lapsen ajattelun rungoksi! Mielenkiintoista odotella, miten henkilökohtainen tulee muuttumaan yleiseksi. Siinä on riskinsä.