Kuka vartijoita vartioi (Siltala 2015) kertoo suomalaislaivan haaksirikosta Irlannin edustalla jouluna 1896 ja suomalaiskirjailijan matkasta samaan paikkaan vuodenvaihteessa 2012. Leena Lander luo tositapahtumaan perustuvasta Palme-laivan haaksirikosta historiallista draamaa, jännitysnäytelmää ja parisuhdekriisiä.
Aihevalinta on odottamaton ja kiinnostava. Tekstistä kuultaa valtava arkistotyö: tositapahtumat, laivojen rakenteet ja merikelpoisuus tulee tiettäväksi, samoin lehtimiestyö, suhdeverkostot, 1800-luvun lopun pikkukaupunkien elinolot ja säätyerot sekä vallan ja varallisuuden vaikutukset ihmisarvoon.
Henkilöitä on paljon. Lehtimies Daniel on oleellinen selvitettäessä haaksirikkotapausta Kingstonin satamassa. Nuori kapteeni Oskar ja hänen vaimonsa Elin ovat keskeisiä, samoin kapteeni Peterson ja lapsimatruusi Matias. Matias on puolestaan nykyaikakertojan äidin isänisä, joten linkki nykyiseen ja menneeseen perustuu sukulaisuuteen. Romaanin toisessa aikatasossa 2010-luvun alkupuolella Eeva-kirjailija ja hänen juuri eläköitynyt Mikko-merisotaherramiehensä kaivelevat suhdettaan ja Palme-paatin uppoamista.
Jäntevästi sujuu vuorottelu Danielin, Elinin ja Matiaksen tilanteiden välillä. Elinistä kehittyy kerronnan mittaan mielenkiintoinen nainen, jolla on taitoa ja tahtoa luovia oikean ja väärän välillä, ei helposti mutta tehoavasti. Mennyt väreilee tukahdetuissa tunteissa. Valitettavasti moni mies jää turhan yksioikoisesti kuvatuksi. Juonellinen punainen lanka on Matias-orpo, jonka kohtalo jännittää.
Romaanin Eeva ostaa Irlannin Kingstonista vuodenvaihteessa 2012 postikortin, jonka kuva on päätynyt kirjan kanteen.
Ja sanon tämän suoraan: minulle olisi riittänyt puhdas kronologinen tarina haaksirikkotapauksesta Irlannissa 1895 – 1896 ja siihen liittyvä ihmissuhdesähkö. Niissä on menneen maailman lumoa ja romanttista arvoitusta. En tavoita, mitä lisäarvoa 2012-osuus antaa, ainakin minulle se jää sisällöttömäksi, jopa vaivaannuttavaksi.
Mistään ei tule mitään. Unohdetaan koko saamarin romaani! Olet oikeassa siinä, ettei ole mitään mieltä kaivella vanhoja asioita ja vielä vähemmän kirjoittaa asioista, joita ei ole itse kokenut. Olen kyllästynyt olemaan se, joka aina jää rannalle odottamaan. Se, joka vain istuu ja kuvittelee, miltä niistä ihmisistä tuntuu, jotka lähtevät. Minä pelkään ja vihaan merta ja kaikkea siihen liittyvää.
Onneksi kuitenkin purjeveneajan päähenkilöt saavat romaanissa pääosan. Ja vaikka käy ilmeiseksi se, miten vartijoiden vartiointi on hyväosaisten tapa vedellä naruja oikeuden hämäämiseksi, osallistun moraaliseen paheksuntaan. Loppupuolella on kömpelöä naamiaismenoa ja tukahdutettujen tunteiden sekä dramaattisten käänteiden pakahdusta – olkoon vaan: huomaan toivovani parasta orvoille ja rakkaudessa pettyneille.
Lander on lupaillut trilogiaa. Matiaksen kohtaloa jään arvuuttelemaan, ja myös Elinin vaiheisiin syventyisin – saa nähdä, käsittelevätkö tulevat osat juuri heitä vai keitä.
– – –
Leena Lander
Kuka vartijoita vartioi
Siltala 2015
romaani
495 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kuka vartijoita vartioi? eteni minulla puoliväliin melko sutjakkaasti, mutta sitten tuli jotain väliin, eikä kirja tempaissutkaan enää ihan täysillä mukaansa. Koen nuo nykyajan kuvaukset juuri kuten sinäkin, enkä olisi niitä kaivannut kirjaan. Aion kuitenkin lukea tämän loppuun, sillä aihe, Irlanti ja menneisyyden henkilöt kiinnostavat kovastikin.
Tuli jotenkin jopa suru siitä, ettei nykyaikataso toiminut ja siitä, mitä mahdollisuuksia tarinan syventämiseen vielä olisi ollut, jos olisi maltettu pysyä 1800-luvulla.
Onpa mielenkiintoista! Meri- ja purjehdusaihetta tälle vuodelle kyllä riitti Alastalon salissa, joten tämä jäänee tuonnemmaksi. (Lander on muutenkin minulle ollut aina vähän vaikea.) Paitsi sen Tammisen Meriromaanin voisin kyllä lukea, jos vaikka kohdalle osuu, osutetaanko? Sanoit erinomaiseksi mutta nopealukuiseksi, joten ehkä sen verran merta uskaltaisi.
Arja, ei kun kirjalainapaikka sopimaan! Suosittelen Meriromaania ja sen sisältämiä haaksirikkoja!