Näyttämökuva 1. Ylpeä isä ja appiukko pitää hääpuhetta. Ympärillä tyhjä lava rakentuu taustalla seuraintalon juhlasaliksi. Sen näyttämön taakse levähtää taustakangas, jossa mäntymetsä piirtyy pikkutarkkana maalauksena. Samainen metsälavaste on huhujen mukaan somistanut jokaista Kansallisteatterin 11 Nummisuutarit-esitystä.
Näyttämökuva 2. Esko on riehunut häähuoneessa. Suomi-symbolit – leijonatunnukset, siniristilippu – ovat heiluneet vihan vimmalla. Tila tyhjenee, ryvettynyttä tilannetta voimistaa jyrkkänä kontrastina Ankin suloisesti laulama Ne kesäyöt.
Näyttämökuva 3. Iivarin ja Sakerin ryyppyreissu huipentuu deliriumnäkyyn, jossa liu’utaan irvokkaasta kuvaelmasta toiseen. Mieliinpainuvimpia niistä ovat hieronymosboschimaiset olennot ja Hugo Simberin maalauksien pääkallopuutarhuri ja pudonnut enkeli. Kaikenmoiset kulttuurituotteet ovat näyssä globalisoituneet ja banalisoituneet.
Janne Reinikaisen ohjauksessa Aleksis Kiven Nummisuutarit on vakava. Tässä versiossa ei nauraa tyrskitä vaan ahdistutaan ihmisten ajattomasta tyhmyydestä, jota joka maailmakolkassa tavataan. Suomitaan Suomea, rahanahneutta ja hölmöjen höynäyttämistä. Sukupuolella ei ole merkitystä: kaikki ovat mukana samassa tärinässä.
Kiven kieli on aina yhtä nautittavaa, elävää ja värikästä. Se on säilynyt. Dialogia ei juuri ole, lähinnä joku esittää tai julistaa jotain, kohtaamisen ohittaen. Muutenkin dramatisointi karsii draamaa, muutamat ydinkohtaukset on tallella. Monissa kohtauksissa on tehoa, mutta jotkut ovat makuuni turhan pitkitettyjä. Esimerkiksi Eskon humalakohtaus on venytetty, mikä tosin osuvan piinaavasti jättää jäljelle tilulii-touhusta vain perisuomalaisen kännäilyn kauheudet: ryyppäämään painostamisen, uhon älyttömyyden ja väkivallan. Itse ikoninen ”tilulii” on irrotettu näytelmän alkupuolen operettimaiseen kohtaukseen.
Pidän siitä, että Nummisuutareita on reippaasti rukattu. Tyylittely on esityksen peruskeino. Miehitys/naisitus ei riemastuta eikä petä – roolitus ei esitystä erityisesti nosta tai laske. Aku Hirviniemi Eskona kuitenkin mielenkiintoisesti juuri tässä roolissa karistaa harteiltaan hupiveikon viitan. Venyttämistä moitin: sanoma ja näkemys olisivat selvinneet vähemmälläkin.
Visuaalisesti esitys on hieno: lavastus tukee ja tähdentää, puvustus myös. Ennen esitystä Bloggariklubin ansiosta sain kuulla lavastaja Kati Luukan ja puvustaja Tarja Simosen kertovan tekoprosessista. Luominen on ollut nimenomaan prosessia, yhteistyötä koko työryhmän kanssa ohjaajan ajattelua seuraten. Ihailen luomuksia, ne todella liimasivat esityksen. Värit, valot ja kaikkinainen rekvisiitta asustuksineen sekä erityisen osuvat musiikkivalinnat tekivät esityksestä draaman.
Tarja Simonen esittelee Bloggariklubissa puvustuksensa ideataulua, johon hän kokosi produktion alkuvaiheessa puvustuksen inspiraatiokuvia.
Esko meni metsään. Vaikutuin. Nummisuutarit-näytelmän käsiohjelma on informatiivinen: siihen on koottu tietoja esityksen ja näytelman taustoista.
Bloggariklubilaiset saivat 27.10.2015 ennen esitystä nauttia teatterikierroksesta ja aivan uudesta perspektiivistä teatteriin.
Aleksis Kivi
Nummisuutarit (1865)
Kansallisteatteri 2015
Ohjaus: Janne Reinikainen
Sovitus: Ewa Buchwald ja Janne Reinikainen
Muut tiedot – myös hieno kuvagalleria: Kansallisteatterin nettisivut.
Kiitos teatteri- ja näytelmäesittelystä sekä esityksestä Kansallisteatterin Bloggariklubille!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 