Jonkinmoinen kumu on jo kuulunut siitä, että Kyung-sook Shinin romaani Pidä huolta äidistä (suom. Taru Salminen, Into 2015) on koskettava. Kiitos lukijaystävälleni Ritvalle suosituksesta. Kirjabloggaajista muun muassa Minna, Ulla ja Sara ovat kirjoittaneet romaanin kauneudesta. Romaani on hiljalleen avautuva ja kaihertava kertomus eteläkorealaisen perheen elämästä ja suhteista.
Huomasin, etten tunne äitiä. Voi toki olla että siinä tilanteessa äiti ei voinut muuta kuin ajatella meitä. Mutta miten mekin saatoimme pitää äitiä aina vain äitinä? Minäkin olen äiti, mutta minulla on paljon unelmia, ja muistan lapsuuteni ja nuoruuteni elävästi enkä ole unohtanut mitään. Äidillä ei ollut mahdollisuutta toteuttaa unelmiaan. Hän kohtasi yksinään sen aikakauden heittämät haasteet, köyhyyden ja surullisuuden, eikä hänellä olllut muuta mahdollisuutta kuin selvitä siitä, tehdä parhaansa ja uhrata sille mielensä ja ruumiinsa. Miksi en koskaan uhrannut ajatustakaan äidin unelmille?
Näin perheen nuorin tytär kirjoittaa sisarelleen. Keskeisteema kuulostaa banaalilta – äitikin on ihminen – mutta toteutus on omaperäinen. Kiinnostavaa on myös lukea fiktiota eteläkorealaisesta elämänmenosta.
Perhe on peräisin maaseutumaisesta ympäristöstä. Vanhemmat on naitettu alle parikymppisinä, ja suku on muutenkin vaikuttanut jokapäiväiseen elämään. Ei ole ollut helppoa eikä auvoista. Pariskunnalle on syntynyt viisi lasta, joista eloon jääneet neljä on kukin vuorollaan muuttanut Souliin koulutuksen perässä.
Romaani käynnistyy siitä, että vanhemmat tulevat aikuisten lasten luo Souliin kyläilemään, ja äiti katoaa metroasemalla. Muiden pönkittämiseen keskittynyt ahertajaäiti tulee näkyväksi muille vasta kadottuaan. Romaanissa on sillä hilkulla, että äidistä luodaan madonnamainen pyhimyskuva – vaan ei sittenkään. Mukana on sopivasti särmää ja arvoitusta. Äidin lisäksi eri perheenjäsenten kehityskulku paljastuu vähitellen aika- ja näkökulmatasoja vaihdellen.
Olen aina vierastanut sinämuotoista kerrontaa. Alkuun se tässäkin romaanissa riepoo, kunnes ymmärrän, ettei kertojan ole tarkoitus sinutella itseään, vaan kertoja katsoo kaikennäkevin silmin ja mielin jostain ylhäältä rakkaitaan. Hän haluaisi puhutella juuri heitä, vaan kertoja yltää vain meihin lukijoihin asti. Minäkerrontaosuudesta viimeistään selviää, että äänessä on kadonnut äiti. Pidä huolta äidistä erottuu juuri katsantotavaltaan ja kerronnaltaan, sillä tarkkaavainen näkijä-kertoja pitää fokuksen kirkkaana.
Ensimmäinen eteläkorealaisen romaanin suomennos on siinä mielessä universaali, että jokainen on syntynyt äidistä. Siksi romaanin tematiikka koskettaa kulttuurista riippumatta, ja se, mikä on kulttuurisidonnaista, kuvataan kiinnostavasti. Vanhempien suhteeseen vaikuttaa järjestetty avioliitto, esikoisen asema on ylittämätön, ja äidin kunnianhimo ja tinkimättömyys lastensa suhteen on järeää, näin muutamia elementtejä mainitakseni.
Hienosti romaani tavoittaa perheen muutoksen. Perheyhteys katoaa kaupungistumisen, taloudellisen ja koulutuksellisen kehityksen edistyessä. Kiire ja tietty itsekkyys nielevät, esimerkiksi osuvasti on kuvattu koulutettujen tyttärien etääntyminen lukutaidottomasta ja maalaismaisesta äidistään.
Onhan tavallista, että vasta menetyksen jälkeen arvot kirkastuvat, kuten tässä romaanissa äidin merkityksellisyys. Pidä huolta äidistä kerii aihetta taitavasti ilmeisiä vältellen. Huomaan sujahtavani tarinaan, siedän sinäkerrontaa ja jopa pidän sitä perustavanlaatuisen oikeana valintana juuri tälle tarinalle, joka yhtenä monista mutta omanlaisesti muistuttaa toisten huomioimisen ja läheisten arvosta. Lukiessani pysähdyn aprikoimaan omia elämänvalintojani, samalla olen kaukana erään korealaisperheen luona.
En tiedä, miten pysäyttäisin nämä muistot, jotka puskevat ylös kuin kevään versot. Kaikki unohtuneet asiat vyöryvät pintaan. Riisikulhot keittiön hyllyllä, takapihan erikokoiset ruukut täynnä maustetahnoja, ullakolle johtavat puuportaat, muurin alapuolelta alkavat ja ylös asti kiemurtelevat rehevät kurpitsaköynnökset.
– – –
Kyung-sook Shin
Pidä huolta äidistä
suomentanut Taru Salminen
Into 2015
209 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Olen hyvin samoilla linjoilla kanssasi tämän kirjan suhteen. Kerrontaratkaisu oli mielenkiintoinen ja persoonallinen, ja juuri tähän kirjaan oivallinen. Perinteisemmässä muodossa tämä olisi ollut vain yksi helposti ohitettava perheromaani monien joukossa, mutta näin kaikki toimi niin paljon paremmin. Ja äidin kuvauksestakin olin samaa mieltä: hyvin lähellä sitä mainitsemaasi madonnamaisuutta käytiin, mutta kirjailija on taitava ja onnistuu välttämään imelyyden ja pateettisuuden, jotka olisivat latistaneet kertomuksen arvoa. 🙂
Mielenkiintoinen, hyvä lukukokemus!
Sara, juuri niin: patetia vältettiin hiuksenhienosti. Syyllisyystematiikka käsiteltiin myös aihepiiriin kuuluvasti vaan ei kuluneesti.