Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James

Kanadalaisen muusikko-kirjailijan Emma Hooperin nimirimpsuromaani onnistuu siinä, ettei edeltäkäsin voi arvailla tapahtumia. Siinä on kuvauksen tarkkuutta ja avoimuutta mutta myös peittelyä mielenkiintoa ylläpitävällä tavalla. Hitusen vierastan söpöstelevää vanhusnäkemystä ja tunnelmaa. Etta ja Otto ja Russel ja James (Gummerus 2015, suom. Sari Karhulahti) kieppuu kolmen ensimmäisen nimihenkilön ympärillä sota-ajan nuoruusvuosina ja kahdeksankymppisten nykyisyydessä, ja vaihtelevasta kerrontarytmistä pidän. Kirjeillä on suuri merkitys. Siksi sivallan lukukokemukseni kirjeitse.Etta jne.


 
Rakas Etta

Teit 83-vuotiaana epätavallisen ratkaisun, kun lähdit pitkälle kävelylle sisämaasta kohti merenrantaa. Ymmärrän sen liittyvän koko tarinan teemaan, ja nuoruudessasi kiteytit sen näin:

Tulee sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain, tehdä vaan eikä lopettaa ollenkaan. Jos tekee jotain, on elossa, ja jos on elossa, on voitolla eikö niin?

Muistisairaus on traaginen kohtalo, olen sen nähnyt läheltä. Sairaus etenee hämärtävästi ja vääjäämättömästi, ja siksi haavesi nähdä meri on linjassa elämänasenteesi kanssa. Paljastat muuten niukasti, millaista on elää ihmisen ytimen syövän sairauden kanssa. Näen sen tekoina.

Matkan varrella kuulen osia sinun ja Oton, vähän Russellinkin, elämäntarinasta, ja pidän siitä, miten entinen ja nykyinen lomittuvat. Persoonasi palasista kokoan sinusta itsetietoisen, toimeen tarttuvan ja rakastavan naisen. Suhde Ottoon on viehättävästi kuvattu. Mielestäni on välkky oivallus, että saan tietää vain suhteenne alkutaipaleen vaiheet ja nykytilanteen; väliin jäävät kuutisenkymmentä vuotta saan vain arvailla.

Reissullasi tapaat ohimeneviä henkilöitä, joiden tehtävä on osoittaa meille muille ihmisten etäisyyttä omaan elämäänsä. Mediakritiikki on aika osoittelevaa: mediatarinat tarjoavat elämättömän elämän kokijoille ulkokohtaisia sijaiskokemuksia. Mutta onhan se niin, että mediassa kiinnostavat muiden tarinat. Miten on omani laita?

Otit mukaan viimeiselle matkalle, vaikkei taipaleen päätä voi nähdä. Tarinasi kunnioittaa elämää muistaen ja muistamattomana, kiitos.
Tuijata.
(Ja sinä tiedät, miksi pistän allekirjoituksen jälkeen pisteen.)


 
Hyvä Otto

Kaikki sympatiani ovat sinun puolellasi. On ankara seurata elämääsi Etan lähdön jälkeen. Olit valmis hoitamaan muistiltaan hapertunutta vaimoasi, ja ilman häntä olet suuntaa vailla. Minua liikuttaa elämänasenteesi:

”Täytyy vain muistaa hengittää.”

Siinä kiteytyy sodan kokeneen miehen selviytyminen – eikä sota ollut sinulle helppo, ei kenellekään.

Etan reissuun lähdön jälkeen haet otetta kokkaamalla Etan reseptejä ja väsäämällä paperimassaeläimiä. Kirjoitat osoitteettomia kirjeitä Etalle, ja myös saat jokusen viestin. Surusi kuvataan eleettömän lämpimästi.

Kiitos eletyn elämän tunteista,
Tuijata.


 
Parahin Russell

Jäät etäiseksi. Se taitaa olla kipupisteesi muutenkin. Aistin kolmiodraaman ainekset, mutta teidän tarinassanne ne ohitetaan tyylikkäästi. Kokonaisuudesta henkii sinun, Oton ja Ettan luottamuksellinen ystävyys.

Olet ilmeisesti esimerkki siitä, miten varovaisilta ihmisiltä voi jäädä elämästä paljon kokematta. Russell, taidat olla myös esimerkki siitä, ettei se ole koskaan myöhäistä.

Hyvää loppuelämää toivottaen
Tuijata.


 
James

Oletko tarinan turhake, koska sinua ei oikeasti ole? Mutta niin kuin kuka tahansa: jos olet mielessäni, olet minulle jonkin aikaa jotain. Niin olit Etallekin.

Tuijata.


 

Emma Hooper
Etta ja Otto ja Russel ja James
Suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2015
Romaani
333 sivua
Lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa: Leena Lumi antautui kevyesti tarinalle ja Kirjakaapin kummitus piti kauniista kerronnasta.

Advertisements

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

6 responses to “Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James

  1. Ritva Suhonen

    Hei Tuija!
    Voi miten ihania kirjeitä olet kirjoittanut!
    Vuosia muistisairaita ja kuolemansairaita omaisiani hoitaessani minulle viimeistään valkeni elämäni rajallisuus. Ilman ihmissuhteita ja jonkinlaista terveyttä elämisenarvoiselta elämältä putoaa pohja.
    Ei ole järkevää eikä kohtuullista odottaa jonkun järjestävän mielekästä ohjelmaa itselleen. Elämänsä onnellisuudesta on itse vastuussa. Kestää näköjään koko ihmisen iän oppia tietämään, mikä on itselle (ja samalla usein myös läheisilleen) parasta – ja vielä kauemmin oppia huolehtimaan siitä, että kokee oman elämänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.
    Tulemme vain viikonlopuksi Klaukkalaan ja järjestin itselleni mieleistä ohjelmaa: lauantaina menen Titan ja veljeni Martin kanssa Ismo Höltön valokuvanäyttelyyn Ateneumiin ja sunnuntaina sisareni Kirsin ja hänen tyttärensä Susannan kanssa Kulttuuritaloon katsomaan tänään Hesarissa kehuttua Romeota ja Julietia.
    Olet tuottanut minulle paljon iloa blogeillasi ja ajatuksillasi ”ohi kirja-arvostelujen”. Katso onnistuisiko tapaaminen viikolla 17 (muut päivät sopivat paitsi pe ja la)?
    Kivitaskusta Ritva

  2. Omppu/Readerwhydidimarryhim

    Tuija, aivan mielettömän hieno kirjoitus. En tästä teoksesta nyt niinkään ole kiinnostunut, mutta se mitä kirjoitat on syvää ja hyvää. Puhuttelevaa ja koskettavaa.

    En tiedä, miten vanhuudesta voi kirjoittaa. Tämä asia askarruttaa nyt. Kerronpa pienen tarinan poikasen tähän kommenttiboksiin.

    Olin viikko sitten sukulaiseni 90 v. syntympäivillä. Tunnen hänen elämänsä, sen kovuuden, monet suuret pettymykset ja mustan lampaan paikan sisarusten joukossa. Syntymäpäivillä hänelle lauletaan Nuoruusmuistoja, jossa muistellaan ”aikaa nuoruuden. kauneinta aikaa rakkauden, kirkkainta päivää, yötöntä yötä.” jne. Kaikki energiani menee siihen, että en itkisi ja ulvoisi ääneen.

    • Kiitos, Omppu, kirjoituskiitoksista – lämmittää niin!

      Tarinasi on pistävä. Tuo on niin totta. Pitkään elämään mahtuu monenlaista, eikä kaikkien vaakakuppi keiku positiivisen puolella.

  3. Kiitos kirjeestäsi.

    Katselin joku aika sitten ennakkotietoja tästä kun töissä tein listaa kirjoista, joissa kerrotaan kävelemisestä. Vaikutti kiinnostavalta silloin ja samoin nyt. Idea on hieno, toivottavasti toteutuskin?

    • Kyllä kirja on viehättävä. Kuten jutussani mainitsinkin, vähän söpöstelyn puolella vanhuskuvaus on, mutta henkilöiden nuoruusvuosien välähdysmäisessä kuvauksessa on hyviä hetkiä. Ja käy se kävelykirjaksi, vaikka mukana on paljon muutakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s