Maresi simpukkamusteen saarella

Maresi, kertojapäähenkilö, kirjoittaa tyttöjen ja naisten luostarisaaresta, jossa eletään määrittelemättömässä menneessä, tuntemattomassa maailmassa. Sellaisesta kertoo Maria Turtschaninoffin fantasiaromaani Maresi. Punaisen luostarin kronikoita (käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö, Tammi 2014).

Maresi Enrentytär on 13-vuotias opinhaluinen tyttö, joka ystävystyy pelokkaan Jain kanssa. Jain myötä saarta uhkaa vaara. Juoni on rakennettu siten, että tapahtumissa on liikettä ja draamaa. Samalla käsitellään kulttuuriin ja tyttöyteen liittyviä asioita.

Punaisen luostarin miljöö ja ideologia on loihdittu taitavasti. Saari on meren keskellä kelluva naistietouden keidas, jopa taikavoimainen. Se halutaan pitää koskemattomana ja on haavoittuva – kuten nuoret tytöt. Luostariyhteisö on myös utopiakuvaus, sillä kokemus- ja kirjatieto siirtyvät hyvässä hengessä vanhemmilta naisilta nuoremmille, saarella kunnioitetaan toisia ja kunkin taipumuksia, siellä ollaan omavaraisia ja tienataan tukuittain hopeaa luontoa säästävällä simpukoiden punaisen musteen keruulla.

Laura Lyytisen suunnittelema kansi kuvittaa osuvasti kirjan tunnelmaa ja hyödyntää sen keskeisreksvisiittaa.

Saari on tasa-arvoinen naisyhteisö. Kiinnostavasti on romantiikka kirjasta vallan karsittu. Eikä saarella ole miehiä. Miehet näyttäytyvät lähinnä väkivaltaisena ulkopuolisena uhkana. Miesten hallitsemassa maailmassa etniset erot ja kunniakysymykset määrittävät ja rajoittavat elämää, etenkin tyttöjen ja naisten. Tätä osuutta ei voi allegoriseksi sanoa, niin ilmeinen se on monissa nykykulttuureissa.

Luostarihierarkiassa korkeimpana on Äiti, sitten on sisaria, noviiseja ja eri-ikäisiä piikanoviisityttöjä, jotka ovat tulleet oppia saamaan. Alueen rakennukset kuvaavat eri elämänalueita, niistä Maresia kiehtoo Aarrekammio, tila täynnä kirjoja, tietoa. Uskontomenojen kuvaus on antropologisen tarkkaa. Saarella palvotaan kolmikasvoista jumalatarta.

Kuunkarkelo vie meidät tervehtimään Alkuäitiä häneen omaan valtakuntaansa, missä hän& tapaa meidät kaikki kolmine kasvoineen, jotka ovat Neidon, Äidin ja Akan. Kuunkarkelolla kunnioitamme Alkuäitiä, pääsemme häntä liki ja tanssimme maailman hedelmällisyydelle sekä elämän ja kuoleman rikkumattomuudelle.

Punaisen luostarin kuvauksessa on paljon symboliikkaa. Seksuaalisuus kätkeytyy vertauskuviin, on upottavia onkaloita ja kiemurtelevia käärmeitä. Hmm, ja saaren tärkein rahalähde on simpukasta valutettava punainen muste…

Kulttisaarella ei olla elämää kieltäviä, sillä osa tytöstä valmistautuu maailmalliseen elämään arkitaitoineen. Maresi käy sielunkamppailun Akan, kuoleman, vetovoimaa vastaan. Hän janoaa tietoa ja joutuu tekemään vaikean ratkaisun: riittävätkö tietoon vain kirjat vai pitääkö avautua elämälle, pitääkö tieto jakaa oman alistetun kotiväen hyväksi?

Eniten mietin sanoja. Mitkä sanoista nostavat esiin oikeat kuvat vailla vääristelyä tai kaunistelua? Kuinka paljon sanat painavat? Teen parhaani kuvatakseni sitä, mikä kertomuksessa on tärkeää, ja jätän pois kaiken, mikä ei ole, mutta antakoon Jumalatar anteeksi, jollen kaikin paikoin onnistukaan tehtävässäni.

Maresi loksahtaa hyvin nuorten aikuisten kirjallisuuteen, pääkohderyhmä on nuoret tytöt. Alkuosa on värikkään fantasian kudontaa, mutta loppua kohti kudelma kaventuu, jokunen silmukka tippuu ja väri mustavalkoistuu. Lankalaatukin vaihtuu satumaisuudesta opettavaiseksi. Silti tarinan maailmaan sujahtaa myös tällainen vanha tyttö, joka ei ole edes fantasian suurkuluttaja, sillä Maria Turtschaninoffilla on taito tallentaa onnistuneesti mahdollisen maailman muinainen uskomusaika teinikertojan silmin.

– –

Sain kirjan bloggaajakaverilta, kiitos!

---

Kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9. käynnistyi #Lukuhaste. Kotimaiset kirjabloggajat ovat mukana Suomen pakolaisavun lukutaitokampanjassa. Siinä yhtenä tarkoituksena on levittää kuvia luetusta ja lukijoista: lukeminen on tavallista ja tavoiteltavaa. Tule mukaan!