Avoin kirje Leipurin vaimolle
Sinikka Vuolan Replika-romaanin (Tammi 3016) henkilöistä sinä kolahdat. Miehesi Leipuri juo ja leipoo, leipoo ja juo, leipoo pojastanne äänettömän. Sinä et ole äänetön vaikkakin vähäsanainen.
Romaanin alussa kuuluu naiivi mutta tarkan lapsen ääni. Henkilöillä ei ole nimiä vaan titteleihin tai muuhun ilmeiseen perustuvat lempinimet. Ympäristö on tyylitelty – kuin maailmojen katvealue. Pääosa eletään köyhien laakson elinpiirissä.
Sinä olet läsnä vaikket aina paikalla. Olet ainoa, joka ei käy laaksolaisten elokuvailloissa. Silti sinä olet näkemättäkin läsnä.
Niin se on, katseen voima on suurin voima, Leipurin vaimo sanoo. Katse hallitsee maailmaa ja minähän sen tiedän. Minä jos kuka, Leipurin vaimo toistaa valottomin silmin.
Minäkertojalla ei ole isää, Äitimuukalainen on, mutta sinä – Leipurin vaimo – olet ottanut minäkertojan syliin. Sillä on merkitystä. Vaikka minut huijataan olettamaan, että olet ohimenevä romaanin sivuhenkilö, tajuan, että sinulla on Merkitys.
Häkellyn Replikasta. Se vaikuttaa parisataasivuisena runona. Sen maailma myllertää merkillisenä, uhan tuntu ja epämääräisyys väreilee; sen kieli henkii ajatuksen vapautta. Romaani leikkii Pinokkion ja Siniparran tarinoilla ja kutoo niille tiukin silmukoin uudenlaiset asut.
Kohotun komeista kohdista. Esimerkiksi Kuoleman läheisyys on sellainen. Romaanin taittoratkaisut täydentävät hienosti sekä kuolevan että lapsen ajatusten rinnaneloa. Romaanissa on elämää suurempia teemoja kuten kasvu, kuolema, rakkaus ja muistot.
ONKO MITÄÄN TURHEMPAA KUIN MUISTO, Kaivoksen kuparinhajuinen suu huutaa meille. Mitä kannattaa muistella? Kuolleita jotka eivät enää koskaan puhu tai vastaa? Laakson katkeran menneisyyden kuvia? Tuskan ja häpeän näyttämöitä jotka sinä tahdot elää yhä uudelleen? Niin, onko mitään, kerrassaan mitään yhtä raskasta ja tarpeetonta taakkaa kuin tarve muistaa?
Rasitun. Teksti ei ole helppoa, ja joudun olemaan varuillani keskittymisen kanssa. Silti epäily kaihertaa: en tajua kaikkea, paljon menee varmasti ohi. Olen symbolipyörteestä pöllämystynyt. Ja silti koen itseni ravituksi, sillä saan tekstistä purtavaa.
Mutta Leipurin vaimo: kun loppupuoliskolla emme tapaa, hajoaa teksti, herpaannun. Minäkertojakin ajautuu sekavaan ympäristöön, kauhujen talolta se minusta vaikuttaa, arvoitukselliselta ja pelottavalta. Sellaista on kasvaa yksin, ilman sinua Leipurin vaimo.
Sinä Leipurin vaimo vaikutat niin, että haluan lukea kirjan loppuun asti, tavata sinut vielä. Ajattelen sinun maadoittavan sähköisen surrealistisen proosan. Et näe etkä paljon puhu, mutta saat lopussa lähes viimeisen sanan – ja annat toivoa.
– –
Sinikka Vuola
Replika
Tammi 2016
romaani
197 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muita lukijoita, esimerkiksi Kaisa Reetta, Katja, Krista, Omppu, Opus eka ja Tuomas.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Hei hienoo, että sinäkin luit Replikan. Mun pitäis lukea tää uudestaan. Ekalla kerralla kelluin kuin kumivene vapaassa aallokossa sen mukaan, minne teksti sattui viemään.
Varmasti toisella lukemalla huomaa juttuja toisin. Hienoa omaperäisyyttä!
Leipurin vaimo katoaa kuin lapsuus… Sain tämän juuri luettua, enkä ole varmaan ikinä lukenut mitään yhtä mahtipontista ja makaaberia. Kummastuttaa.
Kummastuttaa pientä kulkijaa. Kyllä, jaan tuon. Hämmentynyt tunnen olevani, tiedän lukeneeni paljon hienoa ja upeaa, mutten tiedä, missä kävin. Leipurin vaimoon takerruin niin kuin varmaan olisi täysillä,tehnyt minäkertojakin, joka sai sydämeni kärpertymään rusinaksi.
Olen juuri tätä lukemassa enkä tiedä mitä ajatella. Juu, surrealistinen symbolipyörre…. Yhtä aikaa kamalan kaunis ja kamalan hirveä.
Näin on. Kuten kirjoitin, kirjasta tulee rasittunut olo, mutta kuitenkin… Lopulta olen tyytyväinen siitä, että tällaisia hämmentäviä, julmia, arvoituksellisia romaaneita on. Ääniä, jotka erottuvat ja joista jää jälki. Vuolan kirja ei ole minusta tekotaiteellinen vaan väkevä näky.
Voi miten mielenkiintoisia ajatuksia! Enpä huomannut itse tarkemmin ajatella Leipurin vaimoa. Varmasti toinen lukukerta avaisi ihan eri tavalla kaikkea, sillä itse lähinnä keskityin hämmästelemään ja kummastelamaan ja olemaan tarkkana. Miten joku osaa! Odotan jo innolla lukupiirimme tapaamista, jotta pääsisi avaamaan kirjaa muiden kanssa. Mitä herkkua!
Replika on todella mojova lukupiirikirja. Siitä varmasti jokainen lukee eri asioita, omia asioitaan. Teille on varmasti tulossa virkeä keskustelu!
Jotenkin vain Leipurska iski, hänestä tuli kiintopiste. Sekin on aina kiinnostavaa, kenet lukija kahmaisee omakseen.
Itse en tajunnut juurikaan kiinnittää huomiota Leipurin vaimoon kirjan alkupuolella ja kun hän sitten tupsahti esiin uudelleen kirjan lopussa, hämmästyin ja piti ihan selata takaisin päin ja lukea uudestaan mitä leipurin vaimosta kirjoitettiin. Taidat siis tosiaan olla jonkin jäljillä, Hänellä on jokin merkitys. Hieno kirjoitus hämmästyttävästä romaanista!
Kiitos Essielina! Replika on siitä vinkeä teos, että sen varmasti voi lukea monin tavoin ja kokemus on erilainen riippuen siitä, kenen matkassa kirjassa vaeltaa.
Paluuviite: Marianna Kurtto: Seitsemäs piste | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Sinikka Vuola: Myrskyn anatomia | Tuijata. Kulttuuripohdintoja