Ikuisuusvuonon elämyksiin

Onpa taas ylistettävä lukemisen voimaa: on etuoikeus päästä käymään 1700-luvun lopun Kööpenhaminassa ja Grönlannissa. Ei haittaa, että käynti on kuviteltu, sillä mielessä se syttyy todenkaltaiseksi. Elävän reissun menneille muille maille tarjoaa Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat (suom. Katriina Huttunen, Tammi 2014).

Entä minä, Morten kysyy, näetkö minun tulevaisuuteeni?
Näen outoja ihmisiä jotka tanssivat vuorilla. Kristittyjä he eivät ole, luulisin, ainakaan he eivät näytä kristityiltä, he ovat mustia ja likaisia, mutta he ovat ystäviäsi, ja sinä tanssit heidän kanssaan. Lisäksi näen tulta.
Tulta?
Liekkejä ja tulipalloja. Te pidätte tulella leikkimisestä, pappi. Mutta tuli ei pure teihin. Te selviätte tulesta ilman kärventynyttä kulmakarvaakaan.

Näin ennustaa soittajapoika nuoren Morten Falkin tulevaisuuden. Seuranta-aika alkaa 1780-luvulla Mortenin saapuessa norjalaiskylästä Kööpenhaminaan opiskelemaan vastentahtoisesti teologiaa. Sitä seuraa vajaan kymmenen vuoden jakso lähetyssaarnaajana Grönlannissa ja päätösosa 1795 Kööpenhaminassa. Epilogissa poiketaan vielä 1815 Grönlannissa.

Perustana on melko kronologinen kuvaus, josta poiketaan muutamin minäkerrontaosuuksin ja ennakoinnein. Esimerkiksi pidän siitä, että Grönlanti-osuuksissa aloitettiin ajanjakson lopusta, sittemmin tapahtumat kerrotaan alusta, mutta näkökulmia hajautetaan. Nämä ratkaisut pitävät pitkän romaanin juonen jäntevänä ja odottamattomana.

Kerronta on väkevää ja kaihtelematonta samalla, kun siinä on menneen maailman tuntu ja lumo vailla romanttista härmää. Rapa roiskuu, lika ja rasva haisevat, vesi pärskyy, pakkanen hytisyttää ja tuli räiskyy – ja kaikki inhimilliset ilmiöt esitetään ruhjeisen riuskasti. Harvoin olen lukenut esimerkiksi näin kurimuksellisia kuvauksia vatsan toiminnasta tai keripukin seurauksista. Ympäristökuvaus loihtii näkyjä: sekä Kööpenhamina että Grönlannin kauppa-asemat, eskimotaajamat ja vuonoseudut piirtyvät silmiin ja iskevät muihinkin aisteihin taitavan ilmaisun voimasta. Tunnelmat vaihtelevat, sillä tapahtumakuvauksissa on draamaa ja tragediaa mutta myös jopa makaaberia huumoria.

Ikuisuusvuonon profeetat on ennen kaikkea arvoituksellisen Morten Falkin äärellä. Lääkäriksi haaveillut ja valistusaatteen omaksunut nuorukainen päätyy ailahtelevaksi Herran palvelijaksi pohjoisnavan tuntumaan, rajattuun ja ankaraan ympäristöön, joka ei erityisemmin ihmistä jalosta. Lähetyssaarnaajavaihetta edeltävät tapahtumat jo pohjustavat Mortenin levotonta sieluntilaa, sillä taakse jäävät seikkailut tanskalaisilla pimeillä kujilla ja kimurantti kihlaus. Päähenkilö pysyy kiinnostavana alusta loppuun, sillä hän on inhimillisen kaoottinen: pyrkii hyvään mutta lankeaa toistuvasti tavalla tai toisella. Välillä hän pysähtyy pohtimaan itseään: ”Olen todennut että minussa on ollut kaikki nämä vuodet jotakin vikaa.” Morten saa nenilleen – niin käy muutenkin usein – vanhalta tutulta.

Cathrine seisoo hiljaa ja katsoo Falkia. Hänen silmänsä ovat siniset ja hyvin kirkkaat, hänen suunsa heijastaa ajatuksia ja tunteita joita Falk ei pysty luotaamaan. Et sinä ole huono ihminen, Morten Falk. On hyvin ylimielistä luulla että sinä olisit niin paljon ainutlaatuisempi ja kelvottomampi kuin kaikki me muut.

Romaanissa on monia kiinnostavia henkilöitä Morten Falkin lisäksi. Kaikissa on persoonallisuutta, silti he jäävät salaisuuksiksi, kuten ihmiset pohjimmiltaan jäävätkin. Heihin tutustuu, mutta aina jotain jää aukkoisten arvauksien varaan. Grönlantilaisista mieleen painuvia hahmoja ovat katekeetta ja leski, puoliveriset sisarpuolet. Lisäksi kauppias ja kauppiaan matami ovat kiehtovia. Ja sitten ovat nämä profeetat, hurmosuskoa levittävä eskimopariskunta, joka sanan julistuksen sivussa julistaa kansallista ja rodullista itsenäisyyttä. Vaikka profeetat lopulta jäävät melko etäisiksi, herätyskokousmenot ovat vereviä.

Romaani on runsas aiheiden, ajankuvan, miljöön ja henkilökuvauksen kannalta. Aikakautensa ihmiskuvan se läväyttää näytille karkeana. Eurooppalainen ylimielinen kristillisyys on kovin kaksinaamaista. Alempiarvoiset, puoliveriset, villit, monet naiset ja köyhälistölapset ovat arvotonta karjaa. Oman käden oikeutta käytetään sumeilematta. Niin tapahtuu Kööpenhaminassa, laivoilla, grönlantilaisissa tanskalaistaloissa ja alkuperäiskansan yhteismajoissa. Ajasta ja paikasta riippumatta ihminen ei ole hyvä tai paha vaan kaikkea sitä eri painotuksin ja vielä paljon muuta. Siitä Ikuisuusvuonon profeetat antaa elämyksiä pitkäksi aikaa. Olen otettu.