Avainsana-arkisto: Yli vuorten

Vie vuorille tää viesti

Cristian Mungiu on käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan uutiseen pohjautuen: romanialaisessa luostarissa pyrittiin poistamaan paha mieleltään järkkyneestä naisesta rukoillen ja kahliten. Fakta voi olla mielikuvituksellisempaa kuin fiktio, ja fiktiona siitä kuoriutuu uskomaton ja uskottava tarina.

Yli vuorten (2012) kertoo kahdesta nuoresta naisesta. Kovia kokeneet orpotytöt ovat valinneet erilaiset aikuiselämät. Alina saapuu siirtotyöläisjakson jälkeen nunnaksi kääntyneen ystävänsä luo laitakaupungin luostariin. Hän on vieras karussa, sähköttömässä ortodoksiyhteisössä, jossa tiivis nunnajoukko tottelee sumeilematta karismaattista pappiaan. Maallinen rakkaus ei sovi luopumiseen perustuvaan yhteisöön. Monen muunkin asian rajana on luostarin ja kaupungin välinen vuori.

Alina on pakkomielteinen, kiivas ja särkynyt. Hän on ikävän ikoni: ei mahdu mihinkään, ei kelpaa kellekään. Hänen läsnäolonsa on kestämätön ristiriita pakopaikantyyppisessä luostarissa. Verkkaisen elokuvan piinaava jännite rakentuu siihen.

Elokuvassa ei ole yhtään samastuttavaa henkilöä tai tilannetta. Silti moni asia kääntyy ymmärrettäväksi. Lähestymistapa on dokumentaarinomainen, ja lähes mustavalkoiset kuvat kuraisesta tai kuuraisesta maisemasta lataavat tunnelmaa. Vakavat ja ankeissa oloissa jotenkuten sinnittelevät ihmiset pitävät tarinassa mukana. Jokainen henkilö on tosi, aivan pikkurooleissakin. Jokainen dialogi on merkityksellinen. Ja jokainen katse.

Mungiu on taituri vähien mutta täysien tapahtumien kuvaajana. Hän kertoo tunteista, ihmissuhteista, uskomuksista, yhteisöistä ja yhteiskunnasta. Elokuva oli jopa työlään pitkitetty, mutta silti katsomiskokemuksen jälkeen se yhä kasvaa ja paljastaa uusia puolia itsestään. Edellinen ohjaajan työ 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää oli sekin totinen ja tyhjentämätön. Uutuusfilmi heitti lopulta kurat katsojan silmille: kirkaastusta ei elokuva tarjoa, elämän rapaa sitäkin enemmän.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Elokuvat