Avainsana-arkisto: Will Schwalbe

Elämän, kuoleman ja kirjojen äärellä

Elämän mittainen lukupiiri (suom. Kirsi Ohrankämmen, Basam Books 2014) on tietokirja, jossa on muistelman ja reseption elementit. Will Schwalbe tallentaa äitinsä pari viime vuotta syöpädiagnoosista kuolemaan. Hoitojen lomassa äiti ja poika lukevat kirjoja ja keskustelevat niistä.

Mary Ann Schwalbe toimi aktiivisesti humanitaarisessa työssä ympäri maailmaa, etenkin Afganistan oli hänelle läheinen. Viimeinen iso hanke oli kirjaston rakentaminen Kabuliin. Aikuisen poikansa kuvaamana äiti on varsinainen pyhimys. Idealisoinnin ymmärrän osaksi kirjoittajan surutilaa, ja jos ote välillä tuntuu naiivilta tai sliipatulta, ei se vähennä sitä, että arvostan kirjan lämmintä ja kunnioittavaa suhtautumista ihmisiin ja eletyn elämän merkitykseen.

Kirjassa käydään läpi äidin ja pojan kirjasuosikkeja elämän varrelta sekä hoitoprosessin aikana yhdessä valittuja uutuusteoksia. Kirjan kymmensivuiseen loppuliitteeseen on ansiokkaasti koottu kaikki esillä olleet teokset, ja lisäksi niissä on maininta, jos kirja on suomennettu. Huomaavaista muita kirjasta inspiroituneita lukupiirejä ja lukijoita kohtaan! Joukossa on tuntemattomia opuksia, paljon myös tuttuja Tolkienin Hobitista Tóibínin ja Munron kirjoihin. On lastenkirjoja, dekkareita, reportaaseja, unohdettuja kirjoja, klassikkoromaaneja ja 2000-luvun alun myyntivaltteja. Aina kirjan kaksihenkinen lukupiiri ei ole samaa mieltä luetusta: tärkeintä onkin vuorovaikutus ja keskustelu.

Elämän mittainen lukupiiri

Mary Ann oli uskonnollinen mutta ennen kaikkea hän näyttäytyy kirjassa humaanina ajattelijana, joka voimissaan ollessaan ryhtyi sanoista tekoihin kuten tarmokkaaseen hyväntekeväisyystyöhön. Viime vuosiensa kirjapiirivaiheessa hän kytki kirjojen aiheet sopimaan itselleen tärkeisiin teemoihin, välillä jopa odottamattomasti. Hyvä esimerkki on Stieg Larssonin romaanin Miehet jotka vihaavat naisia käsittely.

Kirjassa on vahva feministinen pohjavire – sellainen, joka herättää inhoa sitä tapaa kohtaan, jolla naisia pahoinpidellään, kidutetaan ja käytetään hyväksi ympäri maailmaa. Äiti sanoi, että kirja sai hänet ajattelemaan niitä poikkeuksellisia naisia, joita hän oli tavannut pakolaisleireillä. He puhuivat kokemistaan raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta auttaakseen avustustyöntekijöitä ja toisiaan senkin uhalla, että saisivat leiman tai saattaisivat joutua vaaraan, koska antoivat äänensä kuulua.

Elämän mittainen lukupiiri on viehättävä kirja. Samaa mieltä on Sinisen linnan kirjasto, ja Kirjakko ruispellossa saa kirjasta lohtua. Teos on pojan muistomerkki urhealle äidille, mutta etenkin kirjakokemuspuoli antaa sille persoonallisen särmän, ja siksi se poikkeaa muista sairaus- ja kuolemakuvauksista. Kirjapohdinnat eivät ole analyyseja vaan elämys- ja kokemuspalasia. Niissä tiivistyy muistoja, tunteita ja elämänviisauksia. Äidin ja pojan välittämä kirjallisuuskäsitys on ihmisenkokoinen, jaettavissa ja jatkettavissa. Näin se taas meni: Ars longa, vita brevis.

Hyvissä kirjoissa on se hieno puoli, että ne eivät pelkästään saa lukijaa katsomaan maailmaa eri tavalla, vaan myös näkemään ympärillään olevat ihmiset uusin silmin.

Mutta pohjimmiltaan se, niin kuin kaikki hyvät kirjat, kertoo ihmisistä – heidän välilleen syntyvistä yhteyksistä ja siitä, kuinka he pelastavat toisensa ja itsensä.

Olemme kaikki elämän mittaisessa lukupiirissä, tiedostimmepa sitä tai emme; mikä tahansa lukemamme kirja voi olla viimeisemme, niin kuin mikä tahansa käymämme keskustelukin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Lukupäiväkirja