Avainsana-arkisto: Vuokko Sajaniemi

Vuokko Sajaniemi: Pedot

Esikoisromaaneista lukuvuorossa on kerronnallisesti varmanoloinen ja ilahduttavasti omanlainen esikoinen, Vuokko Sajaniemen romaani Pedot (Tammi 2015).

Pienen itäsuomalaisen kyläkeskittymän rauhaiselon rikkoo susihavainto. Se sitoo romaania, jossa henkilöille sattuu. Rakenne on sirpaleinen, näkökulmakin vaihtelee, mutta zoomailu sinne ja tänne on hallittua. Välillä kurkitaan kyläläisten koteihin ja talonnurkille kaikkitietävästi ja lintuperspektiivistä, ja välillä tilannetta tarkastellaan paikallislehtijutuin. Enimmäkseen seurataan lukiolastyttöä, äiditöntä Mariaa. Marian leski-isä on paikallinen ortodoksipappi, joten seurakunta-asiat ja kirkkovuoden kiertokin on osa tapahtumia.

Viivähdän Marian seurassa, egyptiläisen pyhimyksen mukaan kastetun nuoren naisen aikuistumiskynnyksellä. Siihen kuuluvat hyvä ystävä, ensimmäinen poikakaveri ja mediaesikuvat. Tapahtuu pysäytys. Aika syvälle vajoten Maria joutuu selvittämään elämän ja kuoleman mysteeriä jatkaakseen ja jaksaakseen. Susi on siinä välittäjähahmona.

Susi, tuo intohimoja nostattava luontokappale, on katalysaattori ja vertauskuva. Se on oikea susi tai peto ihmisessä, motiivi, jonka välityksellä voidaan käsitellä inhimillistä reaktiokirjoa. Ei sitä paremmin voi sanoa kuin yksi muori Ritajärven Sanomien mielipidepalstalla:

Ei se ole susi joka ongelmia aiheuttaa, ihminen itse se on se ongelma.

Pedot-romaanin tunnelma ja kieli kiehtovat minua. Sajaniemi silppuaa aineksia, puhaltaa ne ilmaan ja antaa niiden leijua raskaista latauksista huolimatta. Alku lupaa paljon, keskivaiheilla on hieman turhaa haahuilua, ja loppuosa on komea. Tavallaan tarina on esikoiselle tyypillinen kasvukertomus, mutta tuoreesti se tarjoillaan. Ehkä perinteiset tyttöjen itsekidutuskonstit ovat turhan ilmeistä materiaa. Vaan eipä pysty ennakoimaan, miten juoni etenee.Pedot

Pedot onnistuu aika hyvin siinä, että asioita ei selitetä, niitä näytetään tai vain vilautetaan. Se ruokkii mielikuvitusta. Mariasta saa eniten vihiä, mutta antaa romaani aineksia muistakin, esimerkiksi Marian isää voisi ruotia tai vilahtavia kyläläisiä, persoonia kaikki, vaikka vain ohimennen sipaistuja.

Romaani on ahdettu täyteen tärkeitä aiheita, välillä vaarana on elämäntuskainen pakahtuneisuus, mutta kuitenkin tarina saa tarpeeksi happea. Siksi on luonto, metsän, maan ja elävien läheisyys, kerronnan keuhkot. Kirjassa on paljon kaunista. Monet kuvaukset huikaisevat, lauseet hivelevät. Uskonaineksia hyödyntäen sanoisin, että Pedot sisältää kärsimystä ja vapahduksen.

Ei se ole sen vaikeampaa: se on kuin hengittäisi. Kuin antaisi ilman tulla, sallisi sen sulautua osaksi itseään, tietäisi että hengittää maailmaa ja elää siinä – se on kuin olisi olemassa.

– – –
Vuokko Sajaniemi
Pedot
Tammi 2015
romaani
308 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Sajaniemestä lisää Ylen blogissa.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus