Avainsana-arkisto: Vera Vala

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Milanon nukkemestari

Vera Valan dekkarisarja sopii Italiaan matkaavalle: nyt jo viiteen kaupunkireissuun on luettavaa. Viimeisimmän osan Milanon nukkemestari (Gummerus 2016) kaupunkia ei tarvitse arvailla. Oleellisia sattuu myös Gardajärven tienoilla. Minä luin kirjan Veronan reissuilla, siis lähiseuduilla – ja pistäydyin myös Gardalla.

He seisoivat parkkipaikalla ja katsoivat edessä levittäytyvää Gardajärveä. Valo kimpoili tyyneltä järvenselältä. Sinistä taivasta vasten piirtyvät rannikkomännyt ja auringonpaiste olivat kuin eri maailmasta usvaan kietoutuneeseen Milanoon verrattuna, vaikka välimatkaa oli lopulta vain hiukan yli sata kilometriä.


Valan Italia-sarjan päähenkilö on ollut Arianna de Bellis, suomalais-italialainen yksityisetsivä. Tässä osassa Arianna on perheellinen nainen, joka on siirtynyt psykologisiin tutkimustöihin. Hän myös liukuu hieman taka-alalle, sillä pappisveli Ares vie yhä enemmän tilaa. Se sopii hyvin. Ares on kiehtova hahmo, jolla on painostava menneisyys ja uskonkriisi:

Ja nyt hän asteli rajalle taas. Hitaasti, horjahdellen, osin kammoten, osin odottaen hetkeä, jolloin hän saattaisi jälleen pudota niin monta vuotta välttelemäänsä pimeyteen.

Milanon nukkemestari kuvaa ripirinnan Areksen henkilökohtaista horjuntaa ja rikostutkintaa. Ares saa Vatikaanin käskyn uudelleentulkita yhden sarjamurhatapauksen, josta on tuomittu katolinen pappi. Uusia uhreja tulee, vaikka tuomittu tekijä on vankimielisairaalassa. Arianna selvittää samaa juttua hieman eri näkövinkkelistä: hän on mukana tutkimusprojektissa, jota tehdään tuomitun papin säilöntäpaikassa. Lisäksi Ariannan menneisyys kummittelee.

Luettelenpa asiat, jotka langettavat hetkittäisen epäilyksen varjon lukuprosessiini. Kaikki kietoutuu Arianna-Ares-sisarusparin lähelle hieman liiallisesti. Ariannan unet selittävät menneisyyttä turhan suoraviivaisesti – tai sitten lukijaa harhautetaan olan takaa. Pahasti häiriintyneitä piisaa, silti taisin keksiä pahuusketjun pääjehun aika varhain.

Ja sitten hyvät uutiset: juoni ja kerronta sujuvat mainiosti. Kerronta perustuu siihen, että useiden henkilöiden näkökulmia vaihdellaan. Se koukuttaa kivasti ja laventaa asetelmia sekä horjuttaa yksioikoisia tulkintoja. Sisarusparissa on vetoa, sen verran epätavallinen tausta ja elämäntapa heillä on – vastaavanlaisia ei jännityskirjallisuudessa ole aiemmin nähty. Ja sitten ovat nämä tutkimattomat ihmisten pimeät puolet, tunteiden leimahdukset, kihelmöinnit, ennakoimattomat kemiat – ne kuvataan tehokkaasti.

Petos ei tarkoita, etteikö rakastaisi toista. Se on vain… joskus olemme niin viallisia, ettemme kykene tekemään oikein, vaikka kuinka haluaisimme.

Milanon nukkemestari sotkee hyvin romanttisia ja jännittäviä elementtejä, ja romatiikkaosuuksissa virettä pitää yllä sekä Ariannan että Areksen menneisyys ja tulevaisuus. Todella paha koukku ripustetaan jännärin loppuun. Siksi jännitän jo muutakin kuin sitä, mihin kaupunkiin seuraava osa sijoittuu.

– – –
Vera Vala
Milanon nukkemestari
Gummerus 2016
dekkari
329 sivua.
Ostin e-kirjana matkalukemiseksi Veronaan.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Vera Vala: Tuomitut

Viime kesänä uppouduin kolmen kirjan verran Arianna de Bellisin elämään ja rikostutkimuksiin. Italialaissuomalainen yksityisetsivä on ärhäkkä nainen, jolla on menneisyys. Päähenkilön entinen elämä on arvoitus Ariannan osittaisen muistinmenetyksen vuoksi. Uusin Vera Valan dekkarisarjan osa Tuomitut (Gummerus 2015) paljastaa Ariannan muistikatkojaksosta yllätyksiä.

Arianna-dekkarit kuuluvat lajityypin siihen heimoon, jossa päähenkilön rakkaus- ja muu privaattielämä on tasavahva kiinnostuksen kohde jännärijuonen kanssa. Neljännen osan perusteella voin sanoa, että Vera Vala annostelee yksityisetsivänaisen elämäntapahtumia tarkoituksenmukaisen säästeliäästi, jotta jännite kasvaa. Paljastuksia putkahtelee tässä osassa Ariannan unien muodossa. Ne ovat osin uskottavuusrajoilla, ja onhan kaikissa aatelius-, muukalaislegioona-, terroristi- ja ministerielementeissäkin sulateltavaa. Lukuvire kyllä pysyy, esimerkiksi kadonneiden vuosien vaiheita ei voi todellakaan arvata. Ja rakkaus. Eihän auvoisuudesta synny draamaa, joten säröjä syntyy ja synnytetään.Tuomitut

Tuomitut-osaa virkistää Ariannan pappisveli Ares. Lisäksi hän on arvostettu ihmismielen tutkija, väitöskirjakin on sarjamurhaaja-aiheesta. Jumalan rakkauden varaan heittäytynyt karismaattinen selibaattikomistus on nykyajalle outo hahmo. Vala onnistuu luomaan Areksesta romaanin kiinnostavimman henkilön, jossa on sisäistynyt valittu elämäntapa, omien virheiden tunnistaminen sekä itsensä ja muiden hyväksyminen. Ares ei ole mikään nössö kirkonmies, ja hänestä vilahtaa päivänvalolle arkoja seikkoja. Taitaa niistäkin jäädä selvitettävää tuleviin osiin.

Ares kulki salista toiseen. Hän hillitsi itsensä, ettei olisi pysähtynyt ihastelemaan lasivitriineissä olevia, vuosituhansia vanhoja taideteoksia ja tavaroita. Häntä sykähdytti nähdä esineitä, jotka kertoivat omaa, yleismaailmallista tarinaansa ihmisen tarpeesta uskoa johonkin itseään korkeampaan. Aikakaudesta riippumatta ihmisen sisin oli samanlainen, niin hyvässä kuin pahassa.

Juoneen oleellisesti liittyy Areksen osuus pappien sarjamurhan selvittämisessä, ja Ariannan työtehtävänä on löytää Damanhur-lahkoon kadonnut sukulaistyttö. Lähinnä syynätään uskontoihin liittyvää lahkolaisuutta ja niiden äärituotoksia. Ares itse edustaa katolisuuden sisällä toimivaa jesuiittasuuntausta. Yksi henkilö on vouhottava manaajapappi, ja henkilögalleriaan kuuluu lahkolaisuudesta toipuvien psykoterapeutteja. Lisäksi taustalla vaanii edellisistä romaanisarjan osista tuttujen mithralaisten kosto.

Damanhur-lahkon toimintatapoja kuvataan paljon, ja antiikin uskonsymboliikkaa avataan tarkasti. On vaarana, että maallistuneesta lukijasta hihhuliuskonnot tuntuvat liian kummallisilta ja niihin hurahtaminen epäuskottavalta, mutta hyvin tämä puoli romaanissa pelaa. Nostan hattua kirjailijan perehtyneisyydelle, ja mielestäni käsittely välttää päälle liimatun oppineisuuden osoittamisen, joskin jonkin verran uskonasioissa olisi tiivistämisen varaa.

Tuomitut rakentuu Ariannan, Areksen ja lahkolaissukulaisen vuorotteleviin näkökulmaosuuksiin. Se toimii ahmittavasti, ja jännitys tihenee sopivasti loppua kohti. Suosikkimieheni Angelo saa harmittavan vähän letkautustilaa. Minun makuuni yhteensattumia on roimasti, eikä varsinainen murhajuoni ole romaanin vahvin puoli. Nautittavaa on tekstin joustava eteneminen ja henkilöiden sisäisen elämän selostaminen osana tapahtumien virtaa. Lisäksi Vera Vala esittelee ihastuttavasti Italiaa. Nyt on vuorossa Torino, ja sen piazzat, kujat, barokkijulkisivut, puistot ja metsät henkivät tarinaan tehoa.

Viihdyn de Bellisin sisarusten seurassa, ja haluan hengailla liepeillä jatkossakin. Mihinkähän kaupunkiin heidän kanssaan seuraavaksi päädyn ja mitä vielä paljastuukaan?
– – –
Vera Vala
Tuomitut
Gummerus 2015
457 sivua
Sain kirjan kustantajalta.

Dekkariviikko_logo_260px (1)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Yksityisetsivä Roomasta

Vera Valan kolmas romaani Villa Sibyllan kirous (Gummerus 2014) liikkuu sutjakkaasti Roomassa ja sen ympäristössä. Ikuinen kaupunki väreilee kesän lopun viimeisinä lämpiminä päivinä. Kaupunki on päähenkilön yksityisetsivä Arianna de Bellisin eloisa kumppani tapahtumien nopeissa käänteissä.

Rooma paljasti jatkuvasti uusia puolia itsestään, ja sen tarjoamat yllätykset vetivät häntä vastustamattomasti puoleensa. Toisaalta ikuisen kaupungin varjoilla oli veren ruosteenmakea haju, eikä hänellä olisi enää montaakaan paikkaa, johon ei liittyisi muistoja hänen elämäänsä sivunneiden ihmisten väkivaltaisista kuolemista. Jopa Giovannin kanssa rakkaudella sisustettu koti oli tahrautunut el Lobon myötä. Pian hänellä ei olisi jäljellä yhtä ainoaa seesteistä piilopaikkaa. Kaupunki oli hänen vaativa ja salaperäinen rakastajansa, joka jätti jälkeensä aina halun tietää enemmän ja samalla myös pelon tietää liikaa.

Ariannan elämässä on kolme miestä: Giovanni on edesmennyt, el Lobon pitäisi olla edesmennyt, ja suhteessa Bartolomeoon on harmaita alueita. Rakkausjuoniainekset ja päähenkilöä suojelevat tai uhkaavat uroot korostuvat sankaritarpersoonan luonnostelussa. Muut henkilöt jäävät etäisiksi, vaikka Angelo-apurissa olisi sopivan virkistävää leikillisyyttä muuten totisenoloiselle kuvaukselle. Tarinarakenne sitoo lukijan siten, että yhtä tärkeää kuin jännärijuonen eteneminen on Ariannan tunne-elämän ja ihmissuhdesalaisuuksien selvittely.

Päähenkilön eleetön puolisuomalaisuus ja sulava sukkulointi italialaisuudessa toimivat hyvin yhteen. Perheeseen liittyvät vaietut asiat selittävät päähenkilöä ja ammatinvalintaa, tinkimätöntä pyrkimystä erilaisten arvoitusten selvittämiseen, vaikka oma salaisuus on muistamattomuuden udussa. Romaani ei hetkauta syvällisyydellä, vaikka kovasti päähenkilöllä on trauman aiheita, mutta hahmossa on kiehtovuutta. Vala3

Murha, siihen punoutuva aiempi kuolemantapaus, perhejännitteet, taloussotkut, järjestäytynyt rikollisuus ja kulttiuskonto muodostavat vetävän tapahtumaketjun, joka purkautuu tilanne tilanteelta. Yhteensattumia ja yllätyksiä putkahtelee tasaiseen tahtiin. Kerronta on mutkatonta, ja näkökulmia vaihtamalla siihen pyritään lisäämään jännitettä. Aika vaivattomasti kirjailija upottaa joukkoon taustatutkimuksiaan niin italialaisesta poliittisesta kehyksestä, rikoskulttuurista kuin historiastakin. Matkalla on pieniä töyssyjä: salaperäisesti putkahtelevan susimiehen takapirurooli on kuin deux ex machina, ja uskontokulttiviritys on uskottavuusrajalla. Jotenkin hupaisaa on se, että Arianna on contessa eli aatelinen, mutta se perustelee ovien avautumisen elitistisiin piireihin.

Suhtaudun silti suopeasti kokonaisuuteen, sillä vaivattomasti ja yllätyksellisesti juttu luistaa eteenpäin. Loppuviritys pakottaa selvittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kelpo jännäriajanvietettä siis.

Ehkä olisin tempoilematta liimautunut Ariannan aivoituksiin, jos olisin lukenut Valan sarjan oikeassa järjestyksessä. Nyt luin käänteisesti. Toisaalta tämä tapa tarjosi omanlaistaan ekstraa: Kosto ikuisessa kaupungissa (Gummerus 2013) parissa sain olla osittain kaikkitietävä lukija. Päähenkilöä rakennetaan tutusti muistamattomuuden, salaperäisen menneisyyden ja nykytoimeliaisuuden varaan. Juonenkuljetuksessa on ideaa, mutta karsimisen ja jäntevöittämisen varaa on.Kosto ikuisessa kaupungissa

Kuolema sypressin varjossa (Gummerus 2012) on oiva aloitus sarjalle, sillä siinä hahmotellaan päähenkilö ja tärkeimmät sivuhenkilöt siten, että heidän etenemistään seuraa mieluusti, vaikka kahden seuraavan osan edesottamukset jo tietääkin. Iloinen yllätys on Angelon piristävän isohko osuus, ja sen soisin lisääntyvän tulevissa osissa letkeyden vuoksi. Jännärijuoni on sarjan parhaasta päästä, silti on pakko toivoa, että kirjailija malttaisi hivenen tiivistää jutun kuljetusta. Lisäksi toivon, että hitusen myös terävöitetään kieltä omaperäisempään suuntaan, sillä kolmetoista tusinassa, sähköiset värinät iholla ja vatsanpohjan kipristelyt toistuvat turhan usein. Tämä marinani vain siksi, että Vala on luonut omanlaisen ja uskottavan jännäriympäristön sekä seuraamaan houkuttelevia aineksia sisältävän henkilöjoukon.Kuolema syprseesin varjossa

– –
Sain Villa Sibyllan kirouksen e-kirjana kustantajalta Blogat Teamin kampanjaan liittyen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus