Avainsana-arkisto: Timo Sandberg

Dekkarimaaliskuu & lue novelli

Maaliskuun yhtenä kirjateemanani on ollut jännitys. Se liittyy osin Blogat Teamin kampanjaan, jonka johdosta blogini lukijat voivat lukea maalis-huhtikuun ajan ilmaiseksi verkossa Antti Tuomaisen uutuusnovellin Juntunen. Ilmaislukuun tarvitset tunnuksen MAALISKUU, ja novellin lataamiseen pääset tällä linkillä Elisa Kirjat -sivulle.

Novellista en paljastele enempää kuin sen, että Tuomainen on lähtökohdiltaan dekkaristi minun makuuni siinä mielessä, että hän tarinoi henkilöt edellä ja on kielellisesti hiotun hallittu. Romaaneissa on ollut hieman verikekkereidenkin piirteitä, mutta aina päähenkilön psykologia on jutun lähtökohtana. Näin on tässäkin novellissa, jossa Juntunen…Juntunen

Tämän kuukauden rikoslinjaan sopii myös edellinen postaukseni tiukan saksalaiskertojan Syyllisyys-kokoelmasta, vaikkei se varsinaista dekkarikirjallisuutta olekaan. Teemaan osuu ja uppoaa Kati Hiekkapellon toinen ja erittäin onnistunut osa Anna Fekete -sarjaa, Suojattomat. Ruotsalainen Varistyttö on puolestaan tehokkaasti markkinoitu väkivaltagalleria, joka jakaa mielipiteitä: osa lukijoista on innostunut ja koukuttunut, jotkut ovat marisseet laskelmoinnista. Lisäksi ahmaisin juuri helmi-maaliskuun vaihteessa vuoden Johtolanka-palkitun Timo Sandbergin kiinnostavan kieltolakidekkarin.

Kuukauden viimeisin poliisiromaanikokemukseni on tanskalaissisarusten Lotte & Sören Hammerin Yksinäisten sydänten kerho (suom. Sanna Manninen, Bazar 2013). Kirjailijoiden ensimmäinen dekkari Saastat oli voimakas kokemus vaikean aiheen monipuolisen kuvauksen vuoksi. Rikostutkija Simonsen tuli siinä esitellyksi ja kiinnostavaksi havaittua. Tässä uusimmassa suomennoksessa päähenkilö ja hänen työporukkansa sekä lähipiirinsä saavat uusia sävyjä.

Simonsen sulki silmänsä hetkeksi ja siirtyi ajatuksissaan kauas menneisyyteen. Sitten hän palasi taas nykyaikaan ja sanoi hiljaa:
– Ja kuka se sinä olet?

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei Yksinäisten sydänten kerholta kannata odottaa, eikä varsinaisessa rikostutkinnassa erityisesti edetä, joten teho perustuu – yllätys, yllätys – henkilökuvaukseen. Tyypit irtoavat kaavoista, ja hahmoista kehittyy haavoittuvia, epävarmoja ja elävän ailahtelevia. Yhtenä teemana on menneisyys ja se, miten se vaikuttaa ja puskee väkisin pintaan. Nykyisen elämänmenon rinnalla tuntuu 1970-luvun jännittynyt ilmapiiri. Hienoisen tyhjäkäynnin voi hyvin sulattaa, sillä kokonaisuutena kirja on kelpo lukuromaani. Ja parhaaseen sarjakirjatyyliin se pakottaa seuraamaan Simonsenin tulevia vaiheita.Yksinäisten sydänten kerho

Maaliskuu kääntyy pian huhtikuuksi, jossa yhtenä teemanani ovat vanhat kirjat, menneen muistaminen ja menneet ajat. Onko vanhassa vara parempi?

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Lukupäiväkirja

Lahtari-Lahti

Lahdella on ollut kriminaali Suomen Chicago -leima. Sitä vahvistaa Timo Sandbergin jännitysromaani Mustamäki (Karisto 2013). Eletään kieltolakiaikaa: pirtutrokarit ja -varkaat työllistävät poliisia. Parabellumit paukkuvat, ja ympristössä leijuu väkivallan uhka.

Sandberg on istuttanut dekkarinsa kiinnostavaan ajanjaksoon. Kansalaissota on tuoreessa muistissa ja vaikuttaa kaikkeen. Vankileireiltä selvinneet punaiset ovat henkisesti jääneet piikkilankojen taa, sillä kotiin on palannut vain ihmisen runneltu kuori. Valkoinen valta hallitsee. Etenkin poliisityön puolueettomuus kärsii voittajapuolen värittyneisyyden vuoksi.

Päähenkilö on jyhkeä ja oikeudentuntoinen etsivä Otso Kekki. Hän joutuu sinnittelemään kollegoiden ymmärtämättömyyden ja omien ammattiambitioiden välissä. Tehtävänä on ratkoa teloitukselta vaikuttavia murhia. Kekki erottuu monessa suhteessa muista; jo hänen vuokseen tulevaa jatko-osaa jään odottelemaan ”kuinkas sitten kävikään” -hengessä.

Ihmistä ei ole tehty elämään yksin, mutta hän ei myöskään halunnut sellaista puolinaista yhdessä elämistä, jota oli poliisina nähnyt riittävästi. Hetken aikaa oltiin onnellisia, mutta sitten arkipäivä musersi onnen alleen. Mies otti viinaa, purki juovuksissa murheitaan pieksi vaimonsa ja lapsensa. Rahaa ei riittänyt kunnolla ruokaan, mutta siihen riitti, että täytyi hetkeksi päästä helvetistä, jota avioliitoksi sanottiin.

Kekki hullaantuu, ja kekseliäästi ihastus nähdään vain muiden silmin, ei kaikkien katseen kohteena olevan naisen. Näin häneen juurtuu salaisuus. Lisäksi tilanteita näytetään yhden perheen näkökulmasta, mikä lisää tuntumaa työväen eri sukupuolten ja eri-ikäisten katsantotapoihin. Kerronta on luistavaa, ja eri henkilöiden näkökulmien välillä seikkaillaan sujuvasti.

MustamäkiEi jännitys- tai murhajuoni eikä sen selvittelykään ole romaanissa erityisiä, pikemmin yksioikoisia. Historiallisen romaanin elementit pelaavat henkilökuviossa näppärästi – tehoa on etenkin ajankuvassa ja yhteiskunnallisen tilanteen hahmottamisessa. Lisäksi pikkukaupunki ja sen laitaosa elävöityvät kiinnostavasti. Koska kokonaisuus toimii, en ihmettele, että Mustamäki palkittiin Vuoden johtolanka -palkinnolla. Monesta blogistakin voi lukea innostusta, esimerkiksi nopeasti kirjan ilmestymisen jälkeen romaanista postasivat Kirsin kirjanurkka ja Morren maailma.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus