Avainsana-arkisto: Sumu

Kansallisteatteri: Sumu

Sumu leijuu katsomossa esityksen alkaessa. Laskeutuu se sittenkin, kun Kansallisteatterin Sumu päättyy. Siinä välissä on viritelty kauppasuhteita venäläisten kanssa, neuvoteltu ulkoministeriössä ja tehty työtä tutkimusprojektissa, joka valmistaa terveydenhuoltoteknologiaa. Tai lähinnä on puhuttu, paljon.

Mikä ilo on seurata luontevaa dialogia, jossa asiat polveilevat mutta sanat sinkoilevat selkeinä! Näyttelijöiden kemiat kohtaavat, ja roolihenkilöistä syntyy tunnistettavia persoonia, monisärmäisiäkin. Etenkin alkupuolella ilmeisyydet vältetään. Ilahdun siitä, miten monipuolisesti politiikka, kaupankäynti, tiede ja identiteettipohdinnat yhdistyvät.

Juha Jokela on aiemminkin onnistunut toimistoympäristössä. Jo tv-komedia Pulkkisessa heitettiin huulta liikeväen kustannuksella, ja Mobile Horror toimi iskevänä konttorikamarinäytelmänä. Sumu sanoittaa tiiviin työyhteisön kriittisiä hetkiä.

Tutkija-Taisto (Jani Karvinen) haluaa pitää kiinni humaaneista periaatteistaan, mesoaa Venäjän suurvaltapolitiikasta ja Putinista. Firman kauppaneuvottelija ja Taiston ”aivosolukaveri” eli teekkariaikojen kimppakämppääjä Olli (Timo Tuominen) joutuu pulaan joviaalina jees-miehenä, kun taas markkinointihenkinen Jone (Kari Ketonen) on valmis myymään periaatteet. Tästä viriää monenmoista vääntöä, mehukasta sanailua.

Firman venäläinen tulkki (Elena Spirina) tuo teokseen filosofisen teemalisän. Hivenen luennoivasti esitellään identiteetin häilyvyyttä: minuus on tunne, muuttuva, jopa ruumiista irtautuva. Leijuva sielunhetki esityksessä koetaan, ja siinä iso, paloista koostuva videoseinä esiintyy edukseen.

Näytelmän alaotsikko on Itsesensuurikomedia. Mikään kuoliaaksi naurattaja ei esitys ole, mutta taitavan viihdyttävästi vakavaan asiaan ujuttuu ihmisten naurettavuus, jolle voi hymähdellä, ja osuuhan muutama pyrskähdyttävä heitto.

Itsesensuuria näytelmä käsittelee monelta kantilta. Jutun juonena painottuu uussuomettuminen, se, miten talouden nimissä moni haluaa joustaa eettisissä kysymyksissä. Kotimaan politiikka näytetään kyynisessä valossa: kun ministeri vaihtuu, kaikki alkaa alusta, vain jarruttelevat virkamiehet jatkavat samalla tyylillä. Venäjän tilannetta katsotaan kriittisesti valloituspolitiikan ja ihmisoikeuksien kannalta.


Isolle näyttämölle ladataan esitys, jossa on vähän toimintaa, rajallinen henkilöjoukko ja riisuttu tummanpuhuva lavastus. Etenkin ensimmäisessä näytöksessä jännite rätisee mainiosti. Toinen puoliaika on hieman hajanainen, hetkittäin vire löystyy ja lopussa on makuuni turhaa suoraviivaisuutta. Tämän pienen marinaosuuden jälkeen tähdennän, että Sumu on virkistävää, näppärää ja nautittavaa ajankohtaisdraamaa, jossa arvostetaan kieltä, sykkii sydän ja säteilee äly.

Lopusta paljastan sen, että ikoninen ”suo, kuokka ja Jussi” -mielikuva vinksautetaan. Kuokka pysyy mutta käyttötarkoitus vaihtuu – ja suossa ollaan. Joskin siellä on taidettu olla jo pitkään; hienosti Ollin suulla esimerkiksi mietitään sitä, miten hyvinvointivaltiomme on mahdollistanut maajussien kouluttautumisen tutkijoiksi mutta maa makaa tilanteessa, jossa kaikkien tulevaisuus on udun peitossa.

Siispä Sumu on draama, josta löydän koko ajan uusia puolia, kun sitä jälkikäteen tuumailen, se ei tyhjene helposti. Tunnen olevani kyllä vähän sumussa: ymmärsinkö kaiken sen, mitä pitäisi tietää viime vuosista, oivaltaakseni kaiken draamassa kuvatun? Haastava, kiehtovaa.

– –
Sumu. Itsesensuurikomedia
Juha Jokela, teksti ja ohjaus
Kansallisteatteri, ensi-ilta 14.9.2016
http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/sumu/
Käsiohjelmassa on kosolti taustainformaatiota, muun muassa kirjailija-ohjaajan komea YYA-aikojen juhlallista puhetyyliä myötäilevä esittelyteksti.
Suuri kiitos Bloggariklubin tarjoamasta ensi-illasta!

sumu4

Bloggariklubi tarjosi moninaista hyvää, esimerkiksi kirjailija-ohjaaja kävi tapaamassa meitä ennen ensi-iltaa. Kuvassa Juha Jokela ja Kirsin Book Clubin Kirsi.

2 kommenttia

Kategoria(t): Draama