Avainsana-arkisto: Sinikka Vuola

Olet täyttänyt ruumiini tulella

Runolla on tapana kielellistää jotain sellaista, mille ei välttämättä ole sanoja. Voi käydä myös niin, ettei runoa voi uudelleen sanoiksi palauttaa. Genreistä lyriikka on hienovireisin, salaperäisin ja monitulkintaisin. Mikäpä sen paremmin sopisi välittämään aistien virittyneisyyttä. Tämän todistaa Sinikka Vuolan toimittama hieno eroottisen runouden antologia, Olet täyttänyt ruumiini tulella (WSOY 2017).

”Nainen kahlaa lähteitä uudessa maassa”

Nykyään kaikkeen ympätään metafora ”matka”. Aikamoinen matka on vaikkapa missi- tai laulukilpailu, treenijakso MM-kisoineen, ihmissuhde tai työura. Vaikka kuinka kuluneelta kuulostaa, uskallan sanoa, että Vuola ja toimituskunta on kulkenut vaiheikkaan matkan 2000-luvun kotimaiseen runouteen. Lähdeaineisto on todellakin vienyt kirjan tekijät runsaisiin, uutukaisiin sanamaihin.

Ennen sanaakaan erotiikasta totean, että antologia on näyttävä katsaus nykyrunoista, eli on kyse kulttuuriteosta. Runoilijoita on noin sata, runoja melkein 240. Kirjaan päätyneet runot on valittu runoilijoiden kanssa. Järjestys on kronologinen, eli vuodesta 2000 lähdetään ja päädytään tähän vuoteen. Kaikki runoilijat ovat yhä elossa, ja runoilijoiden ikähaarukka leviää yhdeksänkymppisestä parikymppiseen.

”En enää häpeä edes adjektiivejani, saat ne superlatiiviin!”

Ei vieläkään sanaa erotiikasta! Pihtaan siis, mutta kokoelmasta nautin. Luin sitä verkkaisesti, runovuosi kerrallaan. Vahvat, latautuneet tekstit annostelin haukkapaloiksi, jotka täyttivät. Hitaiden, hyvien hiilareiden tavoin ne pitivät pitkään kylläisenä.

Ainutlaatuiseksi antologian tekee moni asia, mutta nostan esille lyhyet lausumat, joita osa runoilijoista on runojensa perään kirjoittanut. On kiehtovaa peilata omaa ajatusta runosta tekijän saatesanoihin. Joskus tulkintani on aivan toinen kuin tekijän taustoitus. Sellaisia runot ovat: runoilijan viestejä vastaanottajan vastuulla. Hykertelen, kun uteliaisuuteeni palkitaan ja runoilija paljastaa, miten runo on syntynyt runoilijan suorasta havainnosta, kokemuksesta, abstraktiosta tai jostain, joka on vasta aluillaan.

Olet täyttänyt minut tulella

”kielen makusilmut ja lonkan malja tietävät niin hyvin”

Eroottisen runon määrittelyyn ei ole yhtä lausetta. Eikä välttämättä ole helppoa rajata  erotiikkaa rakkaudesta tai seksistä, vaikkeivät ne välttämättä kuulu yhteen. Sanakirjamerkitykseltään eroottinen sisältää aistillisuuden ja seksuaalisuuden.

Kokoelman monipuolisuus valloittaa. Jotkut runot ovat viitteellisiä tai hienovaraisia, toiset leikkisiä, vakavia, raastavia, lihallisia tai vereviä. Jotkut runot ovat suorasukaisia tai rujoja. Esimerkiksi Eetu Salusen runossa ei kierrellä: ”Penis on helppohoitoinen ja kätevä / vaikka naistenlehdessä muuta väitetäänkin”; ja Hannele Pohjanmiehen runo käynnistyy: ”Rakastan persettäsi.” Joistain runoista en erota rahtuakaan erotiikkaa tai tavoita koko ajatusta. Ja se on ihan oikein: paljon riippuu lukijan vireystilasta tai katsantokannasta.

”Otan sinut itselleni”

Otan Olet täyttänyt ruumiini tulella itselleni kirjaksi, johon palaan. Selaillenkin silmiin osuu aina uudenlaisia, ainutlaatuisia sanomisen tapoja. Runon liukkaus kielen lipojana onnistuu aina yllättämään. Kaikki keinot ovat käytössä: rytmi, soinnut, kielikuvat, symbolit, typografia ja muodot vapaasta sonettiin.

Suosikkini vaihtuvat lukukerrasta toiseen. Tällä silmäyksellä Hannimari Heinon runo vuodelta 2009 ihastuttaa rytmillään ja mietityttää esimerkiksi katkelmalla: ”Laitan sinut kävelemään, painan kengänpohjasi saveen / kunnes piirryt esiin, todempi, toden korkokuva.” Runoilijan saate laventaa erotiikkaymmärrystä: ”Toisaalta, kirjoittaminen parhaimmillaan on aina eroottista, koskettamista, ääriviivojen tunnustelemista – halua äärien tuolle puolen.”

Rytmiikka ja kielen sääntöjen venyttäminen miellyttävät minua. Sanaston ja sanomistavan teho iskee Katri Helenan iskelmän virittämästä Miira Luhtavaaran runosta (2014), joka alkaa: ”anna, mulle, tähti, taivas, sade, kuuro, märkä, pyyhe, vasten, vatsaa, – -” 

Jos jotakuta erotiikka epäilyttää, runoja voi lukea kommunikaationa, kohtaamisena, ihmisyyden ääninä. Eikä erotiikka rajaa maailmaa pois. Karri Kokon Toisaalta-kokoelmasta (2010) säilytän matkalleni seuraavat säkeet:

– –
Rakastin kaikkea, elollista, olemme täällä, vain pienen hetken
jatkan samaan tapaan, tiedän pian, syyn miksi.
– –

Juttuni väliotsikot ovat antologian runoilijoiden runoista:
Johanna Venho, kokoelmasta Ilman karttaa (2000)
Merja Virolainen, kokoelmasta Aprilia (2017)
Sinikka Vuola, kokoelmasta Musta ja punainen (2009)
Marjaana Aumasto, kokoelmasta What a Bitch (2007)

– –

Olet täyttänyt ruumiini tulella
Eroottisen runouden antologia
Toimittanut Sinikka Vuola
WSOY 2017
375 sivua.
Ostin kirjan.

Kirjasta kirjaan on myös postannut antologiasta.

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot

Sinikka Vuola: Replika

Avoin kirje Leipurin vaimolle

Sinikka Vuolan Replika-romaanin (Tammi 3016) henkilöistä sinä kolahdat. Miehesi Leipuri juo ja leipoo, leipoo ja juo, leipoo pojastanne äänettömän. Sinä et ole äänetön vaikkakin vähäsanainen.

Romaanin alussa kuuluu naiivi mutta tarkan lapsen ääni. Henkilöillä ei ole nimiä vaan titteleihin tai muuhun ilmeiseen perustuvat lempinimet. Ympäristö on tyylitelty – kuin maailmojen katvealue. Pääosa eletään köyhien laakson elinpiirissä.

Sinä olet läsnä vaikket aina paikalla. Olet ainoa, joka ei käy laaksolaisten elokuvailloissa. Silti sinä olet näkemättäkin läsnä.

Niin se on, katseen voima on suurin voima, Leipurin vaimo sanoo. Katse hallitsee maailmaa ja minähän sen tiedän. Minä jos kuka, Leipurin vaimo toistaa valottomin silmin.

Minäkertojalla ei ole isää, Äitimuukalainen on, mutta sinä – Leipurin vaimo – olet ottanut minäkertojan syliin. Sillä on merkitystä. Vaikka minut huijataan olettamaan, että olet ohimenevä romaanin sivuhenkilö, tajuan, että sinulla on Merkitys.

Häkellyn Replikasta. Se vaikuttaa parisataasivuisena runona. Sen maailma myllertää merkillisenä, uhan tuntu ja epämääräisyys väreilee; sen kieli henkii ajatuksen vapautta. Romaani leikkii Pinokkion ja Siniparran tarinoilla ja kutoo niille tiukin silmukoin uudenlaiset asut.

replika

Kohotun komeista kohdista. Esimerkiksi Kuoleman läheisyys on sellainen. Romaanin taittoratkaisut täydentävät hienosti sekä kuolevan että lapsen ajatusten rinnaneloa. Romaanissa on elämää suurempia teemoja kuten kasvu, kuolema, rakkaus ja muistot.

ONKO MITÄÄN TURHEMPAA KUIN MUISTO, Kaivoksen kuparinhajuinen suu huutaa meille. Mitä kannattaa muistella? Kuolleita jotka eivät enää koskaan puhu tai vastaa? Laakson katkeran menneisyyden kuvia? Tuskan ja häpeän näyttämöitä jotka sinä tahdot elää yhä uudelleen? Niin, onko mitään, kerrassaan mitään yhtä raskasta ja tarpeetonta taakkaa kuin tarve muistaa?

Rasitun. Teksti ei ole helppoa, ja joudun olemaan varuillani keskittymisen kanssa. Silti epäily kaihertaa: en tajua kaikkea, paljon menee varmasti ohi. Olen symbolipyörteestä pöllämystynyt. Ja silti koen itseni ravituksi, sillä saan tekstistä purtavaa.

Mutta Leipurin vaimo: kun loppupuoliskolla emme tapaa, hajoaa teksti, herpaannun. Minäkertojakin ajautuu sekavaan ympäristöön, kauhujen talolta se minusta vaikuttaa, arvoitukselliselta ja pelottavalta. Sellaista on kasvaa yksin, ilman sinua Leipurin vaimo.

Sinä Leipurin vaimo vaikutat niin, että haluan lukea kirjan loppuun asti, tavata sinut vielä. Ajattelen sinun maadoittavan sähköisen surrealistisen proosan. Et näe etkä paljon puhu, mutta saat lopussa lähes viimeisen sanan – ja annat toivoa.

– –

Sinikka Vuola
Replika
Tammi 2016
romaani
197 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita lukijoita, esimerkiksi Kaisa Reetta, Katja, KristaOmppu, Opus eka ja Tuomas.

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani