Avainsana-arkisto: Silvia Avallone

Teräksen kova ystävyys

Silvia Avallonen Teräs (suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä. Anna ja Francesca ovat italialaisessa rakennemuutoskaupungissa naisistuvia 13-vuotiaita, joiden elämänpiiriä seurataan muutama vuosi eteenpäin.

Romaaniympäristössä pojat siirtyvät koulusta terästehdastöihin ja moni tytöistä jää teiniraskaana kotiin. Sukupolvesta toiseen sottaisen duunarilähiön miehen- ja isänmalli on kelvoton ja perheet palasina. Fransescan isä on tirkistelevä hakkaaja. Annan isä on omiin valheisiinsa uskova, karkaileva pikkurikollinen. Äidin pelkäävät kotona. Annan veli Alessio jatkaa terästyöperinnettä ja railakasta vapaa-ajan viettoa, ja kaveripiiri pörrää samoissa näköalattomissa ympyröissä mömmöistä sekaisin. Mutta Anna haluaa kouluttautua mahdollisimman pitkälle. Fransescaa ei kiinnosta, häntä kiinnostaa vain Anna.

Kerronnassa on aistillista kierrettä, jopa siten, että välillä lukiessa tulee tunne osallistumisesta luvattomaan vakoilurinkiin. Symbioottisten ystävien ranta- ja kylpyhuonepuuhilla oikein hekumoidaan. Kauniit tyttöruumiit, tyttöjen muista piittaamaton itsetietoisuus ja vallantuntu ovat korostetusti näytillä.

Tekstissä on vaaran väreily: jotain pahaa sattuu. Ja sattuu. Lisäksi siinä on nuorten ihmisten mustavalkoista ja järjen tavoittamatonta intohimoisuutta, sekä avointa että peiteltyä seksuaalisuutta. Ystävyyskään ei voi olla sekä-että, se on joko-tai. Tunteet pyörittävät tyttöjen ja nuorten miesten päitä, eikä rakkaudella ja vihalla ole suurta eroa. Aikuisilla eivät asiat ole sen selvempiä.Teräs

Rantaleikkikuvaukset – auringon polte, ihojen hajut, levän lemu, rautaromun ruoste, hiekan hierre ja meren märkyys – tuntuvat tehokkaasti. Suoruus, kuvailevuus ja symbolisuus kulkevat rinnan. Etäällä häämöttävä Elban saari mätetään metaforiseksi, ainakin se on etruskien rautasaari ja parempiosaisten tavoittamaton lomaparatiisi. Vertauskuvallinen on myös tyttöjen katoavan eheä ystävyyshetki:

Anna asettui ruohikolle Fransescan viereen. Hän nosti katseensa samaan kohtaan taivaalla, jota Fransesca katseli: lentokoneen perässä näkyi valkea vana, joka vähitellen haihtui niin kuin ohuet pilvet ilta-auringon viistoissa säteissä ja voikukansiemenet Fransescan sormissa.

Kirjassa kuvataan monia särkyviä maailmoja, yksityisiä mutta myös globaaleja, kuten WTC-isku New Yorkissa tai terästeollisuuden siirtyminen halpatuotantomaihin. Siinä on paljon toivottomuutta ja sittenkin ailahdus toivonpilkettä. Kertaava ja kierteinen tyyli, tilanneloihdinta ja kulmikkuus saavat sen tuntumaan todelta. Teräksen maailma on kaukainen ja vieras, mutta Silvia Avallone taiteilee sen käsitettäväksi. Mari A pitää draaman kaaresta ja koko kirjasta paljon, Leena Lumelle se on sukellus ja pelottavan täydellinen esikoisromaani. Siispä kirjassa on voimakkaita tunteita, ja niitä se herättää lukijoissakin.


lukuhaasteKansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9. käynnistyi #Lukuhaste. Kotimaiset kirjabloggajat ovat mukana Suomen pakolaisavun lukutaitokampanjassa. Ole sinäkin!

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus