Avainsana-arkisto: Silja Kejonen

Silja Kejonen: Vihkilumen talo & infoa Runokävelystä

Vihkilumen talo on Silja Kejosen esikoisrunokokoelma. Kuvataiteilijatausta näkyy kannessa, jossa on runoilijan maalaus. Uskon visuaalisuuden ja toisen ammatin, dramaturgin, vaikutuksen tuntuvan myös kansien sisällä.

Kokoelma jakautuu viiteen osaan. Osissa on yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. On fragmentaarisuutta ja on runoja, joista mieleni muodostaa ajatuksia möyriviä kokonaisuuksia. Arvoituksellisuus runoihin jää usean lukukerran jälkeen.

Kejosen runoja lukiessa formuloin runomieltymykseni. Nautin eniten runoista, joista voin rakentaa mielessä jonkinlaisen tilanteen, tarinanpätkän tai tavallista katsontatapaa muuttavan havainnon. Innostun löydettyäni kuvakulman, joka kertoo sanojaan enemmän ja sanoo minulle jotakin yllättävää. Silloin runo nitkauttaa oivaltamaan, tuntemaan, kokemaan ja ajattelemaan. Helähdän aina, kun saan runoista irti vilahduksen elämännäkemyksestä.

Pidän Vihkilumen talon runoja vaikeasti avautuvina eivätkä ne aina vastaa runomieltymyksiäni. Silti niissä on paljon houkuttelevaa. Ihastelen sanavalintojen ilmeikkyyttä, niiden tinkimättömästi kiteytynyttä kuvallisuutta. Esimerkiksi nämä ilmaisut tehoavat: nainen niityttyy, mustuit sormissa, lakanoissa pulikoi / ruumiinalainen / hämärä, sadevesi ottaa kiviltä nimet, apilaton päivä, pullalautasta on käytetty kotina, nimi kantaa paljain käsin muistoa.

Vihkilumen talo

Tuollainen irrallinen listaus ei anna tietenkään oikeaa kuvaa runoista, mutta ehkä se jotain näyttää runojen kielimielikuvien voimasta. Runoissa toistuvia, ladattuja sanoja ovat ainakin nurmi, perhoset, kivet, lumi ja hiukset. Etenkin hiukset, niistä roikottaminen: kun hiuksista vetää / on aika. Myös eri sipulikukat toistuvat, muitakin kukkia vilisee, esimerkiksi leinikkejä, ruusuja, pelargonioita. Ehkä ne viittaavat johonkin tunnemuistojen tilanteeseen. Pelargoniat tukkivat pöydän / en voi nyt puhua. Luen runoista muistia ja unohdusta – kaipausta.

Nainen tulee haudalle
käärii silkkipaperiin leuattoman muiston
työntää käen taskuun.

Vaikka Vihkilumen talossa on jäätynyttä, enkä saa siitä kaikkea sulatettua, huomaan, että runoista voi nauttia näin: annan niiden säilyttää salaisuutensa, mutta silti voin ihastella sana-asetteluiden ennen kokemattomuutta.

Silja Kejonen
Vihkilumen talo
Otava 2017
runoja
74 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Runokävely

Luen yleensä runoja hiljakseen, itsekseni. Aion kokeilla runojen lukemista ääneen, porukassa. Kirjabloggaajat järjestävät runon ja suven päivänä kotimaisten runojen kunniaksi Helsingissä tempauksen: Runokävely 6.7.2017. Tarkoituksena on lukea suomalaisia runoja (ehkä myös esittelemäni Kejosen, jos saan siihen tekijän luvan) ja keskustella niistä. Tilaisuus on avoin kaikkien tulla: runoja vaikeina pitävien, runoista tietämättömien, runoja harrastavien ja niitä kirjoittavien. Nautimme sanoista ja suvesta. Varaa tempausaika kalenteriisi.

Runokävely1A

Lisäinfoa tempauksesta levitetään kevään aikana. #runokävely

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot, Tapahtuma