Avainsana-arkisto: selkokirja

Häräntappoase selkosuomeksi

”Mutta aloitetaan alusta.
Alussa oli kevät ja mä suunnittelin kesää.”

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (Otava 1984) on yksi onnistuneimmista viime vuosikymmenten esikoisromaaneista. Ensirakkaus ja maaseutu-kaupunki -vastapari esitetään romaanissa raikkaasti, eli kovin perinteisistä aineksista on loihdittu jo noin 30 vuotta tuoreena säilynyt toteutus. Vaikka kirja on hyväksi nuorisolukemistoksi havaittu, osa yläkoululaisista on keplotellut kirjatehtävistään takakansitekstein, nettiarviokopioin tai tv-sarjaversioin. Vaan enää ei tarvita kepulikonsteja!

Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.

Johanna Kartio ja Anna-Leena Härkönen kirjoittivat omistuskirjoituksia julkistamisen jälkeen.

Helsingin kirjamessuilla 26.10.2013 julkistettiin Johanna Kartion selkomukautus Härkösen Häräntappoaseesta (Oppimateriaalikeskus Opike 2013). Monia perusteoksia on jo selkoistettu Seitsemästä veljeksestä lähtien, ja nyt on tämän modernin klassikon vuoro. Uskon selko-Häräntappoaseen suosioon, sillä tarina vetää mukautettunakin.

Selkoversion kieli on sutjakkaa, kerronnan ja dialogin rytmi napakkaa. Viihdyttävä juoni rullaa karsinnasta kärsimättä, myös tunnelma ja tyyli säilyvät alkuperäisillä asteluvuilla. Versio ei ole selkokieltä helpoimmasta päästä, sillä joukossa on ilmaisun runsautta ja ronskiutta, puhekielisyyttä ja kuvailevuutta.

”- Torvenkylällä? Missä helvetin kuusessa
on joku saatanan TORVENKYLÄ?
Joku olkikuukkelien kolo!
Mä huusin ja ryntäsin huoneeseeni.”

Alpo Korva on peruskoulunsa päättänyt teini, joka tahdonvastaisesti joutuu kesäksi heinätöihin. Allun persoona sanavalmiina, epävarmuuttaan peittävänä herkkiksenä välittyy tekstistä elävästi. Minäkerronta paljastaa ja peittää häntä sopivasti. Ihastuminen ja sen kohde Kerttu nähdään tarkkakatseisen murkkumiehenalun silmin. Henkilöiden hehku välittyy: Allu ja Kerttu ovat yhä hurmaavia kasvukynnyksellä keikkuvia eriparisia, riipaisevia ja nuoria rakastavaisia.
”Mun ei ollu tarkoitus,
mutta mä punastuin. Se takuulla huomas.
Mä en tienny, mitä terävää oisin vastannu.
Mä en osannu käsitellä sitä ämmää.
Jumalauta, mä olin hulluna siihen.
Kerttu oli ensimmäinen juntti,
joka oli uskaltanu hyppiä mun silmille.
Mä annoin sille anteeksi heti.”

Selkoistuksessa joudutaan merkittävästi supistamaan alkuteosta. Siihen nähden selko-Häräntappoaseessa jopa miljöö ja keskeiset sivuhenkilöt hahmottuvat osuvasti, vaikkei niiden kuvailuissa kauan viivytä. Kaikkiaan Johanna Kartio suoriutuu vakuuttavasti vaikeasta tehtävästä.

On turha rajata kirjan käyttäjäryhmää: kyllä sujuva, alkuperäistekstille uskollinen mukautus soveltuu kaikille, joita nuorista kertova rakkaustarina kiinnostaa mutta paksuhkon romaanin lukeminen ei syystä tai toisesta suju. Kavahtakaa kaikki, jotka sullotte selkomukautukset samaan sarjaan Valittujen Palojen latteiden kirjalyhennelmien kanssa. Ei, selkomukautus on oma taitolajinsa, sillä siinä säilyy alkuteoksen henki ja kokonaiskertomus omaehtoisesti mutta selkoperiaatteita soveltaen.

Selkokirjat tavoittavat muuten kätköön jääviä lukijoita yleiskieltä helpompina sanastoltaan, rakenteeltaan ja sisällöltään sekä taitoltaan väljinä ja helppolukuisina.Vaikka lokakuun alkupuolella hehkutettiin PIAAC 2012 -tutkimuksen tuloksia, joiden perusteella suomalaisaikuiset (16-65 -vuotiaat) ovat lukutaidoltaan maailman kakkosia, jäi valtamedialta toinen totuus melkein huomaamatta: 11 %:lla suomalaisista on kehno lukutaito. Toivon totisesti, ettei suomalaisen lukuihmeen hehkutus saa häpeämään tai vähättelemään heitä, joille sujuva lukutaito ei ole itsestäänselvyys.

Omassa työssäni törmään päivittäin nuorten kielteiseen suhtautumiseen: kirjojen lukeminen koetaan vaikeaksi ja ikäväksi. Kyse on aivan tavallisista peruskoulun läpäisseistä nuorista, jotka karttavat kankean lukutaidon vuoksi pitkäjänteisyyttä edellyttäviä tekstejä. Toisaalta, kun lukumotivaatio herää tai herätetään, heikonpuoleisellakin taidolla selviää. Onneksi on selkokielisiä materiaaleja, jotka tasa-arvoistavat ja helpottavat tiedonvälitystä. Niiden soisi saavan enemmänkin julkista huomiota ja tunnustusta. Siis toistan: onneksi on selkovaihtoehtoja, joilla lukemisvastaisuutta saa murrettua ja synnytettyä myönteisiä lukukokemuksia. Tervetuloa selko-Häräntappoase lukulistoille!
Häräntappoase

Kustantajan sivuilla voi tutustua Henna Karan blogitekstiin, joka esittelee Häräntappo-uutuutta ja Johanna Kartion selkomukautuskokemuksia.
Muista uutuuksista löytyy vinkkejä selkokirjaesitteestä.

Anna-Leena Härkönen otti selkokummihaasteen vastaan kaksi vuotta sitten, ja hän puolestaan kutsuu nyt kirjamessuilla kummiutta jatkamaan Reijo Mäen. Eli parin vuoden kuluttua on luvassa Vares-dekkari selkosuomeksi. Kiinnostavaa, miten äijäproosan verbaalihuumori tulee kääntymään selkoon.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Pieni kirja isosta asiasta

Nina Mälkiä on kirjoittanut selkokielisen romaanin Liian pieni äidiksi (Avain 2013). Päähenkilö on 13-vuotias tyttö ja raskaana. Nicaraguassa ja muissa kehitysmaissa synnytetään nuorina, mutta teiniraskaus on vaiettu ja häpeällinen asia.

Kirja kertoo koskettavasti, miten tyttö, joka on vielä itsekin on aivan lapsi, on tilanteesta hämmentynyt ja ahdistunut. Hän on tunteineen kovin yksin, sillä läheiset vieroksuvat vaikeaa aihetta. Raskaaksi tulemiseen ja synnyttämiseen liittyvät asiat ovat tabuja, joita ei tilastaan ymmärtämättömälle tytölle avata. Tytön hätä on moniuloitteinen: väkivallan vaara häilyy, tyttöä kiusataan, eivätkä tulevaisuudennäkymätkään ole häävit, sillä koulu pitää jättää kesken.

Kirjassa on sekä kehitysmaatietoutta että empatiaa herättävää tunnemaailmakuvausta. Koska selkokieliset kirjat pääasiassa suunnataan lukijoille, joilla yleiskielinen teksti on liian vaikeaa, voi alkuajatus olla, miten rankka aihe saa lukijoita. Erilaiset ja kaikenlaiset nuoret ja aikuiset lukijat saavat tästä kyllä purtavaa. Kuvittaja on ansiokkaasti nigaracualainen taiteilija, mutta harmillisesti kansi voi turhan lastenkirjamaisena johtaa harhaan, sillä lastenkirjasta ei todellakaan ole kyse.

Tämä selkokirja voi romuttaa raja-aitoja. Kuka vain on sopiva selkokirjan lukija, ei tarvita leimoja tai ennakkoluuloja, erityisryhmärajotteita. Taitto on toki selkokielinen, eli se helpottaa lukemista kapean palstan ja lyhyiden kappaleiden vuoksi. Mälkiä kirjoittaa sujuvaa, soljuvaa ja selkeää kieltä. Mikä kielikuvissa ja kerrontateknisissä keinoissa hävitään, tarinan painossa voitetaan.

Mukavasti on viime vuosina ilmaantunut uusia selkokielen kirjoittajia ja joitain selkokirjojen kustantajakin. Kun povataan lukijoiden muuttuvan yhä lyhytjännitteisemmiksi, voisi selkokirjoilla olla tilausta. Sen lisäksi, että on löytynyt Mälkiän kaltaisia alkuperäistekstien selkotekijöitä, myös uusia, mielenkiintoisia mukautuksia on ilmestynyt, kuten kaksi selkoversiota Leena Lehtolaisen dekkareista (selkomukauttaja Leena Kaivosoja-Mukkola, Avain 2012 ja 2013). Lokakuisilla Helsingin kirjamessuilla julkaistaan Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (mukauttajana Johanna Kartio, Opike 2013). Ja sitten selkokielellä on Romeo ja Julia, Robin Hood, Henning Mankellin dekkari ja…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja

Lukemishypen toinen puoli

Uusimmasta lukemistutkimuksesta Lukemisen tavat. Lukeminen sosiaalisen median aikakaudella (Juha Herkman & Eliisa Vainikka 2012) selviää, että nuoret aikuiset lukevat yhä enemmän: eniten lukuaikaa vietetään internetissä, joskin perinteistä kirjaakin arvostetaan. Väline ei määrittele lukemista tai median käyttöä, vaan kiinnostava sisältö ratkaisee.

Lukeminen on yhä useammin silmäilevää, ja lukemisesta haetaan viihymistä ja vuorovaikutusta. Pitkäjänteinen lukeminen häviää selailulle, ja epävarmuus tiedonhankinta- ja etenkin yhdistelytaidoista on lisääntynyt. Sosiokulttuurisen lukukäsityksen mukaan tekstitaidoissa on sekä lukemisen ja kirjoittamisen puoli. Somen käyttö sisältää kumpaakin, joskin nuoret aikuiset ovat enemmistöltään kuitenkin kuluttajia, eivät niinkään tuottajia.

Liikuttava tulos tutkimuksessa onkin se, että kirjojen arvostus on korkealla, mutta aivan varmoja takuita ei ole siitä, että kirjoja luetaan yhtä ahkerasti kuin arvostetaan. Kirjojen lukemiseen innostavat vaikuttajahenkilöiden suositukset. Myös perheen malli kirjan ja sanomalehtien lukijoina vaikuttaa. E-kirjojen nousu ei vielä näy tutkimuksen tuloksissa: laitteet ovat yhä kalliita ja ainakin suomenkielinen sisältö rajallinen.

Aineisto askarruttaa, ja tutkijatkin toteavat, että se voi viedä tuloksia vinoon. Tutkimuskyselyyn on vastannut rapiat 300 pirkanmaalaista 18-30 -vuotiasta lukion, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijaa. Teemahaastatteluja ja mediapäiväkirjoja on myös käytetty, muun muassa viestinnän opiskelijoilta. Jo lähtökohtaisestikin tämä joukko on luontaisia lukijoita, eli opiskelun vuoksi heidän pitää lukea erilaisia tekstejä, jolloin pohjalla on kiinnostus lukemiseen ja tarvittavat taidot ja tottumus.

Uskon, että nuorten aikuisten lukemisen tapojen koko totuus olisi toinen, jos tutkittavana olisi myös ammattikoulun kävijät, sen keskeyttäneet ja kolutuksesta ulos jääneet sekä nuoret aikuiset, jotka eivät opiskele, vaan käyvät töissä tai elelevät joutilaana. Tilastot tarjoavat perspektiiviä nuorten aikuisten koko joukkoon:
– Puolet 25-vuotiaista on käynyt lukion, puolet siis jotain muuta. (Kaikista äänioikeutetuista neljännes on käynyt korkeakoulutuksen.)
– Kevään 2012 yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen haki yli 60 000, lukioon hieman yli 30 000. Lukiopaikkoja jäi vähän täyttämättä, kun taas ammattikouluun eivät päässeet kaikki halukkaat, vain noin 45 000; ammattikoulutuksen hakijoissa oli myös aikuis- ja ylioppilashakijoita.
– Ilman toisen asteen koulutusta 20 – 29 -vuotiaista on 110 000, ilman perusasteen tutkintoa jää 15 %:a.
– Noin 15 %:lla ikäluokasta on oppimisvaikeuksia, niistä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia noin 10 %:lla.

Lukeminen ei ole itsestään selvä taito. Pisan mukaankin suomalaisnuorten lukutaito on laskusuunnassa. Mediaympäristö edellyttää sutjakkaa lukutaitoa, mutta silmäilykulttuuri ei istu kaunokirjallisuuteen. Koululaisten kirjojen lukeminen on selvästi vähentynyt, vähäistä se on tuntemillani nuorillakin.

Onko kaunokirjallisuuden lukeminen itseisarvo? Ilmankin varmasti selviää, mutta fiktion tarjoamat elämykset ja lukemisen rinnalla kehittyvät oheistaidot vaikuttavat moneen asiaan. Selkokirjat olisivat yksi keino, jolla voi päästä kaunokirjallisuuden makuun. Pääasia on, että on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia – ja vaikuttaa pitää siihen, että asenne lukemiseen on myönteinen, eikä ahdistusta, välttelyä tai kieltämistä aiheuttava. Arvostus kirjaa tai lukemista kohtaan ei synny tyhjästä, eikä yksin koulujen keinoin.

Minä sain lukemisen mallin toiselta vanhemmalta, vaikka toinen vastusti upottavaa harrastusta. Aikuisiässä lukemiseni on ollut kausittaista, suhteessa muihin ajankäyttöhaasteisiin tai tilanteisiin. Loppukeväästä lähtien käynnistyi ahkera kaunokirjallisuuden lukuputki, tiheämpi kuin vuosiin. Löysin myös lukuilon, joka oli ollut jonkun aikaa hakusessa. Onnekseni osuin useisiin romaaneihin, joista syntyi samanmoinen tunne kuin nuorena: tarina vei mennessään, siihen upposi, eikä olisi suonut sen keskeytyvän tai lopuvan. Monet niistä innoittivat lihottamaan blogianikin. Lisään kommenttikenttään tämän vuoden lukulistani, muistini virkistykseksi.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus