Avainsana-arkisto: Selja Ahava

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahavan edellinen romaani Taivaalta tippuvat asiat kertoo kuolemaan liittyvistä kriisitunnelmista sävykkäästi ja jopa toiveikkaasti. Myös uutukainen Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus 2017) kuvaa kriisiä, nyt ei tavallisinta sellaista mutta yhtä kaikki sitä, mitä on luopuminen siitä, mihin on uskonut.

Aamiaispöydässä kymmenen vuoden liiton jälkeen mies kertoo vaimolleen olevansa nainen. Todellisuus muuttaa sen hetken jälkeen luonnettaan. Kun mies siirtyy muodonmuutosprosessiinsa, nainen ajelehtii mielessään myrskystä toiseen, karilta aavalle, rannattomilta ulapoilta maahan, jota ei ollut. Merihenkinen kuvailuni ei ole sattumaa, sillä suhdemyllerryksen rinnalla kulkee Kolumbuksen matka Intiaksi luulemaansa Amerikkaan. Eli mikään ei ollutkaan sitä, mitä sen luuli olevan.

Löytöretki. Ei, ei. Ei täältä löydy mitään, täällä vain katoaa.

Rinnastus toimii erittäin hyvin. Jos romaani kertoisi vain avioliiton haaksirikosta ja sukupuolenkorjauksen vaikutuksista vaimoon, se ehkä jähmettyisi. Niin uskon. Nyt allegorisuus puhuttelee, se myös ankkuroi yksittäistapausta siihen, että myös isossa mittakaavassa sattuu sellaista, ettei olekaan löytänyt sitä, mitä luuli löytäneensä.

Mitä yritän siis sanoa?

Oli meri, oli tuuli, oli aika.
Oli pöytä, oli keittiö, oli mies.

Ei ollut mitään.

Kirjassa ei ole sivunumeroita – se kertoo myös paljon kertojan kokemuksesta tyhjän päällä. Ja Ahava istuttaa proosatekstiin runoa. Kertojan kaaos on sellainen, ettei sitä voi perusproosalla kuvata, siksi viitteellinen ja fragmentaarinen kerronta tavoittelee kokemusta. Kertojan tuntemuksissa yhdistyvät perusteellinen petetyksi tuleminen, fyysinen kaipaus, viha rakkaudesta luopumisesta, häpeä omasta näkökyvyttömyydestä miehen suhteen – kaikkea sellaista ydintä vihlaisevaa, jota on vaikea verbalisoida. Silti kieli on selkeää, monin osin teksti etenee tiukin virkkein ja elävin havainnoin.

Kuule Cristóbal. Eihän se löytämäsi manner muistuttanut Intiaa yhtään. Rehellisesti, Cristóbal. Eihän siellä ollut merkkiäkään palatseista, kaupungeista, laivastosta, suihkulähteistä – mistään mitä Marco Polo oli matkakertomuksissaan kuvaillut.

Hienosti minusta toimii se, miten Kolumbus-osuudet ensin erottuvat aika selkeästi omikseen, sitten vähitellen sulautuvat kertojan nykyhetkeen. Kerronnan ja kielen rajojen ylityksiä tapahtuu monella lailla. Yksi vaikuttavimmista on se, miten sanaluokat siirtyvät paikoiltaan; Intia oli adjektiivi. Myös pronominit häviävät välillä kertojalta.

Ennen kuin mieheni katoaa

Ennen kuin mieheni katoaa vaikuttaa vereslihaiselta prosessilta. Se hämmentää käsittely- ja kerrontatapojen aaltoliikkeellä, joka vähitellen vie hiekkaa proosan jalkojen alta mutta siten upottaa yhä syvemmälle kokemukseen. Se tekee vaikutuksen.

Ehkäpä koko autofiktiivinen romaani on merikartta, jonka avulla voi uskoa, että karikolta voi selvitä selville vesille.

Siinä hän seisoo ja sanoo: me jokainen voimme irrota.

– –

Selja Ahava
Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
romaani
– sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.

Mainokset

15 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Äiti kuolee jääkimpaleen osuessa päähän. Täti saa lottovoiton, toisenkin. Nämä eivät ole juonipaljastuksia, jotka pilaavat lukunautinnon. Selja Ahavan romaani Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus 2015) ei ole vain juonen varassa, vaan se kertoo nautittavasti elämän hallitsemattomuudesta.

Romaanin alussa ja lopussa äänessä on Saara-tyttö. Alussa hän on pieni alakoululainen, lopussa 12-vuotias. Häkellyttävän hienosti kieli ja kerronta tavoittavat kertojan ajattelutavan sekä kielenkäytön kehityksen ja muutokset. Yksi keskeisistä teemoista on se, miten aika parantaa haavat. Sitä romaani ilmentää sydämeen käyvästi. Se, miten tyttö kokee ja näkee mullistavat tilanteet, surun ja ajan, kuhisee merkityksiä. Kerronta onnistuu yhdistämään tummuuden, kirkkauden ja selittämättömän.

Oikean ihmisen ympäri voi piirtää viivan niin kuin Poirot tekee, kun lattialla makaa ruumis. Kuolema on helpompi ymmärtää, kun sillä on kyynärpää ja polvitaive ja oma paikka lattiassa. Ja kun kuollut kannetaan pois, jäljelle jää valkoinen viiva, jonka sisällä ei enää ole ketään. Vähän niin kuin lottovoitto, jonka käsittäisi helpommin, jos se olisi kasa rahaa. Mutta muistoilla ei ole ruumista.

Taivaalta tippuvat asiat
Lapsella on oma aikuisilta kätketty ajatusmaailmansa, joka suojaa ja auttaa selviytymään. Siihen tarvitaan kaikkivoipaista Poirotia, kun lähiaikuiset särkyvät. Aikuinen voi hajota monesta syystä, myös tuplajättipotista. Voittoisasta Annu-tädistä hahmottuu romaanissa eri kulmista kuultava kaleidoskooppi. Pidän kovasti siitä, että aikuiset jäävät romaanissa epäselviksi, mutta heistä saa kuitenkin kiinnostavasti vihiä.

Annun kirjeenvaihto skotlantilaisen miehen kanssa virkistää kerrontaa ja syventää romaanin teemoja. Hamish MacKay on saanut usean kerran salamaniskun. Kirjeenvaihtokumppanuksia yhdistää epätodennäköisyys, ja kokemuksia jakaen he pyrkivät käsittämään elämäänsä.

Asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa.

Taivaalta tippuvat asiat on hyvää tekevä lukukokemus. Luotan ensi hetkistä varmaan kerrontaan, hyrisen tärkeiden asioiden omapäisestä käsittelystä ja tulen lohdutetuksi: ”Maailma jatkuu.” Kaikessa on alkuja, keskikohtia ja loppuja – ja ne voivat toistua. Synkistä asioista voi kertoa monessa valossa, valaisten.

– – –
Seija Ahava
Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus 2015
romaani
222 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Finlandia-ehdokas, eikä suotta.
Muissa blogeissa mm. Omppu, Sara ja Katja.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus